Kolumbiassa Etelä-Amerikassa kolme miestä on laillistanut polyamorisen parisuhteensa, kertoo brittilehti The Guardian.
Lehden mukaan kyseessä saattaa olla koko maailman ensimmäinen virallistettu yhdessäelämisen muoto, jonka osapuolina ovat kolme miestä.
Alejandro Rodriguez, Manuel Bermudez ja Victor Hugo Prada aikovat juhlistaa tapausta järjestämällä seremonian lähikuukausien aikana. Miesten suhde virallistettiin viime kuussa.
– Haluamme tehdä julkista sellaisesta, mikä on ollut piilossa. Meillä ei ole syytä peitellä asiaa. Autamme vain ihmisiä tajuamaan, että rakkaudella ja perheellä on erilaisia muotoja, kolmikon nuorin jäsen Hugo Prada, 23, kertoo.
Samaa sukupuolta olevien avioliitto tuli mahdolliseksi Kolumbiassa vuonna 2016, kun perustuslakituomioistuin antoi asiasta linjauksen.
Teknisesti ottaen miesten virallistettu suhde ei ole avioliitto, koska avioliitto on rajattu kahden ihmisen väliseksi. Asiakirjojen mukaan miehet muodostavat kuitenkin perheen, ja ovat toistensa laillisia kumppaneita.
– Emme ole kolme keskenään asuvaa ystävystä, vaan olemme perhe, Prada toteaa.
Bermudez ja Rodriguez ovat olleet yhdessä 18 vuotta. He olivat ensimmäinen miespari, jonka parisuhde tunnustettiin virallisesti vuonna 2000.
