Portugalilaismanagerin Jose Mourinhon erikoinen käytös Manchester Unitedin ja Tottenhamin ottelun jälkeen on puhututtanut alkuviikon aikana. Mourinho vaati arvostusta, mutta todellisuudessa hän suorastaan kerää potkuja. Isoin kysymys on se, kääntyykö Unitedin suunta edes valmentajavaihdoksen myötä?
Ison punaisen paholaisen alkukauden voi summata yhteen kuvaan.
Se on tässä:
Mököttävä Jose.
Kaikki on huonosti.
Seurajohto ei hankkinut sitä ja tätä.
Tuo pelaa huonosti. Ja tuo.
Tekosyyt ovat milloin missäkin. Vika ei ole koskaan hänessä itsessään.
Mourinho vaati kovaan ääneen uutta profiilivärväystä puolustukseen, joka on täyden katastrofin partaalla. Syy on hyvin pitkälti Mourinhon. Hän on pilannut usean maajoukkuetason topparin itseluottamuksen – aivan totaalisesti.
Mourinhon aikana United on hankkinut riveihinsä norsuluurannikkolaisen Eric Baillyn ja ruotsalaisen Victor Lindelöfin. Puhutaan hyvin potentiaalisista pelaajista, joilta on nähty lähinnä virheitä toisensa perään.
Mourinho on vaihdellut topparikaksikkoa useammin kuin suomalainen mies omia sukkiaan. Karuselli ei ole tuottanut mitään hyvää.
Yksikään Unitedin puolustajista ei ole mennyt eteenpäin Mourinhon vuosien aikana. Vain kokenut Ashley Young ponnisti pinnalle viime kaudella. Nyt hänkin on vaipunut unholaan.
Puolustuspään sekasorto on johtanut siihen, että Valioliigassa Unitedin otteita on voinut kuvailla kahdella sanalla:
Hirvittävää ja kamalaa.
Tai jos haluaa käyttää positiivisia ilmaisuja, niin Unitedin peli on tarjonnut aimoannoksen komediaa. Hupia ja noh, jonkin sortin viihdettä kansalle. Ainakin vastustajilla on hauskaa.
Unitedin puolustuspään ongelmista on lähtenyt liikkeelle dominoefekti. Vailla itseluottamusta pelaavat topparit eivät pysty avaamaan peliä ja keskikenttä on pulassa jatkuvien arvaamattomien ratkaisujen kanssa.
Tämä taas on johtanut siihen, että esimerkiksi huipputaitava ranskalaistähti Paul Pogba sortuu hautomiseen ja sooloiluun. Syöttösuuntia ei ole ja paineet kasvavat. Lopputulos on karmea.
Unitedin ainoat toivonrippeet tulevat erikoistilanteista ja keskityksistä. Isokokoinen belgialaiskärki Romelu Lukaku on edelleen vaikea pideltävä rangaistusalueen sisällä.
Kaikista karmein vertailukohde löytyy saman kaupungin sisältä. Samaan aikaan kun Mourinhon joukot pelaavat toivotaan, toivotaan -palloa, Mancester City rakentaa ja runnoo hyökkäyksiä 250:llä eri variaatiolla. Kokoonpano pursuaa leveydestä ja vaihtopenkiltä löytyy pelaajia, jotka janoavat lisää peliaikaa. Pep Guardiola saa myhäillä eri mahdollisuuksien keskellä.
Ei turhautuneita, paikallaan junnaavia miljonäärejä.
Unitedin toimintaa voi arvostella kentälle välittyvien otteiden perusteella. Alkuviikon 0-3-tappiossa Tottenhamia vastaan United yritti ja sai jotain aikaiseksi ensimmäisellä puoliajalla. Toisella jaksolla selkäranka katkesi Harry Kanen yhden taidokkaan puskun myötä.
Unitedin selkäranka? Todella ohut.
Miten se edes voi kasvaa, kun valmentaja mököttää ja valittaa kaikesta? Samalla lehdet ovat täynnä mollaavia otsikoita, joihin toki on kaikki perusteet.
Englantilaismediassa on vilissyt viime päivinä väitteitä, joiden mukaan Unitedin pelaajat suorastaan odottelevat Mourinhon potkuja. Näiden lähteiden uskottavuus nyt mitä on, mutta todellisuudessa Mourinhon lähtö on vain ajankysymys.
Kaiken lisäksi Mourinho kerjää lähtöpasseja omalla käytöksellään, eikä joukkueen nykyilme mitenkään helpota tilannetta.
Koko rakenne on aivan rikki, eikä sitä korjata tuosta noin vain. Unitedin pelissä on vain ohkaisia toivonkipinöitä, jotka katoavat välittömästi pienten vastoinkäymisten kohdatessa.
Muuttuuko seuran suunta, jos ja kun Mourinho saa potkut? Se on tässä tapauksessa se merkittävin kysymys.
Unitedin yksi erikoisin ongelma liittyy sen suuruuteen. Seuran toimitusjohtaja Ed Woodward laukoi hyvin vaarallisen mielipiteen aiemmin tänä vuonna, kun häneltä kysyttiin siitä, että vaikuttaako Unitedin pelillinen menestys seuran taloudelliseen tulokseen.
– Jos vastaan yksinkertaisesti, niin kentällä nähtävillä otteilla ei ole suurta merkitystä sille, mitä voimme tehdä taloudellisella puolella, Woodward myönsi.
United takoo valtavan määrän rahaa TV- ja mediatuloilla, paita- ja oheismyynnillä sekä sponsorisopimuksillaan. United on maailman suurimpia urheiluseurabrändejä, eikä sen asema horju helpolla.
Woodwardin aiempia lausuntoja on nosteltu esille Unitedin pelillisen taaperruksen keskellä. Toisaalta, eihän Woodward sinänsä väärässä ole. United kerää fyrkkaa taskuun, vaikka se ei voittaisikaan mestaruuksia vuodesta toiseen.
Se, jos joku, on todella absurdia. Manchester United on jättiläinen, vaikka se pelaisi aivan päin… juuri sitä.
Seuran toiminnasta heijastuu tietynlainen möhömahaisuus. ”Mitä väliä, vaikka voittoja ei tipahtele. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista!”
Mourinhon seuraajaksi on huhuttu ranskalaista Zinedine Zidanea, jonka alaisuudessa Real Madrid voitti Mestarien liigan kolmesti putkeen.
Zidane on voittaja, ei taktiikkavelho. On perusteltua kysyä, pystyykö Zidane korjaamaan Unitedin isot rakenneongelmat? Monien pelaajien itseluottamustason hän pystyy elvyttämään, mutta riittääkö se?
Tärkein asia Zidanen mahdollisen United-siirron kohdalla on se, pystyykö ”Zizou” muuttamaan koko organisaation suhtautumistavan? Tai kuka sitten päävalmentajamanagerijohtohahmoksi tuleekaan.
United tarvitsee aidon pelillisen identiteetin. Puolustusvoittoinen epätoivopallo on mennyttä elämää.