Länsi-Ruotsissa Skaran kaupungissa kotiin tunkeutunut klovni säikäytti 8-vuotiaan pojan niin pahasti, että poika hyppäsi parvekkeelta alas, kertoo ruotsalaismedia.
Viime lauantaina Louise Strömberg lähti käymään pikaisesti lähikaupassa 7-vuotiaan tyttärensä kanssa. Äiti ja tytär lähtivät ostamaan karkkia, kun 8-vuotias Oliver jäi yksin kotiin.
– Siinä ei ollut mitään outoa. Oliver ei vain halunnut lähteä mukaan, joten sanoin, että hän voi joko odottaa kotona tai mennä yläkertaan naapurin luo odottamaan, äiti kertoi Expressen-lehden haastattelussa.
Oven takana pelleasuinen mies
Kun ulko-ovelta kuului koputus, Oliver luuli oven takana olleen karkkiostoksilta palaavat perheenjäsenet. Säikähdys oli valtava, kun oven takana olikin aikuinen mies klovniksi pukeutuneena.
Oliver pelästyi pelle-asuista miestä niin, että hän juoksi suoraan parvekkeelle. Kauhistuneet naapurit todistivat kuinka pikkupoika hyppäsi kolmen metrin korkeudessa sijainneelta parvekkeelta maahan paetakseen asuntoon tullutta tunkeutujaa.
Naapurit näkivät klovnin asunnossa
Kun Louise Strömberg palasi kaupasta, hän ajatteli heti, että Oliverille oli tapahtunut jotain. Kotona odotti pahoin pelästynyt poika ja lukuisia naapureita, jotka olivat nähneet välikohtauksen ja olohuoneen ikkunasta ulos katselleen klovnin.
