Kokoomuksen Orpo esittää Suomeen testitakuuta – "On kestämätöntä, että tuloksia voi joutua odottamaan jopa viikon"

Kuinka pitkään koronatestiä pitää oikein odottaa? MTV selvitti tilannetta eri puolilta Suomea 4:13
Video: Kuinka pitkään koronatestiä pitää oikein odottaa? MTV selvitti tilannetta eri puolilta Suomea.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo esittää Suomeen koronatestitakuuta syyskuun alusta alkaen.

Testitakuu tarkoittaisi, että koronatestiin pääsisi vuorokauden sisällä ja testituloksen saisi vuorokauden kuluttua testauksesta.

– Jonoutunut koronatestaus uhkaa murentaa Suomen testaa, jäljitä, eristä -strategian pohjan. On kestämätöntä, että nykytilanteessa tuloksia koronatestistä voi joutua odottamaan jopa viikon. Esitän, että syyskuun alussa Suomessa otetaan käyttöön testitakuu: vuorokaudessa testiin, vuorokaudessa tulos, sanoo Orpo tiedotteessa.

Ruuhkautuneet testijonot tulevat Orpon mukaan kalliiksi taloudelle ja työpaikoille. Hänen mukaansa pitkittyneet omaehtoiset karanteenit aiheuttavat usean päivän poissaoloja työntekijöille, sillä kaikki eivät voi tehdä etätöitä.

– Testitakuu on kunnianhimoinen, mutta saavutettavissa, jos kapasiteetin määrätietoinen nostaminen aloitetaan heti, Orpo sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat