Mainos

Kokotit olivat aikansa muotitähtiä – ja paheksuttuja naisia

Kokotit olivat 1900-luvun alun ihailtuja naisia, joista painettiin valokuvapostikortteja. Naiset niin Suomessa kuin muuallakin päin maailmaa keräsivät näitä valokuvapostikortteja ja vaihtelivat niitä ystävättäriensä kanssa. Kokottius oli kutkuttavaa ja tavoiteltavaa, mutta samalla sitä paheksuttiin avoimesti.

Normeista poikkeavat naiset ovat aina aiheuttaneet pahennusta – tällaisia olivat myös 1900-luvun alun kokotit. Ranskan kielen coquet-sanan merkitysskaala on laaja. Coquet viittaa niin kevytkenkäiseen naikkoseen kuin myös komeaan, moderniin ja tyylitajuiseen naiseen. Taidehistorioitsija Harri Kalha on vastikään julkaissut 1900-luvun alun paheellisista naisjulkkiksista teoksen "Kokottien kultakausi". Teos on päässyt myös tietokirjojen Finlandia-ehdokkaaksi.

– Tänä päivänä kokotti-sanan käyttöön liittyy hieman ironinen sävy. Se on historiallinen termi, jota käytettiin erityisesti ranskalaisen kulttuurialueen piirissä, mutta myös meillä Suomessa.

– Kokotit olivat aikansa mediajulkkiksia, mutta myös pahamaineisia ja ehkä hiukan arveluttaviakin hahmoja. Kokotteja voisi tietyllä tavalla verrata tämän päivän turhiin julkkiksiin. On tietysti makuasia, kuinka turhaa sellainen julkisuus on, Kalha sanoo.

Maailmankuuluista kaunottarista ja tähdistä painettiin valokuvapostikortteja, joita naiset keräilivät ja vaihtelivat ympäri maailmaa. Juuri valokuvateollisuus teki kokoteista maailmanlaajuisen ilmiön.

Ajan ammattijulkkikset esiintyivät kokottikorteissa

Kokottien ammatillinen tausta oli todella laaja. Heissä oli ammattinäyttelijöitä, tanssijoita, oopperalaulajia ja yllättäen, pelkkiä julkisuuden hahmoja.

– Näissä julkisuuden hahmoissa oli naisia, jotka onnistuivat karismallaan ja vahvalla läsnäolon halullaan tekemään itsensä tunnetuiksi. Valokuvakortit olivat yksi kanava juuri tähän tarkoitukseen, Kalha kertoo.

Kalha huomauttaa, ettei 1900-luvun alussa ollut kuvalehtiä tai naistenlehtiä samalla tavalla kuin nykyisin. Painettua mediaa oli kyllä, jopa juorulehdistöä, mutta se ei ollut samalla tavalla visuaalista kuin nykyään.

– Valokuvaan ja valokuvien levittämiseen perustuva lehdistö puuttui siihen aikaan, ja elokuvakin teki vasta tuloaan. Tämän takia kortit olivat paljon demokraattisempi vaihtoehto, ja ne saattoivat levitä ympäri maailmaa. Niinpä Helsingissä, Porvoossa tai Vaasassa tiedettiin yhtä hyvin kuin jossain päin Etelä-Amerikkaa, kuka esimerkiksi Otéro, yksi tunnetuimpia kokotteja, oli.

Kalha sanoo kokottikorttien olleen eräänlainen fantasiakuvasto niitä keränneille naisille. Kuvia sommiteltiin vierekkäin ja niistä tehtiin erilaisia asetelmia. Niitä varastoitiin myös kauniisiin rasioihin ja vaihdeltiin ystävien kesken. Lisäksi kortteja käytettiin viestintään, eli lähetettiin postikortteina.

– Nämä kortit olivat todella tärkeä muotimedia omana aikanaan, koska nykyaikaista muotilehdistöä ei ollut. Se kehittyi vasta 1920–1930-luvuilla. Muotilehtiä oli ollut jo 1800-luvulla, mutta ne olivat piirroksin kuvitettuja. Aito valokuva oli se, mikä teki näistä kuvista niin hirveän moderneja ja ennennäkemättömiä.

– Kuuluisat muodinluojat kilpailivat jo silloin, aivan kuten nykyaikanakin, että saisivat vaatettaa kuvien tunnettuja naisia. Kuvat olivat muotisuunnittelijoille myös markkinointiväline, Kalha sanoo.

