Kokoomuksen Petteri Orpo IS:lle: Hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa mahdollista
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo Ilta-Sanomille, että pitää hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa mahdollisena.
Orpon mukaan yhteistyö ei kuitenkaan olisi helppoa. Asia riippuu paljon siitä, millainen johto perussuomalaisille valitaan ja millaista ihmiskäsitystä puolue edustaa, Orpo sanoo lehdelle.
Perussuomalaiset valitsee uuden puheenjohtajan elokuussa Seinäjoella.
Lue myös: Petteri Orpo kertoo sydänkohtauksestaan IS:lle: "Luulin, että minulla on vain paha närästys"
Orpon mukaan kokoomus tavoittelee eduskuntavaaleissa 2023 suurimman puolueen paikkaa ja porvarihallituksen muodostamista.
Puolueen maahanmuutto-ohjelma herätti kysymysmerkkejä
Orpo kommentoi haastattelussa myös kokoomuksen keskustelua herättänyttä maahanmuutto-ohjelmaa, jota tulkittiin lähentymisenä perussuomalaisiin.
– Tarvitsemme maahanmuuttoa ja kansainvälisyyttä, mutta on myöskin tunnistettava ja pystyttävä keskustelemaan maahanmuuttoon liittyvistä haasteista, esimerkiksi kotoutumisesta. Siihen eduskuntaryhmän kannanotto hakee ratkaisuja, hän sanoi.
Kokoomus julkaisi viime viikolla eduskuntaryhmänsä valmisteleman ohjelman, jossa se ehdotti maahanmuuttajien ja "kantasuomalaisten" sosiaaliturvan eriyttämistä. Tällä viikolla "kantasuomalainen" korjattiin tarkoittamaan "Suomessa pysyvästi asuvaa Suomen kansalaista".
Tätä ennen sosiaalisessa mediassa ehdittiin ihmetellä muun muassa sitä, kuka lasketaan kantasuomalaiseksi ja onko ehdotus perustuslain vastainen.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen sanoi STT:lle aiemmin tällä viikolla pitävänsä kokoomuksen kotouttamispaperia hyvänä periaatetason listauksena, vaikka yksi alkuperäinen termivalinta oli hänen mukaansa kiistaton virhe.
– Itse olen vahvasti sitä mieltä, ja kokoomus myös, että siinä kohtaa, kun ihminen Suomessa pysyvästi asuu ja on pysyvä oleskelulupa, on Suomen kansalainen tai ei, on ihan päivänselvää, että kaikilla on samat ehdot, Valtonen sanoi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää