Kolmiodraama-Samin ja Terhin aamu alkaa mykkäkoululla – käyvät myöhemmin kiusallisen keskustelun: "Puhun silloin, kun minulla on asiaa"
Kolmiodraama-sarjassa Samin ja Terhin välit kiristyvät entisestään.
Kolmiodraama-Samin ja Terhin ensimmäinen aamu yhteisessä kodissa alkaa hiljaisissa merkeissä Kolmiodraama-sarjassa. Terhi meikkaa ja yritti pitää keskustelua yllä, mutta Sami selaa lähinnä vain puhelintaan sohvalla.
– Aamu lähti aika erikoisissa merkeissä. Heräsin tosi hyvillä fiiliksillä ja ajattelin, että tarvitsen Samin makuuhuoneesta vaatteita ja muita tavaroita itselleni. Avasin sen oven, eikä minkäänlaista katsekontaktia. Hyväntuulisena avasin verhot ja sanoin hyvää huomenta, Terhi kertoo.
Lue myös: Kolmiodraama: Samilta kylmä reaktio, kun Terhi saapuu yhteiseen kotiin – "Hän on välinpitämätön"
Sami ei ollut mielissään Terhin tavasta toimia aamulla, eikä hän vastannut kuin murahduksella. Sami myöntää, ettei hän ole yhtään aamuihminen ja hän tarvitsee aina hetken omaa aikaa. Terhiä harmittaa, kun hän kokee olevansa täysin näkymätön Samille.
– Jos minua heti ruvetaan tökkimään aamusta ja kyselemään sekä vaatimaan asioita, niin sitten rupeaa pinna kiristymään aika nopeasti, Sami kertoo.
Myöhemmin kaksikko kokkailee yhdessä yhtä hiljaisissa merkeissä kuin heidän aamunsa alkoi. Lopulta Terhi päättää kysyä, onko Sami aina yhtä hiljainen kuin on hänen kanssaan.
– Puhun silloin, kun minulla on asiaa. En ole sellainen, että pitäisi koko ajan hölöttää, Sami vastaa suoraan.
Koukussa Kolmiodraamaan -vodcastissa pohditaan, kenellä on potentiaalia ja kenellä ei:
Kolmiodraama alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ti 5.3. klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.
Koukussa Kolmiodraamaan ilmestyy MTV Katsomoon maanantain ja tiistain välisenä yönä - samaan aikaan kuin Kolmiodraama-sarjakin. Jaksot viikkoa etukäteen Katsomo+ -palvelussa.
Uusimmat
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
20:13
Vihreiden ehdokkaat suhtautuvat myönteisimmin EU:n itälaajentumiseen – näin monta maata on jonossa
-
20:01
Leijonille täysi shokki MM-kisoissa – näin kommentoi Jukka Jalonen
-
19:55
Jättisensaatio on totta: Itävalta löi Leijonat dramaattisella viime sekunnin maalilla
-
19:53
Sdp syytti hallitusta hoitotakuun romuttamisesta ja Orpoa väärän tiedon antamisesta
-
Lataa lisää