Kokotit vaikuttivat naiskuvan kehittymiseen

Kalha kertoo teoksensa olevan hyvin rikkaasti polveileva, mutta jos hänen pitäisi nosta esiin yksi, tietty näkökulma, se olisi kokotit naiseuden peilinä ja kuvastimena; minkälaisia fantasioita kokotteihin liittyi ja mitä ne merkitsivät mahdollisesti kuluttajille.

– Mielestäni tällaisille kuville oli tilausta esimerkiksi sellaisten naisten parissa, jotka eivät itse vielä pystyneet toteuttamaan asioita, joita nämä suuret kokotit toteuttivat ainakin näyttämöillä ja valokuvien fantasiamaailmoissa.

Kalhan mielestä oli kiinnostavaa analysoida, mitä kokotit merkitsivät esimerkiksi naiskuvan kehityksen kannalta.

– Nykyään ajatellaan, että moderni nainen on sitä, kun hän leikkaa tukkansa lyhyeksi ja alkaa pukeutua housuihin. Pintatasolla feminiinisten ja feminiinisen oloisten kokottien kohdalla tapahtui kuitenkin merkittäviä murtumia, jotka ovat kiinnostavia naiskuvan kehityksen kannalta. Minä näen kokotit omanlaisinaan edelläkävijöinä, tällaisina "self-made woman" - tyyppisinä hahmoina, jotka pystyivät osittain kumoamaan sukupuolten välisiä rajoja. He astuivat väkevällä otteella julkiseen tilaan ja pystyivät kumoamaan myös luokkarajoja, Kalha sanoo.

Kokottinaisia kuvaavia kortteja keräiltiin ja ihailtiin, mutta samalla heitä kuitenkin myös paheksuttiin. Tämä tekee Kalhan mielestä kokoteista erityisen mielenkiintoisen ilmiön.

– Tätä kautta voidaan lähteä pohtimaan sitä, miten ristiriitainen naisen rooli oli siihen aikaan. Yhtäältä piti toteuttaa kunniallisuuden ihannetta ja toisaalta maailma oli kuitenkin muuttumassa: uskottiin kansainvälisyyteen ja liikkuvuuteen. Naisia oli ansiotöissä, naisia oli kuluttajina.

Kalha nostaa kokotit miltei metaforaksi uudelle naisille suodulle liikkuvuudelle ja tilan haltuunotolle.

– Naiset oli mielletty kodin sfääriin ja ikään kuin liikkumattomaksi olennoksi kulttuuristen mielikuvien tasolla. Nyt tapahtui tällainen fantastinen ulostulo, jossa naiset astuivat maailmaan ennennäkemättömällä tavalla, Kalha innostuu.

Myös suomalaisia tähtiä esiintyi kokottikorteissa

Taidehistorioitsijan mielestä kokotteja voi analysoida myös kansallisen identiteetin kautta. Kirjassa on mukana myös suomalaisia kokotteja, jotka loivat mediahahmoaan yhtäältä kansainvälisen naisihanteen innoittamana ja toisaalta tehden pesäeroa "paheellisuuteen". Esimerkiksi oopperalaulaja Aino Ackté esiintyi monissa korteissa.

Kalhan mukaan keskiluokkalaiset, maailmaa seuranneet suomalaisnaiset joutuivat muokkaamaan omaa minäkuvaansa kokottien esittelemien uusien tyylien, trendien ja hahmojen kautta. Kalha antaa toiseksi suomalaiseksi esimerkiksi varietee- ja oopperatähti Jenny Spennertin, jota myös paheksuttiin Suomessa.

– Hän oli harvoja suomalaisia artisteja, jotka loivat kansainvälistä uraa siihen aikaan paheksutuilla varietee-näyttämöillä.

Myös Helsingin kauppatorin Havis Amandan julkistaminen vuonna 1908 oli Kalhan mukaan eräänlainen esimerkki kokotti-keskustelusta. Havis Amandaa vieroksuttiin ja pidettiin vain "ranskalaisena kokottina, paheellisena naisena".

Ville Vallgrenin veistos, joka tänä päivänä tuntuu niin läheiseltä ja tutulta ja turvalliselta, herätti valtavan mediasodan omana aikanaan.

Kokottien kultakausi loppui kuitenkin lyhyeen – ensimmäiseen maailmansotaan. Ilmiö tavoitti miljoonayleisön nimenomaan valokuvateollisuuden ansiosta.

Lue myös:

Emmi Maaranen, emmi.maaranen@mtv.fi

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.