Ministeri Saarikon mukaan Suomeen tarvitaan toinen tie koronatesteihin – "Meillä ei ole päivääkään hukattavaksi tässä asiassa"

Annika Saarikko saa keskustan piirihallitusten jäseniltä vahvan tuen puolueen puheenjohtajaksi 3:37
Videolla kerrotaan Annika Saarikon saamasta kannatuksesta Keskustan puheenjohtajaksi.

Annika Saarikko ehdottaa Suomeen merkittävää koronatestaamisen lisäystä.

Saarikko kertoo tiedotteessa kuulleensa huolestuttavia tietoja eri puolilta Suomea siitä, miten pitkät jonot koronatesteihin on ja kuinka kauan testin tulosta joutuu odottamaan.

Hän arvostaa sitä, että suomalaiset tuntuvat noudattavan kiitettävällä tavalla ohjeita poissaolojen suhteen esimerkiksi työpaikoilta.

– Tämä yhtälö kuitenkin johtaa siihen, että tuota pikaa työelämämme ja sen tuottavuus haavoittuu valtavien poissaolomäärien vuoksi, Saarikko sanoo tiedotteessa.

”Emme voi jatkaa näin”

Saarikko painottaa, että tilanne ei voi jatkua näin.

– Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli.

Saarikko kannattaa Suomeen samanlaista lisätestaamista kuin Tanskassa ja Etelä-Koreassa

– Väestötestaaminen toimii varsinaisen terveydenhuollon rinnalla. Lääkärin lähetettä ei väestötestiin tarvittaisi. Kuka tahansa voi hakeutua oma-aloitteisesti koronatestiin, vaikka olisi oireeton. Tämä auttaisi katkaisemaan tartuntaketjuja jo ennakolta, koska myös oireettomat voivat tartuttaa, Saarikko täsmentää.

Hänen mukaansa testaaminen voitaisiin toteuttaa esimerkiksi julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yhteistyönä.

– Lisäksi drive in -testipisteitä voitaisiin sijoittaa eri puolille, erityisesti tautialttiisiin väestökeskittymiin. Järjestökenttä voitaisiin kutsua mukaan talkoisiin yhteisen hyvän puolesta.

Saarikon mukaan valtion tulisi ottaa testaamisen kustannukset katettavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat