Suomeen tuntuu syntyvän koko ajan lisää festivaaleja kesän viikonlopuille perinteisen tarjonnan rinnalle. Pitäisikö kävijöiden alkaa suosimaan pienempiä paikallista festivaalia jatkossa, pohtii MTV Uutisten toimittaja Sara Güven.
Kävin itse viime viikonloppuna 4.–5. heinäkuuta ensimmäistä kertaa pidetyllä Kipinä festivaalilla Helsingin Oulunkylässä. Festivaali järjestettiin United Festivalsin ja jalkapalloseura IF Gnistanin toimesta.
Kyseessä on Gnistanin kotistadion, jonka katsomo paloi käyttökelvottomaksi vain noin vuotta aiemmin. Nyt katsomo oli jälleen paikallaan eikä merkkejä palosta näkynyt.
Lue myös: Gnistanin kotinurmella voi taas pelata
Oli festivaali järjestetty Gnistanin kunniaksi tai ei, oli paikalla miltei urheilujuhlan tuntua.
Joukkueen keltasiniset värit olivat lukuisten kävijöiden yllä. Yhden artistin kysyessä keikallaan, kuinka moni kävijöistä oli Oulunkylästä, tuntui puolet käsistä nousevan ylös. Taustalla kuului villi huuto.
Myös festivaalien artisteissa näkyi jonkinnäköinen paikallinen edustus.
Gasellit-yhtye muisteli lavalla, kuinka yhtye oli perustettu 16 vuotta aiemmin aivan stadionin vieressä. Myös JVG kertasi oulunkyläläisiä juuriaan. Ja löytyyhän kummaltakin yhtyeeltä kappaleita, joissa räpätään juuri Oulunkylästä.
Tietenkin esiin nousi myös se, että Gnistan nousi seuran satavuotisjuhlakaudella ensimmäistä kertaa Veikkausliigaan viime vuonna, josta muistutettiin eri artistien puheissa.
Myös ongelmia syntyi
Kuten uusille festivaaleille tuntuu olevan tyypillistä, ei ongelmilta säästytty. Jannika B:n keikka jouduttiin perumaan perjantaina eli festivaalin ensimmäisenä päivänä sähköongelmien vuoksi. Muutamaa tuntia myöhemmin Elastisen keikka alkoi myöhässä, ilmeisesti myös jonkinlaisten sähköongelmien vuoksi.
Elastisen jälkeen esiintyneen Earth, Wind & Fire Experiencen keikka keskeytyi hetkeksi loppupuolella, mutta yhtye pääsi ongelmista huolimatta jatkamaan esiintymistään.
Lauantaina Mirella tiedotti peruvansa esiintymisensä sairastumisensa vuoksi. Sähköongelmat vaikuttivat toisena päivänä selätetyiltä ja suurin huoli kävijänä oli voimistuva sade, joka ei kuitenkaan haitannut tunnelmaa.
Myös muita ongelmia vaikutti olevan. Vessajonot olivat festivaalin alkutunteja lukuun ottammatta useiden minuuttien mittaiset ja bajamajat oli aseteltu niin, ettei jonossa meinannut päästä tungoksessa liikkumaan jonoon tai sieltä pois.
Ruokakojut taas oli aseteltu bajamajojen eteen niin, että kaaos pienellä alueella kasvoi.
Juomakojuja oli puolestaan runsaasti. Tosin suurimmassa osassa kojuista myytiin ainoastaan lonkeroa tai pienempiä artesaanijuomia ja olutta myytiin vain muutamassa kojussa.
Asiakkaiden palautetta kuitenkin oli selkeästi kuunneltu jo ennen tapahtumaa, sillä aiemmin oli tiedotettu, että tapahtuma-alueelta ei voisi poistua sen aikana, jos haluaa takaisin alueelle. Hieman ennen tapahtumaa kuitenkin kerrottiin, että alueelta voisi poistua ostamalla erikseen myytävän "poistumisrannekkeen".
Vaikka ongelmia ilmeni, eivät ne haitanneet juurikaan kävijäkokemusta.
Siinä missä esimerkiksi kesäkuussa järjestetyn Helsinki City Festivalin osalta uutisoitiin laajalti tapahtuman ongelmista, ei Kipinä festival pahemmin päätynyt otsikoihin.
Kävijänä tuntuikin, että pienemmällä festivaalilla sympatiaa tippuu enemmän järjestäjiä kohtaan eivätkä ongelmat aiheuta samanlaista närää kuin suuremmissa tapahtumissa.
Lue myös: Helsinki City Festivalin kaaos jatkuu: Akonin keikka keskeytyi pimeään hiljaisuuteen
Onko pienissä festivaaleissa potentiaalia suureksi?
Mielestäni Kipinä festivaali osoittaakin hyvin, kuinka tärkeitä pienemmät festivaalit ovat juuri paikallisille. Ne tuovat ihmiset yhteen eri sukupolvista ja antavat mahdollisuuden tavata tuttuja vuosien takaa tutussa ympäristössä.
Toisaalta myös rivikävijän näkökulmasta on virkistävää, että on vaihtoehtoista tarjontaa suurten festivaalien rinnalle.
Helsinkiläisenä taas on ilo, että tapahtumat saavat joskus kantakaupungissa asuvan poistumaan omalta mukavuusalueeltaan hieman kauemmas näkemään myös kaupungin toisen puolen – lähiöt. Tunnelma ainakin itselle oli täysin päinvastainen siihen, mitä esimerkiksi Helsingin keskustassa järjestettävä Flow tarjoilee useine lavoineen ja oheisohjelmineen.
Artistikattaus tosin tarjosi vähäisesti lisäarvoa suurempiin festivaaleihin verrattuna. Ulkomaalaisia esiintyjiä oli vain kaksi, muutoin artistit olivat tunnettuja suomalaisia nimiä: Robin Packalenista Abreuhun ja Ege Zulusta Jenni Vartiaiseen.
Toisaalta, siinä missä isojen festivaalien osalta puhutaan jatkuvasti nousevista lippujen hinnoista, on pienemmillä festivaaleilla hinnat yhä kohtuullisemmat. Itse saimme liput alle kuudellakymmennellä eurolla kahdelle päivälle ostaessamme ne jo edellisen vuoden puolella. Juuri ennen festivaaleja päivälipun hinta oli noin 90 euroa.
Tietenkin palvelut ja tarjonta ovat suppeampi pienillä festivaaleilla, mutta jos paikalle saapuu vain fiilistelemään musiikkia ja mahdollisesti tapaamaan alueelta kotoisin olevia tuttujaan, on hinta huomattavasti kohtuullisempi.
Tänä vuonna monilla festivaaleilla on tuntunut olevan ongelmana, etteivät ulkomaalaiset artistit ole erityisesti räväyttäneet muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Esimerkiksi Provinssin ja Ilosaarirockin tämän vuoden kolmen päivän pääesiintyjistä kaksi kolmesta oli tai on suomalaisia eturivin artisteja.
Jos kaikilla festareilla on siis paikkakunnasta ja festivaalista riippumatta lähes identtinen artistikattaus, olisiko siis kävijän parempi tukea pienempää paikallista festivaalia jatkossa?