Tamperelainen varavaltuutettu Terhi Kiemunki on erotettu perussuomalaisten valtuustoryhmästä. Päätös liittyy äärioikeistolaisen Kansallismielisten liittouman kesäkuun alussa pitämään kesäleiriin.
Tiistaina tehdystä päätöksestä kertoo Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva.
– Julkisuudessa oli niin sanottu kesäleirikohu ja asia esillä hyvinkin näkyvästi. Tämän jälkeen aika pikaisella aikataululla edettiin niin, että paikallisyhdistyksen hallitus ja valtuustoryhmä pyysivät Terhi Kiemungilta selvityspyynnön, jossa oli määräaika viime viikon perjantai kello 24, Kaleva kertoo päätöksen taustoista MTV Uutisille.
– Sitten kokouksessa käsiteltiin selvityspyyntövastaus ja käsiteltiin tämä asia kokonaisuudessaan. Sitten lopputuloksena päätettiin, ettei Terhi Kiemunki voi jatkaa Tampereen perussuomalaisten valtuustoryhmässä.
Kiemungin antaman vastauksen sisältöä, hänen rooliaan kesäleirin tapahtumissa tai kokouksessa käytyä keskustelua Kaleva ei luottamuksellisista syistä avaa enempää.
– Aina kun on kysymys ihmisistä ja heihin henkilökohtaisesti koskevista päätöksistä, totta kai aina päätökset ovat hankalia, Kaleva muotoilee.
Lue myös: Perussuomalaiset selvittää äärioikeiston kohuleirin tapahtumia: "Me tutkimme asiaa"
Vaikka kokous kutsuttiin koolle ennen kaikkea kesäleirikohun vuoksi, lopullista päätöstä tehdessä puntaroitiin kokonaisuutta laajemmin.

