Kokoomus on yksin velvoittavaa hoitajamitoitusta vastaan – hallituskumppanitkin näyttivät tänään vihreää valoa

Joustavatko hoitajamitoitukset? 14:44
THL-pomon mukaan hoitajamitoitus on liian tiukka: Laskettu sen mukaan, että kaikki menisi kuin Strömsössä –"Siellä ei ole pelivaraa riittävästi"

Kokoomus vastustaa yhä lakiin velvoittavaksi kirjattavaa hoitajamitoitusta. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi asiasta eduskunnassa medialle.

–  Meidän mielestämme asia ei ratkea sillä, että lakiin kirjoitetaan jokin desimaali, koska ihminen ei ole desimaali. Hoivan arvioinnin pitää lähteä ihmisen henkilökohtaisesta hoidontarpeesta ja laadusta. Tämän tulee olla hoitajamitoituksen ja hoivan tason kriteeri, Orpo sanoi.

–  Me haluamme, että tätä asiaa lähestytään vanhusten itsensä kannalta. Vanhukset tarvitsevat hyvin erilaista hoitoa, sitä ei voi desimaalilla määritellä kaavamaisesti.

Suositus 0,5 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohden

Kokoomuksen hallituskumppanit keskusta ja siniset ilmoittivat tänään kannattavansa sitovaa mitoitusta.

Keskustan mukaan henkilöstön vähimmäismitoitus vanhusten tehostetussa palveluasumisen yksiköissä tulee olla vähintään 0,7 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohden.

Myös sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) tukee hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin. Mattila kuitenkin huomauttaa, että vanhusten hoidon tarve määrittää hoitajien tarpeen. Hänen mukaansa siniset ovat valmiita nostamaan suosituksen 0,7:ään, kun hoitoisuus sitä vaatii.

Tällä hetkellä lain suositus on 0,5 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohden.

Työtä jatkettava kaikkien eduskuntapuolueiden kesken

Orpon mukaan kokoomus kannattaa hoitajamitoituksen sijaan velvoittavampaa vanhuspalvelulakia ja hoivatakuuta. Hän toivoi, että työtä voidaan jatkaa parlamentaarisesti yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden kesken.

Orpo ehdotti, että eduskuntaryhmien puheenjohtajat kokoontuvat pohtimaan uuden vanhuspalvelulain keskeistä sisältöä.

–  Ehdottaisin, että tätä pitää katsoa yhdessä. Meillä on vaalikauden taitekohta käynnissä, katsotaan tämä yhdessä, työskennellään parlamentaarisesti, haetaan sitä kautta pohjaa seuraavan hallituksen työskentelylle.

–  Meillä on sama tavoite, vahvempi vanhuspalvelulaki.

"Jos vastuuta ei kanna, pitää sanktioida niin lujaa, että tuntuu"

Orpo sanoi, ettei hyväksy hoivayrityksen tekevän voittoa jättämällä vanhukset hoitamatta.

–  Raivostuttaa se, että jos annetaan yhteiskunnan varoja ja tehtävänä on huolehtiminen vanhuksista ja joku laiminlyö sen. Käyttää yhteiskunnan varoja väärin ja jättää hoitamatta vanhukset.

Orpo korosti yritysten vastuuta ja sanktioita.

–  Siellä missä laki loppuu, alkaa yhteiskuntavastuu ja yrityksen vastuu ja tuottajan vastuu. Ja jos sitä vastuuta ei kanna, jättää vanhukset hoitamatta tai rikkoo sopimusta, se pitää sanktioida niin lujaa, että tuntuu. Ottaa rahat pois tai jos laiminlyönnit jatkuvat, niin otetaan toimiluvat pois.

Petteri Orpoa haastateltiin aiheesta eilen Seitsemän uutisissa.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo kommentoi hoiva-alan kriisiä 2:34

Yksilöllisten tarpeiden mukaan

Tiukattaessa riittävän hoitajamäärän määrittelyperusteita Orpo toistuvasti viittasi kunkin asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin.

–  Pitää olla selkeät kriteerit, laatuvaatimukset ja sen jälkeen henkilökohtainen arviointi potilaille. Siitä määrittyy, mikä on se oikea hoitajien määrä. Se voi olla enemmän kuin tämä 0,7, Orpo sanoi.

–  Tämä desimaali on vain lillukanvarsi tässä kokonaisuudessa.

Orpon mukaan nyt havaitut ongelmat vanhustenhoidossa eivät johdu sote-uudistuksesta vaan päinvastoin sote-uudistus parantaa tilannetta, kun maakunnilla on kuntia enemmän ostopalveluosaamista ja paremmat resurssit valvoa sote-palveluja tarjoavia yrityksiä.

–  Tämä on syy siihen, että sote-uudistus pitää tehdä, Orpo painotti.

Orpo korosti, että sote-palveluiden valinnanvapauden myötä vanhus itse tai hänen omaisensa voivat valita toisen palveluntuottajan, jos saatuihin palveluihin ei olla tyytyväisiä.

–  Valinnanvapaus ei ole uhka vaan mahdollisuus. 

Lue myös:

    Uusimmat