Kommentti: Heikki Kinnunen tekee parhaansa, mutta Antti Litjan jurot saappaat ovat liian isot – toinen Mielensäpahoittaja-elokuva ei petä eikä yllätä

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -traileri 2:05

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Ikäraja: 12. Pituus: 118 min. Ohjaus: Tiina Lymi. Käsikirjoitus: Tuomas Kyrö, Tiina Lymi ja Juha Lehtola. Näyttelijät: Heikki Kinnunen, Satu Tuuli Karhu, Elina Knihtilä, Jani Volanen, Mari Perankoski, Iikka Forss, Sulevi Peltola, Janne Reinikainen. Genre: draama, komedia.

Katso yllä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan traileri!

Dome Karukosken ohjaama ensimmäinen Mielensäpahoittaja-elokuva (2014) oli viime helmikuussa 80 vuotta täyttäneen Antti Litjan show. Tuosta show'sta Litja palkittiin parhaan miespääosan Jussi-palkinnolla, jota hän ei kuitenkaan itse päässyt ottamaan vastaan.

Litja oli kuin luotu koomisen suomalaiskansalliseen ja jäyhään rooliin yllättävän hyvässä elokuvassa, jossa tosin maaseutu kohtaa kaupungin -kontrasti oli viety paikoin liian pitkälle (kyllä, helsinkiläisistä kahviloista saa poikkeuksetta erikoiskahvien lisäksi myös ihan tavallista kahvia).

Antti Litja tuntui hengittävän rooliaan jokaisella eleellään ja liikkeellään, eikä ihme: näyttelijä oli sukeltanut kirjailija Tuomas Kyrön luoman Mielensäpahoittajan maailmaan aiemmin jo radion puolella Kyrön kirjoittamia tekstejä lukien.

Litjan oli määrä astua elokuvan jälkeen tutun jäärän roolissa Kansallisteatterin lavalle, mutta toisin kävi.

Hän sai aivoinfarktin syksyllä 2014.

Ensimmäinen Mielensäpahoittaja-elokuva ei ollut ehtinyt vielä teattereihin, mutta lopulta se jäi miehen viimeiseksi elokuvaksi: keväällä 2016 uutisoitiin Litjan näyttelijänuran olevan ohi.

Toinen Mielensäpahoittaja-elokuva, Tiina Lymin ohjaama Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja sai ensi-iltansa elokuun lopulla. Antti Litjan show'sta on tullut Heikki Kinnusen, 72, show.

Kinnunen täyttää Litjan saappaat sinänsä kelvollisesti, mutta hänen tulkintansa jää muiden hahmojen varjoon.

Dome Karukosken elokuvassa oli kolme selkeää päähahmoa, joihin Karukoski taitavana henkilöhahmojen kuvaajana sai luotua syvyyttä ja kerroksia.

Mielensäpahoittajan poikaa näytelleen Iikka Forssin ja pojan vaimoa esittäneen Mari Perankosken hahmot jäivät hyvin mieleen Litjan äreän päähahmon lisäksi.

Mikä tärkeintä, Karukosken elokuvassa näillä kolmella hahmolla oli tilaa.

Lymin Mielensäpahoittaja jatkuu siitä, mihin ensimmäinen jäi. Mukaan on tuotu Belgiasta Suomeen palannut toinen poika (Jani Volanen), tämän vaimo (Elina Knihtilä) ja parin tytär (Satu Tuuli Karhu).

Perusasetelma on se, että Mielensäpahoittajan vaimo on kuollut ja Kinnusen esittämä yrmy alkaa rakentaa itselleen arkkua. Mies on valmis manan maille, kunnes 17-vuotias pojantytär saapuu pyytämättä ja yllättäen ongelminensa isoisän luo.

Ja niin koossa on soppa, jonka ympärille Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja rakentuu.

Heikki Kinnusen Mielensäpahoittaja ei yllä Litjan Mielensäpahoittajan syvyyteen. Hahmo jää yksiulotteiseksi ja siitä jää uupumaan se lämpö ja tunne, joka Litjan hahmossa juron pinnan alta pilkotti.

Kinnusen versio on liian helppo, vaikka se on juuri niin yrmy ja pahansuopa kuin Mielensäpahoittajan voi kuvitella olevankin.

Kirkkaimmin loistaa uusi nimi, Zaida Bergrothin tulevan elokuvan toiseen päärooliin kiinnitetty Satu Tuuli Karhu. Karhun hahmossa on syvyyttä ja näyttelijän kasvoissa vilpittömyyttä, joka kannattelee kohtauksia.

Sivurooleissa tutut Perankoski ja Forss jäävät pienemmälle huomiolle kuin ensimmäisessä Mielensäpahoittajassa. Jani Volanen ja Elina Knihtilä ovat hyviä rooleissaan vaativina vanhempina ja Volanen on lähellä varastaa koko show'n.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on hyvän mielen elokuva, joka ei petä eikä yllätä. Sen suurin ongelma on se, että tärkeitä hahmoja on mukana liikaa ja monet niistä jäävät pinnallisiksi.

Volasen ja Karhun hahmojen lisäksi elokuvaan ei löydy sitä syvyyttä, mikä kannatteli ensimmäistä Mielensäpahoittajaa. Vihtiläistaustaiselle ihmiselle elokuvan parhaita puolia on tunnistaa tutut tapahtumapaikat Vihdin kirkonkylällä.

Toisesta Mielensäpahoittaja-elokuvasta tuskin tulee ensimmäisen osan kaltaista hittiä. Tarinalle voi kuitenkin hyvin kuvitella olevan vielä jatkoa luvassa.

Lue myös:

    Uusimmat