Maa, jolla on taakkanaan kuuden miljoonan juutalaisen kansanmurha, ei voi suhtautua juutalaisvastaisuuteen yliolkaisesti. Ei varsinkaan, kun antisemitismin uuden aallon keulakuvat ovat ulkomaalaisvastaisuudesta kärsineitä muslimitaustaisia maahanmuuttajia, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.
Hyvä juutalainen ystäväni kertoi muutama vuosi sitten, millaista konkreettinen katujen ja koulupihojen juutalaisvastaisuus oli 60- ja 70-lukujen vaihteissa. Kertomus kouraisi syvältä.
Kyse ei ollut vouhkaavista uusnatseista eikä heidän ”uhreistaan”, vaan tavallisten nuorten saksalaisten keskinäisestä kanssakäymisestä. Antisemitisti oli ystäväni mukaan hyvin avointa, vaikka natsien tuhoamisleireistä oli ehtinyt kulua vain muutama vuosikymmen.
Historian synkimmästä luvusta keskusteltu kyllästymiseen asti
Olen tehnyt 23 vuoden aikana Saksassa lukemattoman määrän juttuja raastavasta natsimenneisyydestä, keskitysleireiltä selvinneistä juutalaisista, tämän päivän saksalaisten vastuusta ja myös juutalaisvastaisuudesta. Erityisen hyvin muistan 90-luvun lopun myrskyisän keskustelun yhdysvaltalaisen Daniel Goldhagenin kirjasta, jossa hän pyrki todistamaan, miten iso osa tavallisista saksalaisista oli natsien tuhoamiskoneen nöyriä pyörittäjiä.
Moni saksalainen piti johtopäätöksiä pöyristyttävinä. Osalla oli hyvät perustelut. Osalla ei. Minusta kirja oli pysäyttävä tulkinta Euroopan historian synkimmästä luvusta ja siitä raskaasta taakasta jota Saksa ja saksalaiset kantavat harteillaan.
Eli historian painolastia ei Saksassa ole peitelty. Päinvastoin. Siitä on keskusteltu välillä jopa kyllästymiseen asti. Se on ollut koulujen historianopetuksen kiistaton kulmakivi.