Näyttelijä Jonna Järnefelt selvisi välilevyn pullistumasta leikkaushoidon avulla. Sairastuminen opetti ottamaan apua vastaan ja treenaamaan järkevämmin – sekä sen, ettei kukaan ole korvaamaton.
Pari vuotta sitten Jonna Järnefelt alkoi kärsiä pahoista lonkkakivuista. Särky oli sietämätöntä ja ympärivuorokautista.
– En meinannut pystyä kävelemään kunnolla enkä istumaan, seisomaan tai oikein makaamaankaan. Vedin sellaista särkylääkesettiä, jolla olisi voinut tainnuttaa hevosen. Näytökset vedin hampaat irvessä. Uima-allas oli ainoa paikka, jossa oli hyvä olla, kun kävin vesijuoksemassa, Jonna kertoi Hyvää Elämää -ohjelmassa.
Kipu ei loppunut särkylääkkeillä, akupunktiolla tai edes kortisonipiikeillä. Lopulta Jonna passitettiin magneettikuvaukseen.
– Kaksi kertaa kävelin ulos sieltä, koska pelkään sitä putkea. Sitä paitsi minua sattui niin, etten olisi voinut maata hiljaa 40 minuuttia.
Kun kuvaus viimein kolmannella kerralla lääkityksen ansiosta onnistui, saatiin myös diagnoosi: välilevyn pullistuma. Se oli niin kookas, ettei paranemista kannattanut odotella, vaan jo kaksi päivää myöhemmin Jonna leikattiin.
”Makoilu ei auta mitään”
Kun Jonna heräsi leikkauksesta, hän oli kivuton.
– Se oli ihan taivaallista.
Toipuminen oli kuitenkin henkisesti yllättävän rankkaa ja itkuista aikaa.
– Näyttelijän ammatissa pitää pystyä hallitsemaan tunteet ja keho ja mieli. Sitten yhtäkkiä olet privaattihenkilönä sellaisessa asemassa, ihan toisten hoidettavana. Se oli tiukka paikka. Minulla oli sellainen tunne, että olen heikko ja hauras. Se oli tosi pelottavaa. Että joku on kajonnut sellaiseen ytimeen, jota suojaan viimeiseen asti.
– Sekään, että ihmiset pitävät sinusta huolen ja hoitavat, ei ole helppoa, jos on tottunut siihen, että hoidat kaiken ja olet reipas. Mutta se on ihanaa, kun siihen suostuu ja yhtäkkiä tajuaa: hei, minä voin päästää hetkeksi irti, minun ei tarvitse suorittaa.
Fyysisesti Jonnan toipuminen oli nopeaa: kaksi päivää leikkauksen jälkeen hän kotiutui ja lähti heti liikkeelle.