Eiliseen Kantolan tapahtumapuiston konserttiin liittyi monenlaista kysymystä. Jääkö tämä bändin viimeiseksi kiertueeksi? Toimiiko soitto ilman AC/DC:n johtajaa, Malcolm Youngia? Toimiiko Kantola konserttipaikkana?
Kyllä vaan, bändi toimi jopa paremmin kuin viime Suomen vierailulla, Tampereella 2010. Moneen kertaan rumpali Phil Ruddin kanssa bändin nähneenä oli piristävää vaihtelua kuulla Chris Sladea rummuissa. Stevie Young hoiti Malcolm Youngin roolin niin hyvin, ettei moni yleisössä edes huomannut asialla olevan Youngin veljesten sisarenpojan.
Merkillepantavaa muuten on, että Kantolasta ostamassani kiertuekirjassa Malcolmkin on edelleen mukana bändin jäsenenä, tuuraajansa Stevien lisäksi. Malcolm johtaa AC/DC:tä vielä dementiakodistakin, vaikkei parantumisesta ja paluusta kuulemma ole merkkejä.
Brian Johnsonin ääni on samanlainen krapulaisen Louis Armstrongin kähinä kuin jo pitkään. Mies ei ole aikoihin päässyt biisien alkuperäisiin korkeuksiin ja juuri tässä veikkaisin olevan syy siihen, että tämä kiertue lienee todellakin bändin viimeinen.
Mitään myötähäpeän hetkiä ei silti Johnsonin laulun suhteen tarvinnut kokea. Mies osaa pelata sillä äänellä mikä jäljellä on.




