Perustellusti voi hämmästellä, miksi Pohjois-Irlannin brexit-ongelman kanssa piperretään vasta nyt? Huolissaan kannattaa ollaa siitä, miten pieniksi pirstaleiksi unionin ja saarivaltakunnan linkki loppumetreillä menee ja mitä se tarkoittaa jatkossa?
Muistellaan ensin muutamia päivämääriä.
23.6.2016 brittien niukka enemmistö päätti, että EU:sta on parempi erota. Kyllä, siitä on jo lähes kolme ja puoli vuotta.
Kytkintä piti alunperin nostaa 29.3.2019 eli vajaat kolme vuotta kansanäänestyksen jälkeen.
Neuvottelut erosopimuksesta – jota ei siis vielä ole – aloitettiin 29.3.2017. Tasan kaksi vuotta ennen kuin eron piti astua voimaan.
Ensimmäinen aikalisä
Kuluvan vuoden maalis-huhtikuussa todettiin, että aika loppuu. Sitä otettiin lisää 31.10.2019 asti. Tuo takaraja paukahtaa kahden viikon kuluttua.
Nyt – siis lähes kolme ja puoli vuotta onnettoman kansanäänestyksen jälkeen – tuhrataan sen kanssa, miten Irlannin saaren tullimuodollisuudet järjestään brexitin jälkeisessä elämässä.
Ja aika saattaa loppua. Parhaassa tapauksessa ei, mutta saattaa.
No farssihan tämä on. Kiistatta ja valitettavasti.
Unohdettiinko pitkänperjantain sopimus?
Ajateltiinko Brysselissä ja EU-pääkaupungeissa loppuun asti, että Lontoo voisi hyväksyä järjestelyn, jossa Pohjois-Irlanti jää käytännössä osaksi Euroopan unionia.