Koetko ahdistusta alkavasta työviikosta? "Sunnuntaiblues" on oikea ilmiö – saapuva maanantai vie myös yöunet
Kuluttajasivuston kyselyn mukaan moni kokee "sunnuntaisurua" viikonlopun loppumisen vuoksi.
Koetko sunnuntaina tuskaa siitä, että viikonloppu on ohi? Ilmiö on yleinen: moni kokee "sunnuntaisurua" viikonlopun loppumisen vuoksi, kertoo CNN.
Patjoja arvosteleva kuluttajasivusto The Sleep Judge -sivusto kysyi tuhannelta ihmiseltä heidän sunnuntaistaan. Vastaajien keski-ikä oli 36 vuotta, ja kaikki olivat töissä työpaikassa, jossa työviikko alkoi yleensä maanantaina. Vastaajat esimerkiksi arvioivat kokemaansa ahdistusta asteikolla 1–5.
81 prosenttia koki ahdistusta sunnuntaisin
Kyselyssä selvisi, että 81 prosenttia vastaajista koki ahdistusta sunnuntaisin. Maanantaikauhu oli pahimmillaan illalla, ja maanantai oli viikon pelätyin päivä. Sunnuntaisin vastaajat myös nukkuivat huonoimmin.
Ankeuden tunne ei johdu siitä, että oma työpaikka ei olisi mieluinen. Jopa ne, jotka pitivät työstään, kokivat ahdistusta, unihäiriöitä ja olivat allapäin – tosin vähemmän kuin he, jotka inhosivat työpaikkojaan.
95 prosenttia sunnuntaisin ahdistuneista kuitenkin uskoi, että ahdistuksen syy on työstressi.
Sunnuntai aiheuttaa "todella pahaa" ahdistusta
Sunnuntaituskaa on tutkittu kyselyin aiemminkin. Aiemmassa vuoden 2015 kyselyssä 76 prosenttia amerikkalaisvastaajista ja 42 prosenttia eurooppalaisvastaajista kertoi kokevansa "todella pahaa" sunnuntaiahdistusta.
Sunnntaimorkkikseen voi hakea apua perinteisillä tavoilla. Stressin vähentämisessä voivat auttaa esimerkiksi liikkuminen, television tai elokuvan katsominen, perheen kanssa vietetty aika ja ulkoilu.
Lähteet: CNN.com, Thesleepjudge.com
Uusimmat
-
17:25
Asiantuntija paljastaa parhaat pastavinkit – vältä pahimmat mokat: "Älä tee sitä"
-
17:17
Juomavesi edelleen keitettävä Urjalassa – jakelualueella vatsatautitapauksia
-
17:16
Veneet karkuteillä, sähköpotkulauta ikkunan läpi, murtoja ja väkivaltaa – Rovaniemen viikonloppu piti poliisin kiireisenä
-
17:07
Ruotsin maasortumaan liitetty rakennusfirma kiistää osallisuutensa onnettomuuteen
-
17:05
Lämmön ystäville hyviä uutisia!
-
16:56
Suru-uutinen: Työntekijä kuollut F1-kisan rakennustöissä
-
16:35
Jorma Uotinen jakoi nostalgisen nuoruuden tanssikuvansa – seuraajat ihmeissään
-
16:06
Isrealin sotilaat surmasivat kaksi palestiinalaista ratsian yhteydessä
-
15:55
Jokereista röyhkeä väite – tämä linjaus sai asiantuntijat korottamaan ääntään: "Sulkenut itsensä tyrmään"
-
15:43
Seuraa suorana: Nasan luotain palaa historialliselta asteroiditehtävältään – pudottaa näytteet Utahin autiomaahan
-
15:35
Laiton polttoainevarasto räjähti Beninissä – kymmeniä kuollut
-
15:34
Työtaistelut hallitusta vastaan alkavat – näin työnseisaukset ja ulosmarssit iskevät Suomeen
-
15:32
Darcey halusi vain parantua rintasyövästä: "En osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
-
15:30
Kuvat julki Mika Salon hääjuhlasta Suomessa – avioitui Annica-vaimonsa kanssa aiemmin Las Vegasissa
-
15:01
Marcus Rashford romutti ökyautonsa
-
14:57
Jättisalama hämmästytti Helsingissä – kuinka epätavallinen se todella oli?
-
14:49
Red Bullin nerokas temppu paljasti porsaanreiän – 26 kierrosta keskeyttäneenä ollut Sergio Perez käskettiin takaisin radalle
-
14:20
Mercedeksen sisällä kipinöi: George Russell sai tiukkasanaisen käskyn tiimiradiossa
-
14:19
Pohjois-Kosovossa puhkesi jälleen levottomuuksia
-
14:15
Kevin Costner ja ex-vaimo Christine Baumgartner pääsivät sopuun eroasioista kuukausia kestäneen oikeustaistelun jälkeen
-
Lataa lisää