Esitysluonnoksen mukaan kirkossa voisi olla kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä.
Avioliittokäsityksestä evankelis-luterilaisessa kirkossa vallitsevaan erimielisyyteen yritetään tarjota ratkaisua ylimääräisessä piispainkokouksessa. Tiistaina järjestettävässä kokouksessa käsitellään esitysluonnosta, jonka mukaan kirkossa voisi olla kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä ja papilla olisi oikeus toimia kummankin käsityksen mukaisesti.
Varsinaista loppua avioliittokäsityksestä vallitseville erimielisyyksille esitys ei näytä tarjoavan.
Samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä kannattava pastori Kirsi Ojansuu-Kaunisto helsinkiläisestä Malmin seurakunnasta kehuu esitystä, vaikkei pidäkään sitä täydellisenä.
– Realiteetit huomioiden esitys on minusta selkeästi eteenpäin menemistä, hän luonnehtii STT:lle.
Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen puolestaan vastustaa piispainkokouksen esitystä. Juntusen mukaan esityksessä on periaatteellisia kirkon oppiin liittyviä ongelmia.
– Kirkon opin pitää heijastella Jumalan tahtoa. Nyt keskeisenä kriteerinä näyttää olevan se, mitä suurin osa papeista ajattelee asioista, Juntunen sanoo.
Juntusen mukaan esitystä ei voida pitää kompromissina kirkossa vallitsevaan erimielisyyteen avioliittokäsityksestä.