Kommentti: Huippu-urheilu menetti uskottavuutensa – dopingin käytöstä tehtävä rikos

Huippu-urheilu on ajautunut jatkuvan, ammattimaisen ja järjestelmällisen dopingin käytön vuoksi tilanteeseen, jossa se kulkee hitaasti mutta varmasti kohti tuhoa.

Suuri yleisö ympäri maailman on kyllästynyt toistuviin massakäryihin, aina vain härskimpiin huijauksiin ja tietoihin jopa valtiojohtoisesta dopingin käytöstä ja näytteiden manipuloinnista. Ei kukaan jaksa olla joka päivä kusetettavana.

Puhtaaseen huippu-urheiluun tuskin uskovat enää edes fanaattisimmat fanit, mutta osa heistä haluaa edelleen sivuuttaa keskustelun totuudesta ja sulkea korvansa. He elävät mukana valheessa, uppoavassa laivassa.

Uskottavuus meni – peli on likaista

Dopingin käytöstä annettavien seuraamusten epäjohdonmukaisuus on vienyt viimeisenkin uskottavuuden nykyiseltä järjestelmältä.

Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n päätökset ovat olleet suoraan sanottuna kummallisia. On vahvoja epäilyksiä joidenkin urheilijoiden tai jonkin tietyn maan urheilijoiden suojelemisesta.

Sääntöjen pitäisi olla samat kaikille. Käytäntö on toista. Peli näyttää olevan kaikilla osa-alueilla likaista.

Esimerkiksi norjalaisten liittojohtoinen astmalääkkeen käyttö maastohiihdossa johti kahden kuukauden kesäiseen kilpailukieltoon ja syntyneiden ansionmenetysten korvaamiseen huippuhiihtäjälle. CAS olisi voinut langettaa Martin Johnsrud Sundbylle vuosien rangaistuksen astmalääkkeen väärinkäytöstä.

Venäläisiä vastaavasti on ammuttu tykillä ja heille on määrätty kovia kollektiivisia rangaistuksia. Tällaisille rangaistuksille on valitettavasti tunnusomaista se, että myös syyttömiä menee niin sanotusti pesuveden mukana.

Samaan aikaan dopingista useasti kärynneitä eri maiden urheilijoita on jatkuvasti kilpailuissa mukana. Rion tunnelmaltaan laimeat olympialaiset olivat tästä esimerkki.

Tässä valossa kansainvälisen urheiluliikkeen, olympialaisten nykyinen tilannekuva on lohduton.

"Rikoksen" uusimisvaara onkin dopingin osalta ilmeinen. Kerran kärähtäneellä urheilijalla on vain voitettavaa. Maine on jo mennyt. Voittojen kautta on kuitenkin mahdollista hankkia vielä taloudellista hyvää.

Onko puhdas urheilu suojelun arvoista?

Oikeushyvä on oikeusjärjestyksen suojelema etu, jollaisia tunnustetaan jollakulla olevan ja joita valtio tarvittaessa suojelee säätämällä siihen kohdistuvat loukkaukset rangaistaviksi.

Oikeushyvät ovat henkilöllisiä ja yhteisöllisiä. Puhdas urheilu sekä kansainvälinen urheiluliike ovat tämän jaottelun pohjalta yhteisöllisiä oikeushyviä.

Kansainvälisessä yhteisössä tulisi nyt käynnistää keskustelu siitä, kuinka arvokkaita oikeushyviä puhdas urheilu ja kansainvälinen urheiluliike ovat. Onko kyse ylipäänsä suojelun arvoisista oikeushyvistä ja mikäli on, millä keinoin näitä oikeushyviä tulisi puolustaa?

Mistä sitten dopingin käytössä huippu-urheilussa on kyse? Mitä sillä tavoitellaan ja ketä se loukkaa?

Dopingia käyttävä urheilija pyrkii kielletyin keinoin parantamaan suoritustaan ja tavoittelee siten mahdollisemman hyvää sijoitusta - jopa voittoa - jonka kautta hän saavuttaa lopullisen päämäärän: kunnian, maineen ja lähes aina myös huomattavan taloudellisen hyödyn. 

Dopingin käytön hyöty monessa lajissa on merkittävä ja siksi houkutteleva: asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi 10 000 metrin juoksussa urheilija pystyy epo-hormonin avulla minuutteja parempaan loppuaikaan.

Dopingin käyttäjä erehdyttää

Keskeistä on, että kielletyn keinon käyttäminen salataan järjestäjiltä, kilpakumppaneilta, sponsoreilta ja suurelta yleisöltä. Salaamisen kautta nämä keskeiset tahot erehtyvät.

Syntyy illuusio puhtaasta urheilijasta ja kilpailussa menestymisen kautta douppaaja saa sellaista taloudellista hyötyä, johon hänellä ei olisi oikeutta, mikäli tosiasiat olisivat tiedossa.

Douppaajan petollisen toiminnan konkreettisia uhreja ovat ensi kädessä ainakin hänen puhtaat kilpakumppaninsa, joille douppaajan toiminta tuottaa taloudellisia menetyksiä. Eli suojeluobjektina on puhdas urheilu.

Jatkuva, järjestelmällinen doping puolestaan rapauttaa kansainvälisen urheiluliikkeen uskottavuuden. Kansainvälisellä urheiluliikkeellä, erityisesti olympialaisilla, on nähty olevan merkittävä rooli rauhan ja kansainvälisen yhteistyön rakentajana.

Nykyisessä tilanteessa, jossa esimerkiksi Venäjä on "blokattu" osin sivuun toiminnasta, kansainvälinen urheiluliike näyttää järjestelmällisen dopingin takia pikemminkin luovan jännitteitä ja ristiriitoja valtioiden välille kuin rakentavan rauhaa ja suhteita.

Tässä suojeluobjektina on kansainvälinen urheiluliike ja sen toiminta.

Käyttö rangaistavaksi urheilupetoksena

Nopeaa ratkaisua asiaan ei ole olemassa. Asenteiden muuttaminen vie aikaa.

Koko kansainvälisen yhteisön tulisi säätää dopingin käyttö kilpailutoiminnassa rikokseksi.

Kansainväliseen urheiluliikkeeseen, olympialiikkeeseen kuuluvien maiden tulisi laatia kansainvälinen sopimus, jonka nojalla sopimusvaltiot sitoutuvat säätämään dopingin käytön rangaistavaksi urheilupetoksena.

Samassa yhteydessä langetettaisiin kilpailukiellot samaan tapaan kuin talousrikoksissa nykyisin tuomitaan liiketoimintakieltoon tai liikennerikoksissa ajokieltoon.

Sopimus ratifioitaisiin valtiosopimuksena ja sopimusvaltiot sitoutuisivat tietyn määräajan puitteissa muuttamaan kansallista lainsäädäntöä sopimuksen edellyttämällä tavalla. Ne maat, jotka eivät ratifioi sopimusta, erotetaan kansainvälisen urheiluliikkeen toiminnasta.

Urheilupetos tulisi säätää rangaistavaksi myös tuottamuksellisena tekona.

Kansainvälinen yhteisö välittäisi selkeän viestin. Näitä oikeushyviä suojellaan ja niitä rikkovat tai uhkaavat toimet ovat rikoksia ja tekijät rikollisia.

(Olen tähän kirjoitukseen vapaasti lainannut keskusteluja, joita olen käynyt dopingasioita läheltä seuranneiden henkilöiden kanssa.)