Estonia-sarja ei mässäile kauheilla kohtaloilla, vaan muistuttaa miksi kammottavaa syyskuista yötä vuonna 1994 ei saa unohtaa, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Aino Haili.
Kun autolautta Estonia upposi syyskuisena yönä vuonna 1994, olin alle vuoden vanha. Sinä yönä todennäköisesti nukuin rauhassa lapsuudenkodissani, täysin tietämättömänä siitä, millainen katastrofi oli tapahtumassa vain muutamasata kilometriä kauempana. Pitkään en itseasiassa tiennyt siitä yhtään mitään, ja sain kuulla onnettomuudesta vasta vuosikausia myöhemmin.
Henkilökohtaista kosketuspintaa Euroopan suurimpaan rauhanajan merionnettomuuteen ei ole muuten kuin, että tiedän ainakin kahden sukulaiseni matkustaneen Estonialla ennen kuin se teki viimeisen matkansa ja myrskyinen meri nieli sen aaltoihinsa. Jo sekin on kylmäävää, että minulle läheiset ihmiset ovat kävelleet niillä laivankäytävillä, jotka nyt ovat levän peittämänä 80 metrin syvyydessä.
Estonia-sarja tuo alusta alkaen vahvasti mieleen HBO:n menestyssarja Chernobylin. Samankaltainen kohtalokas, painava tunne on läsnä ensimmäisestä kohtauksesta lähtien.


