Kirsin uuvuttava kuorma-autoreissu Espanjasta todistaa, kuinka vaikeaa Suomeen on päästä – Helsingissä odotti vielä tarkka syyni: "Olen niin poikki tästä matkasta"

Kerroimme viime viikolla MTV Uutisissa 58-vuotiaasta Kirsi Hyvärisestä, joka päätti lähteä taittamaan matkaa koiransa kanssa Espanjan Fuengirolasta takaisin Suomeen. Erikoisemmaksi tilanteen teki se, että matka halki Euroopan sujuisi kuorma-auton kyydissä, koska lentoja ei koronarajotusten vuoksi enää ollut.

Hyvärinen muutti viime syksynä Fuengirolaan töiden perässä. Tänä keväänä, kun koronatilanne Espanjassa paheni, loppuivat työt kuin seinään. Samalla huoli Suomessa asuvien läheisten terveydentilasta otti vallan, ja Hyvärinen päätti palata kotimaahansa tavalla tai toisella.

– Perhe, lapset ja kaikki, olivat kotona Suomessa ja mietin, että jos heille tulee jotain, minä olen täällä Espanjassa. Oli monta asiaa, jotka puolsivat sitä, että jollain keinolla pitää päästä takaisin Suomeen, Hyvärinen kertoi MTV Uutiset Liven lähetyksessä.

Näin Kirsi kertoi matkastaan MTV Uutiset Livessä vielä keskiviikkona.

Hyväriselle ilmaantui mahdollisuus matkata Suomeen kuorma-autolla, joka oli kuljettamassa tavaraa Espanjasta Suomeen.

Kuljettajalla oli 30 vuoden kokemus Espanja-Suomi-välin taittamisesta kuorma-autolla ja ajatus kuullostikin Hyvärisen korviin fiksulta.

Tien päällä totuus löi kuitenkin karusti vasten kasvoja.

Poliisit pysäyttivät Kirsin ja auton kuljettajan matkalla useaan otteeseen. Pimeät yöt taittuivat välillä ajaen, välillä rekka-autojen parkkialueilla kuljettajan korjatessa auton ajovaloja.

Pieniä haavereitakin matkan varrelle mahtui.

– Kuski löi otsan terävään parruun autoa korjaillessaan. Verenvuoto ei meinannut millään loppua. Onneksi minulla oli laastareita ja mukana yksi rasva, joka kuivattaa. Päästiin jatkamaan matkaa.

Maat vaihtuivat, mutta liikkeet, ravintolat ja hotellit olivat kaikkialla kiinni. Perusasioiden hoitaminen kuten syöminen, nukkuminen ja jopa WC:ssä käynti oli äärimmäisen vaikeaa.

– Huoltoasemilta sai luukulta ostettua asioita. Koko matka syötiin sipsejä ja karkkia. Nukuttiin autossa. Saksasta löytyi yksi McDonald’s ja siellä ranskalaisten syöminen oli minulle kuin juhla-ateria, Hyvärinen kertoo.

Travemündesta jatkaminen Helsinkiin oli helpommin sanottu kuin tehty

Hyvärisen ja kuskin matka maanteillä vei Itämeren rannalla sijaitsevaan Saksan Travemündeen, jonka satamasta löytyisi Suomeen vievä rahtilaiva.

Kun kaksikko vihdoin ja viimein saapui Itämeren rannalle vilkkaan rekkaliikenteen vanavedessä, oli olo helpottunut.

Matkalaiset eivät kuitenkaan osanneet lainkaan odottaa, minkälainen selkkaus heillä olisi vielä edessään satamassa.

– Unet olivat jääneet vähäisiksi ja oltiin molemmat silloin jo aivan poikki. Saavuttiin torstaina neljän aikaan iltapäivällä Travemündeen, missä lipunmyynti laivaan alkoi seitsemältä. Kun mentiin lipputiskille, kohtasimme siellä vähän kieliongelmia. He ymmärsivät meidän aikeet väärin ja siitä se show sitten alkoi.

Hyvärinen kertoo, että sataman työntekijät luulivat heidän olevan rahtiliikenteen sijaan henkilömatkustajia. Lipunmyynnissä kaksikolle annettiin selkeä vastaus.

– Ne ihmiset oli tosi ikäviä ja sanoivat suoraan, että meille ei ole mitään asiaa Suomeen. Yritettiin näyttää papereita, että me ollaan rahtiasialla, mutta eivät kuunnelleet. Sanoivat, että soittakaa paikalle vaikka poliisit, mutta laivaan ette pääse, Hyvärinen muistelee.

