Koiratkin hyötyvät älylaitteista – pelit pitävät lemmikin mielen virkeänä

Kosketusnäytöllä pelattavat älypelit auttavat ikääntyviä koiria pysymään virkeinä pidempään, Wienin eläinlääketieteellisessä yliopistossa tehty tutkimus esittää.

Ikääntyvien koirien on todettu kärsivän liikunnan ja aktiivisuuden puutteesta. Omistajat saattavat jopa tietoisesti vähentää koiran leikittämistä ja lenkkejä olettaessaan, ettei koira enää vanhemmiten tarvitse niin paljon aktiviteetteja kuin ennen.

Tutkimusten mukaan ikääntyviä koiria nimenomaan kannattaa aktivoida, sillä näin koira pysyy paremmassa kunnossa ja virkeämpänä myös vanhemmalla iällä.

Wienin eläinlääketieteellisessä yliopistossa tutkittiin tapoja, joilla koiria voidaan aktivoida kosketusnäytöllisten älylaitteiden avulla. Tutkimusryhmän mukaan älylaitteista on hyötyä etenkin koirien kognitiivisten taitojen aktivoinnissa.

Pelaaja palkitaan makupalalla

Tutkimusryhmä on tutkinut lemmikkikoiria jo vuodesta 2008 asti, hankkeessa mukana oleva Lisa Wallis kertoo Digital Trendsille. Tutkittavina on ollut niin rotukoiria kuin sekarotuisiakin.

Wallisiin mukaan monet koirien omistajista suhtautuivat epäilevästi siihen, että heidän koiransa oppisivat käyttämään tabletin kosketusnäyttöä.

Iäkkäämmillä koirilla oppiminen oli hitaampaa, mutta ajan myötä nekin suoriutuivat pelien tehtävistä.

Kun koira osasi osoittaa kuonollaan haluttua kuvaketta, se sai kouluttajaltaan palkinnoksi makupalan.

Koirat nauttivat pelihetkistä

– Oli rohkaisevaa huomata, kuinka iäkkäämmätkin koirat suoriutuivat abstrakteista ja vaikeistakin tehtävistä. Lisäksi ne tuntuivat nauttivan pelihetkistä, Wallis sanoo.

Tulosten valossa lemmikeille suunnatuilla digitaalisista aktivointipeleistä voi todella olla hyötyä niin nuorille kuin vanhoillekin koirille. Markkinoilla onkin jo muutamia älyteknologiaan perustuvia koirien aktivointileluja.

Wallis muistuttaa kuitenkin, että koirat ovat aina yksilöitä, ja muille mieleinen leikki saattaa toisesta tuntua turhauttavalta. Siksi kannattaa aluksi tarkkailla, miten oma lemmikki suhtautuu uuteen teknologiaan.

***

Sini-koira puntarissa - lemmikkien lihavuus puheenaiheena 8:24

Lue myös:

    Uusimmat