Kommentti: Kaikki välieräjoukkueet saivat huiman edun EM-kisoihin – epäonnistunut turnausformaatti vain korostaa tilannetta

EM-kisojen välieräjoukkueet saivat nautiskella lohkovaiheen kaikki ottelunsa kotiyleisönsä edessä. On tuskin puhdasta sattumaa, että ne ovat nyt jatkossa, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Ville-Veikko Valta.

Mikä yhdistää kaikkia EM-kisojen välieräjoukkueita Espanjaa, Italiaa, Englantia ja Tanskaa? Oikeita vastauksia on varmasti monia, mutta yksi asia nousee erityisesti monien mieleen.

Tanska pelasi alkulohkonsa kaikki kolme ottelua Kööpenhaminassa ja vältti matkustuksen B-lohkon toiseen kisakaupunkiin Pietariin.

Italia pysyi alkulohkovaiheen ajan Roomassa, jossa se pelasi kaikki kolme ottelua kotistadionillaan Stadio Olimpicolla. Azzurrille ei siten tullut ikävää lentoreissua Bakuun.

Espanja sai pelata kolme lohkopeliään kotimaansa etelärannikolla Sevillassa ilman ulkomaankierrosta Wienissä.

Englanti puolestaan pelasi lohkovaiheen lisäksi myös ensimmäisen jatkopelinsä Lontoon Wembleyllä ja joutui matkustamaan ensimmäisen kerran vasta lauantaina Roomassa pelattua puolivälieräottelua varten.

Matkustamisen välttäminen alkulohkoissa, joista kukin on jaettu kahden eri kaupungin kesken, on ollut merkittävä palautumiseen ja siten suoritustasoon vaikuttava etu tiheätahtisessa arvoturnauksessa. Pienten marginaalien pelissä vaikutus on saattanut olla joissakin tapauksissa jopa ratkaiseva.

Matkustamisen ohella välieräjoukkueet pääsivät nauttimaan yleisön tuesta, joka on näissä EM-kisoissa koronasta johtuvien matkustusrajoitteiden vuoksi ollut entistäkin yksipuolisemmin kotijoukkueen puolella.

Etenkin Englannin saama etu on tänä kesänä suuri, sillä se pääsee pelaamaan yhtä vaille kaikki ottelunsa kotistadionillaan Wembleyllä, kun Lontoon pyhättö isännöi siellä jo nähtyjen pelien ohella myös molemmat välierät ja finaaliottelun.

Wembleyn ei alun perin ollut tarkoitus olla näin kovalla käytöllä EM-kisoissa. Sille sysättiin enemmän otteluita, kun yhdeksi kisa-areenaksi suunnitellun Brysselin uuden stadionin rakennustyöt eivät edenneet odotetusti, ja kaupunki menetti oikeutensa EM-isännöintiin.

Keskiviikkona pelattavaan välieräänsä Englanti saa varmuudella huikean kannustuksen kotiyleisöltään, kun taas Tanska joutuu luottamaan Briteissä asuvien juuttien tukeen. Heille on varattu alustavasti yhteensä 5 000 lippua, sillä Tanskasta otteluun saapuminen on tällä aikataululla mahdotonta.

Jokaisessa EM-turnauksessa on isäntämaansa, mutta tapa, jolla kisat ripoteltiin 11 kaupunkiin ympäri Eurooppaa ja teknisesti ottaen jopa sen ulkopuolelle Azerbaidzhanin Bakuun, tekee kotiedusta vielä entistäkin merkittävämmän voimavaran.

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot puolestaan vain vahvistavat sen vaikutusta.

Jalkapallon EM-turnauksen välieräottelut pelataan tiistaina ja keskiviikkona Lontoon Wembleyllä.  Tiistaina toisensa kohtaavat Espanja ja Italia, keskiviikkona Englanti isännöi Tanskaa. Ottelut alkavat kello 22.

Lue myös:

    Uusimmat