Marin: Perussuomalaiset on rasistinen puolue – Marin ja Orpo ottivat yhteen väittelyssä

Marin: Perussuomalaisten kansanedustajilta kuultu rasistisia puheenvuoroja 1:26
Marin: Perussuomalaisten kansanedustajilta kuultu rasistisia puheenvuoroja.

SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kohtasivat Politiikan toimittajien järjestämässä väittelyssä.

MTV Uutiset seurasi Marinin ja Orpon väittelyä hetki hetkeltä tässä artikkelissa. 

11.02: Marin toistaa jälleen, että SDP ja perussuomalaiset eivät mahdu samaan hallitukseen.

– Vain sillä, että SDP on vaalien ykkönen niin voidaan varmista, ettei Suomeen tule porvaripohjaista hallitusta, Marin sanoo.

Orpo kritisoi Marinia siitä, että SDP tyrmää jo ennakkoon hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa.

– Suomen vahvuus on se, että meillä on ollut kyky siihen, että eri puolueet ovat mahtuneet samaan hallitukseen. En pidä viisaana sitä, että Marin on sulkenut kategorisesti sulkenut kokonaisen äänestäjäryhmän ulkopuolelle, Orpo sanoo.

Marinin mukaan on rehellistä kertoa äänestäjille etukäteen, että SDP ja perussuomalaiset eivät mahdu samaan hallitukseen muun muassa talouspolitiikkaa, työmarkkinakysymyksiä ja ilmastoa koskevien näkemyserojen vuoksi.

11.12: Marin sanoo perussuomalaisten joidenkin kansanedustajien puheenvuorojen olleen rasistisia.

Timo Soinin perussuomalaiset oli vielä hyvin erilainen puolue kuin nykyinen, joka on mennyt vielä konservatisisemmaksi ja enemmän oikealle, ja joka on selkeästi ja aidosti ollut puheiltansa - kun katsotaan kansanedustajien puheita - avoimesti rasistinen puolue.

Marinilta kysytään, tarkoittaako hän perussuomalaisten olevan rasistinen puolue.

– Kun katsotaan yksittäisten kansanedustajien puheenvuoroja vaikkapa eduskuntasalista tai julkisuudesta niin kyllä, puheet ovat olleet rasistisia. Ne ovat olleet aidon vihamielisiä tiettyjä vähemmistöjä kohtaan, Marin sanoo.

Orpo kommentoi toteamalla, että ennen vaaleja ei ole oikein sulkea pois suuria äänestäjäryhmiä.

Marinin mukaan kokoomus ja perussuomalaiset puuhailevat jo kulisseissa porvarihallitusta.

Orpo kiistää, että hallitusneuvotteluita olisi käyty etukäteen.

Myös muut puolueet käyvät keskusteluja jo ennen vaaleja, molemmat myöntävät.

11.20: Marinilta kysytään, mistä SDP on valmis leikkaamaan julkisen talouden tasapainottamiseksi. Marin mainitsee yritystuet sekä säästöt julkisista hankinnoista sekä. Muita leikkauskohteita puolue aikoo Marinin mukaan kertoa myöhemmin talouspoliittisen vaihtoehdon julkistamisen yhteydessä.

11.30: Marinilta ja Orpolta kysytään, mahtuvatko SDP ja kokoomus samaan hallitukseen.

– Se on mahdollista. Jos kokoomus luopuu vuorineuvosten veronalennuksista ja näistä haihatteluista, joita se suunnittelee, niin olemme valmiita keskustelemaan, Marin sanoo.

Orpon mukaan puolueilla on yhteisiä näkemyksiä muun muassa koulutuksen ja EU-politiikan suhteen. Vaikeinta puolueilla on löytää yhteinen sävel talouspolitiikassa.

– Talouspolitiikan linjan on pakko muuttua tässä maassa. Jos siitä löydämme yhteisen ymmärryksen, on edellytyksiä keskustella.

11.34: Orpolta kysytään, mikä on kokoomuksen linja ilmastopolitiikassa. MTK:n vaalitentissä Orpo ihmetteli sitä, että laskelmat hiilinielujen koosta vaihtelevat.

– En ole tiedekriittinen, en koskaan kyseenalaista tiedettä ja tutkimusta. Totesin sen faktan, että hiilinielulaskelmien tulokset vaihtelevat todella paljon. Se on iso kysymys, koska hiilinielujen koolla on suuri merkitys siinä, miten saavutamme hilineutraaliuden vuonna 2035. 

Marinin mukaan vaikuttaa siltä, että kokoomuksella on ilmastopolitiikassa kahdet rattaat, sillä kokoomuksen riveistä on kuulunut vaatimuksia turpeen käytön lisäämiseksi energiakriisin vuoksi.

Orpon mukaan kokoomus on sitoutunut Suomen hiilineutraaliustavoitteseen vuodelle 2035, mutta turpeen käyttöä voidaan väliaikaisesti lisätä.

– Lyhyellä aikavälillä tarvitsemme turvetta, jotta kodeissa on lämpöä energiakriisin keskellä.

Orpo puolestaan katsoo, että ilmastopolitiikassa hallituksella itsellään on ollut kahdet rattaat keskustan ja vihreiden näkemyserojen vuoksi.

– Monipuoluehallituksessa asioista joudutaan neuvottelemaan, mutta hallitus on tehnyt johdonmukaista politiikaa ja suunta on ollut systemaattisesti se, että edetään kohti hiilineutraaliustavoitetta, Marin sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat