Aikuisten ADHD-diagnoosien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosikymmeninä. Tutkimuksiin hakeudutaan harvoin aiheetta, mutta taustalla voivat asiantuntijoiden mukaan olla tietoisuuden lisääntymisen lisäksi myös yhteiskunnan koventuneet vaatimukset.
Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD:n diagnoosien määrä on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenien aikana moninkertaisesti.
Esimerkiksi diagnoosien määrä on kasvanut Saksassa 381 prosenttia vuosina 1989–2001, ja aikuisten ADHD:hen erikoistunut psykiatri Sami Leppämäki kertoo, että Suomessakin erityisesti aikuisten ADHD-diagnooseja tehtiin vielä 20 vuotta sitten vähän.
– En näe, että ADHD olisi yleisempi nyt kuin aiemmin, vaan että sitä on aina ollut. Mutta asiaan on herätty varsinkin Suomessa hyvin hitaasti ja tietoisuus on lisääntynyt tällä vuosituhannella, Leppämäki sanoo.
Neuropsykologian dosentti Maarit Virta-Jämiä on samoilla linjoilla.
– Kun asiasta puhutaan, ihmiset huomaavat omia oireitaan ja hakeutuvat tutkimuksiin.
”Olemme kaikki jatkumolla siinä, millainen keskittymiskykymme on”
Erityisesti aikuisten ADHD on näkynyt paljon niin perinteisen kuin sosiaalisen median puolella viime vuosina.
Esimerkiksi Instagramissa on sekä useita vaikuttajia, jotka ovat kertoneet diagnoosistaan avoimesti, että tilejä, joiden sisältö koostuu valistavista meemeistä.
Satoja tuhansia seuraajia keränneellä the_mini_adhd_coach tilillä suloisissa piirroksissa ADHD:n oireiksi mainitaan keskittymisvaikeuksien lisäksi muun muassa taipumus keskeyttää keskusteluissa ja hukkailla tavaroita.
Kun diagnoosimäärä on lisääntynyt niinkin kovasti ja keskustelu aiheen ympärillä käy kiivaana, herää kysymys, diagnosoidaanko ADHD:ksi jotain, joka olisi ennen vanhaan mennyt vain innokkaasta ja hajamielisestä persoonallisuustyypistä.
Virta-Jämiä kuitenkin huomauttaa, että diagnoosi edellyttää aina oireiden lisäksi myös sitä, että ominaisuuksista on merkittävää haittaa elämässä.
– Tavallaan olemme kaikki jatkumolla siinä, millaisia tarkkaavuuden, keskittymiskyvyn ja toiminnanohjauksen piirteitä meillä on. Diagnoosin kohdalla kysymys on juuri siitä, että niistä on haittaa, Virta-Jämiä sanoo.
”Kun paniikkihäiriöstä alettiin puhua 80-luvulla, sekin tuntui uudelta ja ihmeelliseltä”
Leppämäki lisää, että kun jostain asiasta puhutaan paljon julkisuudessa, voi näyttää siltä, että kyseessä on suurempi ”buumi” kuin onkaan.
– Tämä on vähän rinnasteinen siihen, että kun paniikkihäiriöstä alettiin puhua 80-luvulla, sekin tuntui uudelta ja ihmeelliseltä. Silloin ”kaikilla” oli paniikkihäiriö.
Leppämäen mukaan ei ole nähtävissä ilmiötä, että vaikkapa hajamieliset mutta kuitenkin neurotyypilliset aikuiset epäilisivät itsellään ADHD:ta ja pyrkisivät pärjäämään vieläkin paremmin keskittymistä parantavalla ADHD-lääkityksellä.
Mikä on ADHD?
Lähteenä on käytetty asiantuntijoiden haastatteluja ja Käypä hoito -suositusta. |
ADHD-diagnoosiin liittyy edelleen stigma ja suomalaisilla on Leppämäen mukaan ennemmin liian korkea kuin matala kynnys hakeutua vastaanotolle.
– Nyt ihmisillä on kanava ja he saavat nimen vaikeuksilleen, jotka ovat, kun puhutaan tarkkaavuushäiriöstä ja ADHD:sta, koko elämän mittaisia. Suurin osa näistä ihmisistä on pohtinut koko elämänsä sitä, mitä vikaa heissä on, kun asiat eivät suju.
Yksi todellinen syy, jonka sekä Virta-Jämiä että Leppämäki ovat havainneet aikuisten lisääntyneiden ADHD-diagnoosien taustalla, on se, että lasten ADHD:ta tutkitaan enemmän. Kun omia lapsia tutkitaan, aikuiselle tai tutkivalle taholle voi tulla mieleen, kärsisikö myös vanhempi samasta häiriöstä.
– Minulle on tullut paljon aikuisia potilaita sillä tavalla, että heidän lapsensa on ollut tutkittavana epäillyn ADHD:n vuoksi ja tutkiva taho on suositellut vanhemmallekin hakeutumista tutkimuksiin, Leppämäki sanoo.
Vaatimukset keskittymiselle, uuden omaksumiselle ja pitkäjänteisyydelle nykyään korkeat
Tietoisuuden lisääntymisen lisäksi ADHD-tutkimuksiin hakeutumisen lisääntymisen taustalla voivat Leppämäen ja Virran mukaan olla myös nykyajan ja tietoyhteiskunnan vaatimukset.
Paitsi, että työuupumus voi oireilla ADHD:n tapaan, vaatimukset keskittymiselle, uuden omaksumiselle ja pitkäjänteiselle työskentelylle ovat nykyään korkeat.
– Jos ajatellaan jotain renkiä maatalousyhteiskunnassa, jolla olisi ollut ADHD, niin kyllä hän on varmasti siellä pärjännyt aivan hyvin, kun on voinut toiminnan kautta tehdä. Nyt vaikkapa varastotyöhön liittyy tietokoneella olemista, naputtelua ja keskittymistä – onhan ne vaatimukset paljon suuremmat, Virta-Jämiä pohtii.
Erityisesti vaatimukset ovat lisääntyneet korona-aikaan etätyön myötä. Virta-Jämiä kertoo huomanneensa, että etäopinnot ovat lisänneet ihmisten kokemusta keskittymisvaikeuksista.
– Jos on lievempää ADHD-tyyppistä oireilua, jonka kanssa on pärjännyt hyvin vielä silloin kun on ollut lähiopintoja, mutta kun on etäopintoja, ne samat vaikeudet aiheuttavatkin merkittävää haittaa, kun ne aikaisemmin aiheuttivat vain lievää haittaa, Virta-Jämiä selittää.
– On hirveän ymmärrettävää, että jos ihminen huomaa jotain ongelmia itsellään, että hän haluaa hakea niille selityksen.