Mainos

Anarkiaa ja kaaosta 60-luvulta lähtien

Juuso Paaso: Jee, Suuri pulunhuijaus. Vastakulttuuriset pienlehdet Suomessa undergroundista punkkiin vuosina 1967-1982. Zäp Books 2015.

Juuso Paason selvitys kertoo valtakulttuurin varjossa syntyneistä lehdistä, jotka ovat yleensä levinneet tietyn asialle omistautuneen ryhmän keskuudessa. Ensimmäisiksi "pienlehdiksi" Paaso määrittelee 1900-luvun alun työvenlehdet mutta varsinaisesti nykyisenkaltaisia pääasiassa nuorten ihmisten tekemiä pienlehtiä alkoi ilmestyä vasta fanikulttuurin ja toisaalta vaihtoehtokulttuurien myötä. Undergroundlehdistä ja faniklubien fanzineista siirryttiin 70-luvulle tultaessa punkhenkisiin ja toisaalta viherhenkisiin julkaisuihin.

Nykypäivän katsantokannasta on hauskaa lukea, kuinka 60-luvun undergroundhenkiset julkaisut olivat usein todellakin "maanalaisia" siten, että poliisi jahtasi niiden tekijöitä. Toki lehdissä oli kaikkea sitä, valtakulttuuri piti paheksuttavana: huumeiden käytön opastusta, hillittömiä juopottelutarinoita ja vapaan seksin ylistystä. Anarkistisessa puheenparressa ihmisten piti olla vapaita koneiston rattaista. Osa näistä lehdistä niin meillä kuin muualla länsimaailmassa oli sidoksissa vasemmistolaisuuteen mutta yleensä tiukan poliittiset ryhmät eivät halunneet sekoittaa omaa sanomaansa anarkististen hauskanpitäjien kanssa.

Valtakulttuuria eivät pienlehdet kiinnostaneet

Paason mukaan mammuttimaisessa Suomen lehdistön historiassa erilaiset vastakulttuurituotteet ovat jääneet täysin marginaaliin eli muutaman maininnan varaan. Omakustanteisiin punkjulkaisuihin jättiteoksessa viitataan vain yhdessä lastenlehdistöä käsittelevän artikkelin virkkeessä, jossa puhutaan musiikin harrastajien "ruohonjuurilehdistä".

"Suuri pulunhuijaus" on ansiokas selvitys tästä valtakulttuurin varjossa toimineesta lehtimerestä. Paaso keskittyy eniten juuri punkhenkisiin pienlehtiin, joita Suomessa alkoi ilmestyä 70-luvun lopulla Hilseen vanavedessä. Myös Pahkasika oli pienlehti aloittaessaan 1975.

70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa Suomessa ilmestyi satoja enemmän tai vähemmänn lyhytikäiseksi jääneitä punkkulttuurin sävyttämiä pienlehtiä. Yksin huippuvuonna 1980 ilmestyi 120 erinimistä lehteä, joita kaupiteltiin festareilla ja Soundi-lehden pienlehti-imoituspalstalla. Painosmäärät olivat yleensä muutamasta kymmenestä muutamaan sataan kappaleeseen.

Kopiokone ja peruskoulu taustalla

Vaikka punkin ja punkkulttuurin on usein sanottu syntyneen (ainakin Britanniassa) työttömyydestä ja työväenluokan kurjista olosuhteista, Suomessa punkkulttuurin synnyn taustalla oli selvityksen tekijän mukaan enemmänkin modernisaatio. Paason mukaan yksi merkittävä tekninen edellytys pienlehdistön synnylle oli valokopiolaitteiden keksiminen. Toinen, hieman yllättävämpi perustekijä Paason mukaan oli peruskoulun tulo Suomeen.

Peruskoulu oli Paason mukaan oleellinen siinä mielessä, että se opetti koko ikäpolvelle punk-lehden tekoon välttämättämiä taitoja, kuten kirjallista ja kuvallista ilmaisua sekä englannin kieltä (joita ei sitten kansankoulussa ja kansalaiskoulussa ilmeisesti ennen peruskoulu-uudistusta opetettu). Kyseinen 70-luvun lopulla nuoruuttaan viettänyt sukupolvi oli myös ensimmäinen mediasukupolvi, joka oli oppinut hahmottamaan maailmaa tv:n, radion ja lehtien välityksellä.

Pahkasika-lehden Markku Paretskoi kertoo, että nuorison oivallus oli ottaa koulun tarjoamat välineet (monistuskone) omaan käyttöön, kääntää median perinteinen yksisuuntainen syöttösuhde nurin ja alkaa itse tuottaa tietoa omilla ehdoillaan. Sinänsä tämä oivallus näyttää toimivan nykyäänkin, mutta siihen ei some- ja tietokoneaikana tarvita enää edes koulua ja lukijakuntakin on huomattavasti laajempi. Vlogit ja blogit ja kaikkein rasistisimmat some-näkemykset maailmasta on nyt (liiankin) helppo tuoda yleiseen tietoisuuteen. 70-luvun lopulla ja 80-luvulla punkkulttuurin lehtien tavoitteena oli tuoda esille musiikkityyliä, joka valtajulkisuudessa Suosikki mukaanlukien oli demonisoitu pahaksi. Toinen tavoite oli tietenkin viinanjuonnin ylistys ja aikuisten härnääminen.

Kulttuuria ja hauskanpitoa

Paaso kertoo, että pienlehdet eivät olleet ainoastaan punklehtiä vaan mukaan mahtui kaikenlaisia kulttuurijulkaisuja, huumori- ja sarjakuvalehtiä ja jopa runojulkaisuja. Paaso on myös tutkinut lehtien estetiikkaa ja sisältöä, jotka erosivat huomattavasti perinteisistä lehdistä. Esimerkiksi keikka-arvioissa kuvailtiin yleensä musiikkiesityksen lisäksi koko keikalla käymisen kokemusta: Esimerkiksi miten kirjoittaja oli keikalta palattuaan ajatellut "mennä yhteen pusikkoon kuselle, mutta siellä oli jotkut naintipuuhissa". Ulkonäöllisesti julkaisut olivat usein käsinkirjoitettuja ja suttuisia. Tätä Paaso pitää kuitenkin olennaisena tyylipiirteenä, joka juontuu lehtien kokeellisuudesta eli esteettinen arvo ei ole viimeistellyssä tuotteessa vaan prosessissa ja liikkeessä.

Ja kuten millä tahansa leirinuotiolla, myös pienlehdistö kiersi kriisistä toiseen. Lehtien tekijät pitivät toisten lehtiä sotkuisina, tylsinä ja "paskoina". Vanhemmat lehdentekijät ironisoivat nuorempien vakavamielisiä hankkeita ja koko touhua leimasi tietynlainen nuori maskuliininen uho, tyttöjä lehdentekijöinä oli vain muutamia.

Koska tämän kirjoittaja on itsekin tehnyt ammoin pienlehteä, gradun aiheesta ja on myös viittauksin mukana tässä julkaisussa, voi tämän arvion laittaa ihan omaan arvoonsa vaikkapa pienlehdistä tutuin sloganein: Tehkää itse parempi arvostelu... tai Tehkää itse edes jotain...

Julkaisu perustuu pro graduun, joka on luettavissa netissä

Pertti Nyberg

Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisissa

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.