Kolumni: Nuoret hallituksen ja ay-liikkeen armoilla – kukaan ei kehtaisi ehdottaa vastaavaa yli 50-vuotiaille

Työmarkkinajärjestöt ja hallitus ovat löytäneet yhteisen vaarattoman ryhmän, joka on jäänyt viime viikkoina kahden tulen puristukseen. Alle kolmekymppinen nuori aikuinen. Onko sinusta tuntunut viime aikoina siltä, että selässäsi roikkuu ylimääräistä painolastia? Sedät ja tädit täällä vaan moiccu, meillä olisi sinulle asiaa, kirjoittaa toimittaja Eeva Lehtimäki kolumnissaan.

Eduskunta alkaa tänään ruotia hallituksen viime viikon kehysriihen tuloksia. Oletettavasti yksi keskeisiä vääntöjä salissa käydään työelämän uudistusehdotuksista.

Hallitus haluaa mahdollistaa alle 30-vuotiaan työttömän palkkaamisen määräaikaiseen työsuhteeseen perustelematta, jos työttömyyttä on jatkunut sitä ennen vähintään kolme kuukautta.

Samaan syssyyn on tarkoitus helpottaa alle 20 työntekijän yritysten yksilöperusteista irtisanomista. Hallituksen mukaan näin pienet yritykset uskaltaisivat palkata uusia työntekijöitä.

Ay-liikkeet vastustavat tiukasti

Viime päivinä ay-liike on asettanut jo tykkinsä kohti hallitusta. STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan hallituksen toimet lisäävät vain pätkätöitä, epävarmuutta ja turvattomuutta.

SDP:n kansanedustaja ja SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen vaatii hallitusta perääntymään suunnitelmistaan. Vielä kovemmin lataavat PAM ja Rakennusliitto.

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas pitää hallituksen linjauksia "harhaisina" ja kysyy miten tällainen "aivopieru" on voinut edetä päätökseen asti.

Viisi Palvelualojen ammattiliiton PAM:n ammatiosastoa puolestaan selvittelee poliittisia lakkoja hallitusta vastaan. Puheet ovat kovia.

– Hallituksen politiikka lähentelee jo 1800- ja 1900 –lukujen rotuoppia, kun lainsäädännöllä tehdään käytännössä huonommin toimeentulevien nuorten perheen perustaminen mahdottomaksi, ammattiosastot lataavat.

Ay-puolella pelätään jo seuravaa uudistusta

Valitettavasti olen kyyninen, enkä jaksa uskoa, että työmarkkinajärjestöissä ollaan vain nuorten asialla. Maalitauluna on kahakointi hallituksen kanssa, koska luottamus näiden osapuolten välillä ei ole parhaalla mahdollisella tolalla.

Ja jos nämä suunnitelmat etenevät, edessä on seuraava isompi työelämän uudistus, joka saattaa sitten jo koskea valtaosaa jäsenistöstä.

EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen ja moni muukin asiantuntija on tosin muistuttanut, että hallituksen suunnitelmat saattavat karahtaa perustuslakiin eli työntekijöiden yhdenvertaiseen kohteluun lain edessä.

Nuorissa aikuisissa monta vikaa

Toisaalta nuoria aikuisia puristetaan myös hallituksen puolelta. Syyllistämisen painolasti alkaa olla melkoinen. Ei valmistuta tarpeeksi nopeasti, ollaan laiskoja ja itsekkäitä haahuilijoita.

Nuoret naiset ovat samaan aikaan sekä liian pitkään että liian vähän aikaa kotona lapsia hoitamassa. Ja kun naiset on ladattu ristiriitaisilla toiveilla, nyt maalitauluksi ovat löytyneet myös syrjäytyneet nuoret miehet, jotka eivät perusta perheitä.

Syntyvyyden romahdus on sekin teidän kelvottomien repussa. Perhevapaauudistusta ei tietenkään saatu tehtyä, koska se oli poliittisesti liian tulenarkaa tavaraa.

Tädit ja sedät ovat oikeasti huolissaan itsestään

Puhutaanpa suoraan. Miksi hallitus on niin huolestunut juuri teidän työllistymisestänne ja siitä mitä siellä makuuhuoneissa oikein tapahtuu? Me tädit ja sedät olemme itse asiassa huolissamme itsestämme.

Me tarvitsemme teitä ja teidän veroeurojanne hoitamaan meitä ikääntyviä. Ja siksi teidän tulevaisuutenne myllääminen on pienin paha.

Samaan aikaan hallitus ei halunnut tehdä isoja työelämän rakenteellisia uudistuksia, koska se ei halua suin surminkaan yhteenottoa vuotta ennen eduskuntavaaleja työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Syntyvyyden lisääminen, työvoiman riittävyyden ja veronmaksajien saaminen harmaantuvaan Suomeen edellyttävät myös maahanmuuton, ainakin työperusteisen maahanmuuton lisäämistä sekä jo maassa asuvien ulkomaalaistaustaisten työllistymistä, mutta tämä on nykyisessä ilmapiirissä hellakoukunkuuma aihe poliittiseen keskusteluun.

Niinpä toimeliaisuuden kohteeksi on helppo valita epäyhtenäinen, pieni sukupolvi, joka myös äänestää laiskasti eli alle kolmekymppiset.

Nuorisojärjestö Allianssin Elisa Gebhard pukee sen sanoiksi hyvin.

– En usko, että kukaan kehtaisi esittää tällaista yli 50-vuotiaille työntekijöille. Vastaanotto olisi täysi tyrmäys. 

Eeva Lehtimäki on toimittaja.

Lue myös:

    Uusimmat