Pikkupojan kiusaamisvideosta somemyrsky ja koulun kriisipalaveri –"videon levittäminen ei auta uhria yhtään"
Meilahden alakoulun oppilas joutui koulukiusaamisen kohteeksi toissa viikon torstaina. Käsiksi käymisen lisäksi tapauksesta kuvattu video lähti leviämään sosiaalisessa mediassa.
Tapaus sattui kouluajan ulkopuolella, kun poika joutui läheisen yläkoulun pihalla kiusatuksi. Poikaa uhkailtiin, tönittiin sekä läpsittiin kasvoille. Käytännössä kiusaamisella oli yksi päätekijä, ja porukasta ainakin kaksi kävi poikaan käsiksi, joidenkin yllyttäessä.
Meilahden alakoulun rehtori Tero Tatterback kertoo, että tapauksen tultua hänen tietoonsa hän kutsui kaikki asianosaiset lapset vanhempineen koululle selvittämään asian. Tapaaminen pidettiin viime perjantaina.
– Asia käsiteltiin hyvässä yhteistyössä huoltajien kanssa, mitä arvostan. Näkyy taas, miten tärkeää kodin ja koulun välinen yhteistyö on, hän toteaa.
Hänen mukaansa lapset ovat myös ymmärtäneet tekonsa vakavuuden.
Tatterback kertoo, että asiasta on tehty rikosilmoitus. Koska kaikki epäillyt ovat alle 15-vuotiaita, he eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa. Asia menee lehtitietojen mukaan sovittelumenettelyyn.
Tatterbackin mukaan vastaavia kiusaamistapauksia ei ole tullut koulun henkilökunnan tietoon aiemmin.
Videon levittäminen ei auta uhria
Kiusaamistapaus on saanut paljon mediahuomiota, sillä video on levinnyt laajasti muun muassa Facebookissa. Tatterbackin mielestä aikuisten ei olisi pitänyt jakaa videota eteenpäin.
– Videon levittäminen ei auta poikia tai uhria yhtään. Itse lähden lapsen edusta ja siitä, että asia selvitetään ja varmistetaan, ettei tämä tapahdu koskaan uudelleen.
Hän uskoo, ettei kiusaamisvideon leviäminen tuntunut varmasti kiusatustakaan hyvälle. Hän harmittelee myös, että videota on levitetty rasistisissa tarkoitusperissä: kiusattu oli valkoihoinen ja kiusaajaporukka ihonväriltään tummempia.
Koulu etsii keinoja ennaltaehkäisyyn
Tapaus on rehtori Tatterbackin mukaan käyty läpi kaikissa koulun luokissa, sillä video on levinnyt oppilaiden välillä. Nyt koulu etsii ratkaisuja, joilla vastaavat tapaukset estetään jatkossa.
– Ei pohdita pelkästään kyseistä tapausta, vaan myös ehkäisevää toimintaa. Oppilaille puhutaan esimerkiksi tekojen seuraamuksista.
Rehtori toivoo myös, että kouluun saataisiin vierailemaan poliisi puhumaan oppilaille. Myös medialukutaitoa, internetin käyttöä ja nettietikettiä on tarkoitus käydä läpi.
– Kerrotaan esimerkiksi, mitä videon jakaminen voi aiheuttaa. Lapsilla on välineitä, joiden käytön seurauksia hei eivät välttämättä edes ymmärrä, Tatterback toteaa.
Hän vakuuttaa, että sekä asianosaisten ja kotien kanssa ollaan asian suhteen kuulolla vastaavien tapausten estämiseksi.
Uusimmat
-
17:58
Helsingin asuntojen korjauksia lykätään, vuokria nostetaan reilusti: Näin Suomen suurin vuokranantaja perustelee
-
17:49
Kommentti: Se suuri paluu aikaistui taas – esiintyköön PMMP ensi kesänä vaikka joka ikisen pitserian nurkassa
-
17:35
Tämä hirvi sekoitti Tukholman metroliikenteen koko päiväksi
-
17:31
Passi kouraan: Putin antoi kanadalaispakille Venäjän kansalaisuuden
-
17:30
Räppäri Musta Barbaari aikoo valloittaa jälleen fitness-lavat seitsemän vuoden jälkeen: "Olenhan vasta 32-vuotias nuorukainen"
-
17:24
Äiti yritti tappaa lapsensa ja itsensä Tammelassa vuonna 2017 sytyttämällä kodin tuleen – "Olosuhteet huomioon ottaen äiti muistaa liian vähän"
-
17:23
Ukrainan mukaan Venäjä rakentaa uutta rautatieyhteyttä miehitetyille alueille – MTV seuraa sotaa
-
17:01
Analyysi: Juhliko Ukraina onnistumistaan liian aikaisin – vai yrittääkö Venäjä taas vedättää?
-
16:56
Tukes MTV:lle: Suolahapon säilytys varaosa-autossa ei kuulosta säännösten mukaiselta – poliisi alkoi tutkia Tuusulan myrkkyvuotoa
-
16:52
Media: Kari Jalosta lähestytty – hänet halutaan huippupestiin
-
16:38
Vaarallisen aineen vuoto päättynyt Tuusulassa – tilanne ei aiheuta enää vaaraa
-
16:34
Mikon lapsi kohtasi suden yksin koulukyytiä odottaessaan: "Susi kuuluu luontoon – mutta jos jotain sattuisi, voidaan vain jossitella"
-
16:33
Perheen eväshetki keskeytyi ahneen vieraan takia – äidin kylmänviileä toiminta tilanteessa tallentui kameralle
-
16:30
Suora lähetys Estonia-sarjan punaiselta matolta noin kello 17 alkaen – seuraa tunnelmaa tästä
-
16:13
PMMP:n festarikeikat saivat ihmiset suunniltaan: "Missä on fanien kunnioitus?"
-
16:10
Harryn ja Meghanin avustajien tarjoama sopimus pöyristyttää – peruskoululaisia kiellettiin esittämästä negatiivisia kommentteja parista
-
16:05
Eduskunta hyväksyi vammaispalvelulain lykkäämisen – hallituksen ja opposition rivit pysyivät yhtenäisinä
-
16:01
Askolan yläkoululla Uudellamaalla poikkeuksellinen väkivallanteko – yksi ambulanssilla sairaalaan
-
15:58
Taksiliitto hämmästelee Suomen viranomaisten Yango-päätöstä: "Valitettavasti sama sinisilmäisyys näkyy"
-
15:58
Yllätyskäänne Pekka Katajan jutussa korkeimmassa oikeudessa: Avunannosta murhan yritykseen tuomittu mies määrättiin vapautettavaksi
-
Lataa lisää