– Siinä aloin miettimään, että hohhoijaa, nyt lähtee pikkuhiljaa taju kokonaan.

Pitkän selvityksen jälkeen Hyvärinen sai kuitenkin vakuutettua varustamon lipunmyynnin. Paikalle ei tarvittu lopulta edes virkavaltaa.

– He katselivat meidän autoa, höpöttelivät ja kysyivät että ollaanko me aviopari. Sanoin kuskille, että ihan sama mitä kerrot heille. Mä en nyt jaksa alkaa selittelemään, mitä me ollaan.

Hyvärisen ja kuskin laivamatkalle Travemündesta Helsinkiin tuli lopulta hintaa 1500 euroa, joka piti maksaa käteisellä. Kun matka oli maksettu, unohti lipunmyyjä antaa heille lopulta liput mukaan.

– Ne pompotteli meitä siellä tuntikausia. Eivät osanneet kunnolla täyttää edes matkapapereita ja sitten lopputulema oli, että he unohtivat jopa antaa liput meille mukaan. Mentiin takaisin ja sanoivat, että "oho taisi unohtua".

Laivassa järjestetty brunssi toi iloa elämään

Kirsi pääsi laivan kyytiin kuljettajansa kanssa lopulta yhdeltä torstain ja perjantain välisenä yönä.

Laivassa oli hiljaista ja kolkkoa, mutta matka muodostui lopulta reissun todelliseksi kohokohdaksi.

– Minulla oli ollut neljä päivää samat vaatteet päällä. Päästiin suihkuun ja saatiin vaihdettua vaatteet hytissä. Yleensä herään aamuisin viideltä tai kuudelta mutta sinä aamuna nukuin puoli 12 asti. Mietin, että kellon on pakko olla väärässä, enhän minä edes pysty nukkumaan näin pitkään.

Kaikki laivan kaupat, kahvilat ja ravintolat olivat kiinni. Kirsi vatsaa kuitenkin kurni kovasti ja hän mietti, mistä saisi edes jotain ruokaa ensihätään. Onneksi hätään löytyi pian myös apu.

– Laivassa kuulutettiin jostain brunssista. Mietin, että mikä brunssi, ei kai sellaista voi olla. Mutta ravintolassa olikin oikeasti järjestetty täydellinen brunssi rahtaajille. Minä kuuluin siinä kohtaa myös heihin.

– Syötiin seisovasta pöydästä samalla kun aurinko paistoi mahtavasti keulasta. Tuli niin paljon parempi olo.

Kuorma-auto joutui Suomen rajalla tarkkaan syyniin

Hyvärinen ja hänen kuskinsa matkustivat laivassa yhteensä kaksi yötä. Laiva saapui Vuosaaren satamaan lauantaiaamuna.

Hyvärinen tiesi, että satamassa heitä odottaisivat varmasti järeät tarkastukset eikä heitä tultaisi päästämään Suomeen kovinkaan heppoisin perustein.

Tilanne konkretisoituikin heti, kun laivasta ajettiin ulos.

– Se oli sellainen "Tervetuloa Suomeen" -loppushow. Sieltä tuli huumekoiria tutkimaan auton, poliisit kuulustelivat meitä ja koko auto meni läpivalaisuun. Tämän jälkeen nainen tullista tuli sanomaan, että meidän on ajettava vaa’alle, jossa varmistetaan, ettei autossa ole ylipainoa.

Tilanne johti lopulta siihen, että tulli joutui käymään koko auton lastin tarkkaan lävitse.

– Joka ikinen laatikko avattiin. Vertasivat siinä aina jokaista tuotetta rahtikirjaan, että pitääkö paikkansa. Niissä ei ollut mitään ongelmia, mutta siihen koko hommaan meni aikaa viisi tuntia. Se tuntui ihan loputtomalta.

Kun Hyvärinen vihdoin pääsi satamasta, tuntui olo uskomattomalta. Rankka matka painaa jaloissa edelleen.

– Olen niin poikki tästä matkasta. Kirjoitin satamassa poliisille lupauksen, että menen välittömästi kahden viikon karanteeniin. Ja teen juuri niin. En tee nyt yhtään mitään, lepään vain. Tästä matkasta kirjoitan varmaan joskus vielä kirjan.