Kommentti: Eurooppalaisten on tunnettava historiansa – sen synkinkin lehti

3:39
Auschwitzistä selviytyneet kertoivat kokemuksistaan keskitysleirin 75-vuotismuistotilaisuudessa 27.1.2021.

Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth on todennut joskus, että kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuuttaan varten. Ehrnrooth on saattanut löytää ajatuksen espanjalaiselta filosofilta George Santayanalta, joka teoksessaan The Life of Reason kirjoitti: Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä.

Niin tai näin, molempien herrojen mietteet ovat voimistuneet viime päivinä, kun ainakin Euroopassa ja Israelissa on palautettu mieliin juutalaisiin kohdistuneen holokaustin vuosipäivää – erityisesti kuolemanleiri Auschwitzin vankien vapauttamista 75 vuotta sitten, kirjoittaa MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola.

Turussa synagogan sotkeminen maalilla, Saksassa toistuvat iskut juutalaisten kirkkoihin ja omaisuuteen, kasvava välinpitämättömyys siitä kansanmurhasta ja rikoksesta ihmisyyttä vastaan, johon natsit syyllistyivät vain kaksi sukupolvea taaksepäin.

Erityisesti Saksassa äärioikeistoa kannattavien mielipide on, että holokaustin muisteleminen menee liian pitkälle ja sitä pitäisi jo vähentää. Suuri enemmistö saksalaisista on kuitenkin toista mieltä, heidän mielestään Saksan sotarikoksista ei pidä vaieta, vuosipäiviä on vietettävä vähintään nykyiseen malliin tai jopa lisättävä.

Ja ehkä jopa yllättäen Saksassa vuosipäivät nousevat vuosi toisensa jälkeen näkyvästi niin lehtien otsikoihin kuin tv:n uutis- ja ajankohtaisohjelmiin, enemmän kuin missään muualla Euroopassa.

Sivistyneistön omatunto pyytää anteeksi isoisien ja -äitien tekoja yhä uudestaan ja uudestaan – ja pelkää kasvavaa antisemitismiä, joka kohdistuu yhä näkyvästi niin juutalaisiin kuin entistä räikeämmin myös maahanmuuttajiin. Siinä eivät auta perustelut siitä, että Saksa aivan kuten moni muukin maa Euroopassa, tarvitsee kipeästi maahanmuuttajia tekemään erityisesti niitä töitä, jotka eivät enää meille eurooppalaisille maistu.

Työmatka junalla läpi Slovakian ja Puolan harmaan maaseudun Auschwitzin kuolemanleirille ei ollut mieltä ylentävä.

Luin matkalla hiljattain suomennetun romaanin Auschwitzin tatuoija. Juutalaisten junamatkat karjavaunuilla tuntemattomaan määränpäähän olivat vähän erilaisia kuin matka pikajunalla Euroopan halki. Eikä karjavaunuista edes välttämättä nähnyt, minne juna oli matkalla.

Auschwitzin kuolemanleirit, koko museoitu alue vartiotorneineen ja sähköistettyine piikkilanka-aitoineen pysäyttää vieraan. Tammikuisessa pakkassäässä voin helposti kuvitella junan saapuvan karjavaunuineen alueelle, ihmisten laskeutuvan epätietoisina vaunujen viereen, koirat ja sotilaat vastassa, upseerit jakamassa ihmisiä vasemmalle ja oikealle, työvankeihin tai kuolemaan.

Tositarinaan perustuvaa Auschwitzin tatuoijaa toki kannattelee kaunis ja uskomaton rakkaustarina, mutta ss-sotilaiden ja gestapomiesten tunteeton pahuus saa lukijan välillä voimaan pahoin.

Romaanin päähenkilö Lale, slovakianjuutalainen nuori mies työskentelee vankien käsivarsinumeroiden tatuoijana natseille. Mies pelkää muiden vankien halveksintaa, mutta päättää pysyä hengissä, keinolla millä hyvänsä. Hän kannustaa siihen muitakin, Auschwitzin tarina on kerrottava maailmalle sodan päätyttyä.

Muistojuhlan puheissa korostui niin vapautettujen vankien kuin valtioiden päämiesten esittämänä sama toive – holokaustia ei saa unohtaa. Eurooppalaisten on tunnettava historiansa, sen synkinkin lehti. Maailma ei muutu paremmaksi ikävät asiat sivuuttamalla. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja