Iltapäiväkerhon henkilökunta rauhoittelee pellehysteriaa: "Lähinnä oli pienemmille pelästys"

Seurakunnan lapsityön ohjaajan mukaan eilisiltaisessa pelleiskussa oli kyse todennäköisesti kolmen nuoren pojan ajattelemattomuudesta, ei varsinaisesta uhkailusta.

Pakilan seurakunnan iltapäiväkerhossa oli eilen paikalla kymmenkunta lasta ja kaksi ohjaajaa, kun kerhotilan ikkunaan koputettiin.

– Ikkunan takana oli kolme nuorta poikaa pellenaamari kasvoillaan. Iltapäiväkerholaiset säikähtivät, toinen aikuisista lähti ulos ja pojat lähtivät karkuun. Ilmeisesti he pelästyivät sitä, kun aikuinen tuli ulos. He eivät olleet millään tavalla uhkaavia, lähinnä se oli pienemmille pelästys, kertoo lapsityön ohjaaja Tanja Berg MTV Uutisille.

Pellet eivät yrittäneet sisään

Tapauksesta kertoi aiemmin tänään Ilta-Sanomat. Berg arvioi, että kyse on todennäköisesti ollut nuorten poikien ajattelemattomuudesta.

– He eivät ole ymmärtäneet, että pienet säikähtävät. 

Bergin mukaan pellet eivät pyrkineet sisään kerhotiloihin, eikä kyse ollut siis varsinaisesta hyökkäyksestä. Päiväkodin henkilökunta ei nähnyt, mihin suuntaan pellet seurakunnan tiloilta lähtivät. Ilta-Sanomien mukaan pellet olisivat jatkaneet häiriköintiään läheisellä päiväkodilla, johon he olisivat yrittäneet pyrkiä sisään. 

– Tässä on oikeasti nyt se, etteivät nämä tapaukset liity mitenkään toisiinsa, Berg uskoo.

Pakilan päiväkodista ei tapausta kommentoitu MTV Uutisille.

Koteihin ilmoitettiin pelleistä

Pellehavainnosta ilmoitettiin eilen iltapäiväkerhoa käyvien lasten huoltajille siltä varalta, että lapset ottavat asian puheeksi kotona. Lisäksi yksi pellejä pelästynyt lapsi saatettiin kerhosta kotiin.

Iltapäiväkerhon henkilökunta ei nähnyt tarpeelliseksi tehdä asiasta ilmoitusta poliisille. Poliisin vihjepuhelimeen on Bergin tietojen mukaan kuitenkin ilmoitettu asiasta.

Toistaiseksi poliisi ei ole ollut yhteydessä seurakunnan henkilökuntaan asian selvittämiseksi.

Berg kertoo pohtineensä iltapäiväkerhon henkilökunnan kanssa tapoja, joilla lasten pelkoihin tulee suhtautua.

– Ylitäätään se, että lasta kuunnellaan, otetaan hänet todesta. Sitten yhdessä mietitään, millä tavalla sitä pelkoa voi kohdata tai pienentää.

Aikuisia Berg kehottaa välttämään lasten pelkojen lietsomista.

– Jos aikuinen pelästyy hämähäkkiä, lapsikin pelästyy.

Lue myös:

    Uusimmat