Tuntematon henkilö yritti tunkeutua väkisin perheen kotiin Joensuussa – 11-vuotias ei uskalla enää nukkua yksin: "Tyttäreni itki hysteerisesti"

Anne Holopainen ja hänen 11-vuotias tyttärensä hätääntyivät Joensuun Niittylahdessa, kun tuntematon henkilö yritti minuuttien ajan avata ulko-ovea.

Littoisissa Varsinais-Suomessa "Metsänpeikoksi" itsensä nimennyt nainen tunkeutui ihmisten koteihin yli vuoden ajan. Osa uhreista oli erittäin järkyttyneitä. Katso video:

Yli vuoden ajan ihmisten koteihin Littoisissa tunkeutunut"Metsänpeikko"saatiin kiinni - osa uhreista erittäin järkyttyneitä 4:29

Paritalossa asuva Anne Holopainen selasi tablettiaan, kun hänen nukkumaan mennyt tyttärensä tuli hätyyttelemään äitiään noin kello 22.00. 

– Tyttäreni sanoi, että ovelta kuuluu meteliä. Ajattelin, että äänet taitavat olla lapsen mielikuvituksen tuotetta, Holopainen muistelee.

Tuntematon käänteli ovenkahvaa

Toisin kuitenkin kävi. Kaksikerroksisen talon yläkerrasta näkee juuri sen verran ovelle, että Holopainen näki omin silmin tyttärensä puhuvan totta.

Tuntematon henkilö käänteli ovenkahvaa. Lisäksi äänet viittasivat siihen, että joku yritti ehkä avaimella avata lukkoa.

– Emme odottaneet vieraita, eikä henkilö koputtanut ovea. Jäin kuulostelemaan tilannetta, sillä itsesuojeluvaistoni sanoi, ettei ovelle kannata mennä, Holopainen sanoo.

Lapsi meni paniikkiin

Anne Holopainen arvelee, että jos kyse olisi ollut vahingossa väärälle ovelle tulleesta henkilöstä, olisi tämä luovuttanut lukon suhteen aika nopeasti.

– Ovea kuitenkin yritettiin avata monta minuuttia. Tyttäreni itki hysteerisesti ja päätin soittaa poliisit paikalle, Holopainen kertoo tapahtuneesta.

Myös äidille tilanne oli tukala.

– Se oli tosi pelottavaa. Pelkäsin ennen kaikkea lapseni puolesta ja hänen takiaan koitin myös pysyä rauhallisena, Holopainen kertoo yöllisistä hetkistä.

Turvallisuudentunne järkkyi

Lopulta ovenkahvan kääntely loppui. Poliisit saapuivat paikalle, mutta eivät tavanneet epäilyttäviä henkilöitä. Naapurit eivät olleet nähneet mitään. Sosiaalisesta mediasta Anne Holopainen on sittemmin lukenut asuinalueellaan sattuneista samantyyppisistä tapauksista.

– Kotona pitäisi saada olla turvassa, Holopainen muistuttaa.

Holopainen arveli, että oven takana saattoi olla murtovarkaita. Murron jäljen yrityksiä ovessa tai lukossa ei kuitenkaan ollut.

– Nyt olen iltaisin tarkistanut useamman kerran, että ovi on varmasti lukossa ja ulkovalot ovat päällä. Tuona iltana ulko- ja sisävalot olivat poissa päältä. Ehkä joku ajatteli, että talo on tyhjä, Holopainen arvelee.

Tytär ei uskalla nukkua yksin

Seuraavana päivänä Anne Holopainen kävi tapahtunutta läpi 11-vuotiaan tyttärensä kanssa.

– Hän on käsitellyt tapahtumaa lapsen keinoin. Tyttäreni on puhunut, että jos joku vielä tulee oven taakse, niin hän kalauttaa tunkeilijaa päähän, Holopainen kertoo lapsensa tunnelmista.

Ennen ovikolkuttelijan vierailua tytär nukkui yksin yläkerrassa, kun taas äiti oli viettänyt yönsä alakerrassa.

– Tapahtuneen jälkeen tyttöni ei ole enää uskaltanut nukkua yksin ylhäällä, Holopainen myöntää.

Lue myös:

    Uusimmat