Koko Italia eristetty, 60 miljoonaa ihmistä pyydetty pysymään kotona – nyt turistien suosikkikohteet näyttävät aavekaupungeilta

Italiassa herättiin tiistaiaamuna pysäyttävään uutiseen, kun hallitus kertoi toimista, jolla se pyrkii pysäyttämään koronaviruksen leviämisen. Ihmisiä on kehotettu pysymään kotona koko Italian alueella. Monet turistien suosimat kaupungit ovat käytännössä autioita tällä hetkellä, kuten oheiseltä videolta näkyy.

Hallituksen asettama asetus tarkoittaa käytännössä sitä, että oman kunnan alueelta saa poistua vain töihin tai lääkäriin. Oman kunnan sisällä liikkuminen on kuitenkin vapaampaa.

Eristysmääräyksen rikkomisesta voi saada sakot ja joutua vankilaan jopa kolmeksi kuukaudeksi. Tämä vaikuttaa yli 60 miljoonan ihmisen elämään.

Suositut turistikohteet nyt aavekaupunkeja 

Monet Italian vilkkaat turistikaupungit ammottavat nyt tyhjyyttään. Rooma, Venetsia, Milano ja Firenze ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ne muistuttavat tällä hetkellä enemmän aavekaupunkeja, kun miljoonat turistit loistavat poissaolollaan.

Pelkästään Venetsiassa käy turisteja lähes 30 miljoonaa vuodessa. Nyt gondoolit ovat kiinni laiturissa, kanaalit tyhjiä ja Pyhän Markuksen torilla voi tavata ainoastaan puluja.

Roomassa Victor Emmanuel II:n monumentti on yksi vilkkaimmin liikennöidyistä risteyksistä. Nyt ruuhkista ei ole tietoakaan. Tämä johtuu osittain siitä, että koko maassa koulut ja yliopistot pysyvät suljettuina ainakin huhtikuun 3. päivään asti. Lisäksi suljettuina ovat museot, baarit ja teatterit.

Sama tilanne on kaikissa Italian suosituissa turistikeskuksissa. Kadut, nähtävyydet sekä ravintolat ovat miltei tyhjillään. Baarit ja ravintolat saisivat olla auki kello 8-18, mutta asiakkaiden välillä on oltava vähintään metrin välit. Moni ravintola ja baari on sulkenut ovensa tästä huolimatta.

Lue myös:

    Uusimmat