Kolumni: Taaperollani on 40 euron pipo ja 200 euron haalari – hyvästä syystä

Olen kohdannut aika usein silmienpyörittelyä, kun joku tuttu tai tuntematon on ensin kehunut lapseni vaatetusta, kysynyt sitten lisätietoja vaatteen ostopaikasta ja hinnasta ja vastauksen kuultuaan mennyt suorastaan sanattomaksi.

Niin, olenko siis aivan hullu, kun puen taaperolleni yli 40 euroa maksaneen merinovillaisen pipon ja talvihaalarin, jonka ovh oli 200 euron luokkaa? Mielestäni en. Itse asiassa koen jopa olevani fiksumpi kuin ne, jotka tuhlaavat rahansa ketjuliikkeisiin.

Tässä kärjistetty esimerkki:

Ostat ketjuliikkeestä lapsellesi housut hintaan 14,90€. Ihanan halpaa! Housut on valmistettu Kiinassa massatuotantona. Housuissa on oiken nättejä nallekuvioita, jotka tosin muutaman pesun jälkeen haalistuvat ja kankaan pinnalle ilmestyy pientä nyppyä. Vauhdikas taaperosi juoksentelee housut jalassa pitkin pihoja ja ennen kuin huomaatkaan, polvessa on jo pieni reikä. Housut lentävät joko roskiin, viet ne vaatekeräykseen tai tienaat kirpparilla 20 senttiä.

Ei kovin kestävää, vai mitä?

Ostat kotimaiselta lastenvaatebrändiltä housut hintaan 44,90 €. Hinta kirpaisee! Ne on suunniteltu, ehkä jopa valmistettukin Suomessa ekologisista ja lapsen päällä mukavilta tuntuvista materiaaleista. Housut näyttävät kivoilta ja kestävät käyttöä. Kun ne jäävät taaperollesi pieneksi, myyt ne eteenpäin jopa lähes uusien hinnalla. Tulee hyvä mieli.

Jälkimmäinen esimerkki ei toki päde kaikkiin kotimaisiin tai pohjoismaisiin, trendikkäisiin lastenvaatebrändeihin. Valitettavasti vaatteilla osataan myös rahastaa. Kun iso joukko perheenäitejä innostuu jostain tietystä vaatemerkistä niin paljon, että brändin uutuustuotteet revitään kirjaimellisesti käsistä, on valmistajalla suuri houkutus lyödä rahoiksi. Tässä vaiheessa laatu usein kärsii – määrä korvaa laadun. Samaa suosikkikuosia julkaistaan uusissa mallistoissa uusilla väreillä, ja tuote myy, myy ja myy. Laatutietoiset kuluttajat lopettavat jossain vaiheessa ostamisen, mutta trendit edellä -ostavat jatkavat shoppailua siihen asti, kunnes tuote on out.

Kyllä, tämä on myös harrastus

Laadun ja tyylin lisäksi ostan hintavia lastenvaatteita myös siksi, että saan niiden metsästämisestä hyvät kiksit. Mikään ei voita sitä adrenaliiniryöppyä, kun onnistun löytämään kirpparilta suosikkibrändini paidan puoleen hintaan uuteen verrattuna. Miksi? Siksi, että tiedän löytäneeni itselleni mieluisan, lapseni päällä mukavan, laadukkaan ja ekologisen tuotteen, jonka saan luultavasti myytyä eteenpäin samalla hinnalla kuin olen itse maksanut.

Kirpputorien lisäksi toinen lastenvaatehullun paratiisi on outlet-myynnit. Meidän talouteemme on esimerkiksi kotiutunut alun perin 200 euroa maksanut, laadukas talvihaalari yli 70 prosentin alennuksella. Tästäkin vaatteesta tiedän saavani omani pois käytön jälkeen. Tiedän myös, että haalari on valmistettu vastuullisesti, se lämmittää, pitää vettä, kestää hyvin rymyämistä ja bonuksena vielä näyttää hyvältä. Joskus toki käy niin onnettomasti, että laatuvaatekin menee rikki. Meillä vaatteet ostetaan useimmiten päivittäiseen käyttöön ja laadukkaimmatkaan housut eivät aina kestä kivimurskassa konttaamista. Jo vaatetta ostaessa on toki hyvä miettiä, millaiseen käyttöön sitä on hankkimassa. 

Käytettyjä vaatteita kalliimmalla kuin uusia

Myönnän, muutaman kerran olen jopa tehnyt voittoa näillä käytetyillä vaatteilla, kun olen ne nettikirpparilla käytön jälkeen huutokaupannut. Suosituimpia vaatteita myydään käytettynä jopa kalliimmalla kuin uutena. Kysynnän ja tarjonnan laki: jos suosittua vaatetta julkaistaan vain ”rajoitettu erä”, se myy yleensä entistä paremmin.

Mainitaan nyt yksi esimerkkikin: Tanskalainen huippusuosittu lastenvaatebrändi Mini Rodini julkaisi tänä vuonna yhteismalliston Adidaksen kanssa. Laatu oli vaihtelevaa, mutta tiettyihin kuoseihin rakastuttiin palavasti jo ennen vaatteiden julkaisua. Ensimmäisten mallistojen julkaisupäivinä jälleenmyyjien nettisivut kaatuivat maailmanlaajuisesti, kun perheenäidit ja -isät sekä mummit ja kummit yrittivät samalla kellonlyömällä saada omansa ennakkoon hehkutetuista tuotteista. Kysyntä ylitti jälleen tarjonnan ja trokarit haistoivat markkinaraon. Uutena 69,90 euroa maksanutta tuulitakkia kaupattiin pian nettikirppareilla 150 euron hintaan. Ja takit menivät kaupaksi.

Yksikään vaate ei ole velkaantumisen arvoinen

Se vaara koko hommassa on, että innostus lähtee käsistä. Facebookin lastenvaateryhmissä yksi äiti ruokkii toisen intoa: "jos tuokin on hankkinut lapselleen nuo leggingsit, niin minunkin on saatava". Lapsi kasvaa, ja sille on hankittava aina vaan uusia vaatteita. Uusia mallistoja lanseerataan jatkuvasti ja kun kerran on päässyt trendikkäiden laatuvaatteiden makuun, voi olla vaikea enää tyytyä vähempään. Pahimmassa tapauksessa ajautuu kierteeseen, josta on vaikea päästä ulos. Voi ajautua käyttämään luottokorttia tai hakemaan pikavippejä. Ehtiihän sen laskun maksaa myöhemminkin...

Karoliina ja Anette kertoivat MTV:lle rohkeasti omasta addiktioksi muodostuneesta lastenvaateharrastuksestaan. Lue naisten tarinat lastenvaatteista ja velkaantumisesta.

Tämä ei ole mikään keksitty kärjistys, vaan valitettavan yleinen ilmiö. Kun yksi näyttää tuhlaavan Facebookin lastenvaatekirpparilla päivittäin lastenvaatteisiin satoja euroja, joku toinen luulee sen olevan normaalia ja seuraa perässä. Raja mukavan harrastuksen ja vakavan addiktion välillä on hiuksenhieno.

Laadusta kannattaa usein maksaa hieman enemmän, mutta yksikään vaate ei kuitenkaan ole velkaantumisen arvoinen.

Kirjoittaja on kolmekymppinen, naimisissa oleva taaperon äiti, jonka mielestä kotiäitiys on perseestä ja jokaisella äidillä on oikeus tehdä omat valintansa. P.S. Sadekelillä ei todellakaan mennä ulos leikkimään.