Estonia-sarja ei mässäile kauheilla kohtaloilla, vaan muistuttaa miksi kammottavaa syyskuista yötä vuonna 1994 ei saa unohtaa, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Aino Haili.
Kun autolautta Estonia upposi syyskuisena yönä vuonna 1994, olin alle vuoden vanha. Sinä yönä todennäköisesti nukuin rauhassa lapsuudenkodissani, täysin tietämättömänä siitä, millainen katastrofi oli tapahtumassa vain muutamasata kilometriä kauempana. Pitkään en itseasiassa tiennyt siitä yhtään mitään, ja sain kuulla onnettomuudesta vasta vuosikausia myöhemmin.
Henkilökohtaista kosketuspintaa Euroopan suurimpaan rauhanajan merionnettomuuteen ei ole muuten kuin, että tiedän ainakin kahden sukulaiseni matkustaneen Estonialla ennen kuin se teki viimeisen matkansa ja myrskyinen meri nieli sen aaltoihinsa. Jo sekin on kylmäävää, että minulle läheiset ihmiset ovat kävelleet niillä laivankäytävillä, jotka nyt ovat levän peittämänä 80 metrin syvyydessä.
Estonia-sarja tuo alusta alkaen vahvasti mieleen HBO:n menestyssarja Chernobylin. Samankaltainen kohtalokas, painava tunne on läsnä ensimmäisestä kohtauksesta lähtien.
Filmimäinen kuvaus ja painostava äänimaailma vievät katsojan aikakoneen lailla 1990-luvulle. Valittu musiikki osoittaa myös osassa kohtauksia hyvin vahvasti, että kyseessä on suomalainen tuotanto. Esimerkiksi Utön saarelta kuvatut kohtaukset tuovat mieleen suomalaiset sotaelokuvat ja niiden surumielisyyden, joka on omintakeisesti myös hyvin kaunista.
Sarjan alussa onnettomuushetki kuvataan tiiviisti. Kauhu ja laivalla olleiden epätoivo on läsnä, mutta sillä ei mässäillä. Ensimmäistä kertaa kuitenkin mieleen realisoituu kuva siitä, kuinka hirvittävä Suomenlahden myrksy oli turmayönä. Kyyneleet kihoavat silmiin miettiessä kaikkia niitä 989 ihmistä, jotka joutuivat sinä yönä taistelemaan kohtalostaan. 137 jotka pelastuivat, 852 jotka saivat surmansa.
Lue myös: Kari Lumikero haastatteli Estonian onnettomuudesta selvinneitä 29 vuotta sitten – osastonhoitaja toimi tulkkina: "He kertoivat, millä tavalla laiva alkoi kallistua ja kääntyi ympäri"
Katselukokemus on kuristava ja kylmäävä. Se tyrmistyttää sekä ahdistaa. En voi suositella sitä kellekään, joka jännittää meriteitse matkustamista.
Historian suuria onnettomuuksia kohtaan on valtavan laaja yleinen kiinnostus. Harva se vuosi jostakin suuresta tragediasta on ilmestynyt dokumentti, elokuva tai sarja. Niiden myötä tulee monesti myös kritiikki: kysytään, miksi kammottavat kohtalot tuotteistetaan ja niillä tehdään rahaa.
Tavallaan ymmärrän kritiikin, sillä on mahdollista, että vanhoja haavoja repeytyy auki. Mutta kerron nyt myös syyt, miksi Estonia on tärkeä sarja.
Onnettomuudesta opittiin, ja opitaan yhä valtavasti. Eräs kollegani on entinen laivatyöntekijä, ja on kertonut usein muistellessaan aikojaan merillä kuinka suuri vaikutus Estonialla oli siihen, että merimatkustamisen turvallisuus parantui kertaheitolla paljon ympäri maailman. Monet säädökset tiukentuivat, ja laivoilla työtä tekevät käyvät nykyäänkin läpi jatkuvasti koulutuksia, jotta matkustaminen olisi mahdollisimman turvallista. Sen syiden tiedostaminen on tärkeää.
Yhtenä olennaisena osana koulutuksia on esimerkiksi osata se, kuinka pelastuslautta käännetään veden varassa oikeinpäin. Siksi, että monet Estonian pelastuslautoista kääntyivät seitsenmetrisessä myrskyaallokossa ylösalaisin.
Lue myös: Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
Tragedia ei saa unohtua. Näin jälkikäteen olen todella ällistynyt sekä häpeissäni siitä, kuinka myöhään sain itse tietää onnettomuudesta. Mielestäni siitä puhuminen yhä on myös uhrien kunnioittamista, kuten myös se, että sen syitä kaivetaan ja selvitetään edelleen, vielä 2020-luvulla. Sitä ovat vaatineet ja edesauttaneet myös uhrien omaiset, jotka ovat vuosien saatossa useaan otteeseen vaatineet asiasta uutta tutkintaa.
Lisäksi Estonia on osaltaan myös kunnianosoitus niille, jotka liian harvoin saavat laajaa julkista kiitosta: pelastustyöntekijöille. Näyttelijä Pelle Heikkilä esittää sarjassa paikalla ensimmäisenä ollutta pintapelastajaa Ari Luoma-Ahoa, hahmoa jonka esikuvana on Juho Ala-Lahti. Heikkilän roolihahmo symboloi sarjassa tavallaan kaikkia Estonian pelastustöissä olleita, tehden heille kunniaa.
Pelastajien näkökulma sarjassa tuo ilmi myös sen, kuinka lohduton työ todella oli niillä ihmisillä, jotka yrittivät tehdä kaikkensa sinä pimeänä yönä Itämerellä.
– Vaikka miten paljon valmistautuisi ja harjoittelisi, tällaiseen ei koskaan ole valmis, toteaa musertavasti Pelle Heikkilä sarjassa onnettomuudesta kertoessaan.
Kirjoittaja on MTV Uutisten viihdetoimittaja.