Kiusaamishaaste leviää kouluissa – opettajista tehdään meemejä ja raivokohtaukset videoidaan

Helsinkiläiskoulussa on villitys, jossa opettajia yritetään saada raivostumaan, minkä jälkeen tilanne kuvataan ja laitetaan sosiaaliseen mediaan. 

Töölön ala-asteella opettajia on yritetty suututtaa tahallaan, jotta tällainen raivokohtaus saataisiin videolle. 

Koulun rehtori Jutta Olsoni kertoo, että oppilaat ovat välitunneilla esimerkiksi jatkaneet koulun pelisäännöissä kiellettyä käytöstä vielä sen jälkeen, kun opettaja on yrittänyt tulla väliin, ja opettajille on puuttumisen jälkeen ilveilty ja heitä on nimitelty.

– On ollut leikkitappeluita tai on menty häiritsemään pienempien leikkejä. Sitten on otettu kameroita esiin niin, että on näyttänyt siltä, että on kuvattu.

Asia tuli julkisuuteen sen jälkeen, kun Helsingin sanomat uutisoi, että Töölön ala-asteen koulussa on meneillään #operagee-niminen haaste, josta on tiedotettu koulun 4.–6.-luokkalaisten vanhempia, ja jossa yritetään aiheuttaa ja taltioida raivokohtauksia ja jakaa niitä eteenpäin.

Olsoni uskoo, että vaikka juuri heidän koulunsa nostettiin vanhemmille tiedottamisen vuoksi julkisuuteen, Töölön ala-aste ei varmasti ole ainoa, jossa on vastaavia ilmiöitä.

– Tällaista tapahtuu nykyään varmasti monessa koulussa.

Kuva opettajan takapuolesta levisi somessa

Koululaiset ovat aina liittoutuneet opettajia vastaan: kerrättäneet kouluissa lappusia, joihin opettajista on piirretty epäimartelevia kuvia tai kirjoittaneet ilkeyksiä, mutta nyt ilmiö on siirtynyt sosiaaliseen mediaan.

Epäsuosituista opettajista tehdään meemikuvia ja heidän nimellään tehdään valeprofiileja esimerkiksi Instagramiin. Opettaja kertoo tapauksesta pääkaupunkiseudun koulussa, jossa miesopettajan takamuksesta otettu kuva on alkanut levitä sosiaalisessa mediassa.

Töölön ala-asteella kiusaus ei kohdistunut yksittäiseen opettajaan. Olsoni uskoo, että luokassa kiertävien lappusten tapaan videot on tarkoitettu toisille oppilaille ennemmin kuin opettajien kiusaamiseen.

– Lapset ovat niin näppäriä nykyään, että on olemassa sosiaalisen median palveluita, joista emme edes tiedä. Siksi näitä on vaikeaa seurata.

Seurauksia ei aina ymmärretä

Toisin kuin koulussa kiertävät huhut tai luokassa kiertäneet paperit, sosiaaliseen mediaan ladatut videot tai kuvat opettajista ovat usein julkisesti nähtävillä eikä niitä saa enää pois, kun ne leviävät tarpeeksi laajalle.

Viime kuussa Kärpäsen koulun opettaja irtisanottiin Lahdessa sen jälkeen, kun hän oli menettänyt malttinsa luokassa ja video lähti leviämään sosiaalisessa mediassa.

Videoita opettajien toiminnasta on ladattu sosiaaliseen mediaan kuitenkin jo vuosia eikä Olsoni ole varma, onko #operagee-haasteen innoitus juuri tässä.

– On tätä varmasti jossain määrin ollut jo ennen sitä tapausta. Kautta aikain lapset ovat tehneet ylilyöntejä.

Kärpäsen koulun opettaja kertoi Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa pelkäävänsä, saako enää koskaan töitä.

Olsoni toteaakin, etteivät etenkään alakouluikäiset välttämättä mieti, mitä videoista voi seurata.

– En usko, että lapset ymmärtävät, kuinka iso juttu tämä on ja siksi aikuisten tehtävä onkin keskustella aiheesta lasten kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat