Kolme merkkiä lapsen ADHD:stä: Nämä oireet arjessa voivat paljastaa tarkkaavaisuushäiriön

ADHD:hen kuuluu kolme ydinoiretta, jotka ovat havaittavissa jo lapsuudessa.

ADHD on neuropsykiatrinen aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö. Viime vuosikymmeninä diagnoosien määrä on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti etenkin aikuisten keskuudessa, vaikka ADHD:n merkit ovat havaittavissa jo lapsuudessa.

Ydinoireita on kolme: tarkkaamattomuus, impulsiivisuus ja yliaktiivisuus. Keskeistä on ihmisen pysyväluontoinen vaikeus säädellä omaa tarkkaavaisuuttaan, mistä koituu haittaa jokapäiväiselle elämälle.

ADHD:n tunnistaminen ja hoito on tärkeää, sillä oireyhtymä lisää mieliala-, käytös- ja päihdehäiriöiden riskiä. Tytöillä ADHD suurentaa myös syömishäiriön puhkeamisen todennäköisyyttä.

Turhia diagnooseja tulisi kuitenkin välttää, sillä ne voivat vaikuttaa kielteisesti ihmisen identiteettiin tai antaa tunteen siitä, ettei ole vastuussa tekemisistään.

Millainen käytös sitten oikeasta kertoo ADHD:stä? Amerikkalainen lastenpsykologi Irina Gorelik kertoi CNBC-uutissivustolle, miten oireyhtymä voi arjessa ilmetä.

1. Vaikeus pärjätä koulussa

Gorelikin mukaan ADHD:n oireet pistävät usein ensimmäisenä silmään koulumaailmassa.

Lapsella saattaa olla vaikeuksia aloittaa ja viimeistellä varsinkin monimutkaisempia tehtäviä tai hän saattaa tarvita taukoja niistä selviämiseen. Myös hankaluus noudattaa sääntöjä voi kieliä ADHD:stä.

2. Epäjärjestelmällisyys

Tarkkaavaisuusvaikeuksiin liittyvä epäjärjestelmällisyys voi ilmetä esimerkiksi siten, että lapsi laittaa jatkuvasti tavaroita vääriin paikkoihin tai jättää jälkensä korjaamatta kokonaan. ADHD:hen voi liittyä taipumus olla jatkuvasti menossa jonnekin.

3. Vaikeus pysyä paikoillaan

ADHD:hen liittyvä yliaktiivisuus ilmenee usein vaikeutena pysyä paikoillaan. Lapsi saattaa esimerkiksi liikutella hermostuneen oloisesti raajojaan, kiemurrella istuessaan sekä juoksennella, hyppiä ja kiipeillä ylettömästi silloinkin, kun se ei sovi tilanteeseen.

Yliaktiivisuus voi ilmetä liikkumisen lisäksi lapsen tavassa kommunikoida. Hän saattaa olla koko ajan äänessä, keskeyttää muita ja vastata kysymyksiin jo ennen kuin ne on ehditty kunnolla esittää.

Milloin ADHD-tutkimuksiin?

Jos huomaa lapsensa kärsivän edellä mainituista oireita, kannattaa hakeutua koulu- tai terveyskeskuslääkärin vastaanotolle tutkimusten käynnistämiseksi.

Tutkimuksissa on olennaista sulkea pois muut oireilun taustalla mahdollisesti vaikuttavat tekijät, kuten oppimishäiriöt, masennus sekä perheeseen tai kouluun liittyvät ongelmat.

Pojilla ADHD:ta esiintyy lähes kolme kertaa useammin kuin tytöillä, mikä johtuu osin erilaisesta oirekuvasta. Tytöillä ydinoireita esiintyy vähemmän ja käytös on sisäänpäin kääntyneempää.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran syyskuussa 2022.

Venla sai ADHD-diagnoosin vasta aikuisena – alla olevalla videolla hän kertoo, miten ADHD näkyy hänen arjessaan.

Lue myös:

    Uusimmat