Mitä tapahtuu, kun vihkimyksen saaneet lähetysjärjestöjen työntekijät tulevat eläkeikään? "Sitten joudumme miettimään uudestaan, miten toimimme", sanoo Sleyn toiminnanjohtaja.
Naispappeutta vastustavat lähetysjärjestöt ovat tuoreella piispainkokouksen päätöksellä menettäneet väylän saada työntekijöilleen pappisvihkimyksiä ulkomailla. Näin kuvaa Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtaja Kimmo Kääriäinen.
– Tämän pitäisi sulkea portit tilanteilta, joissa haetaan toisesta kirkosta vihkimys, mutta ei varsinaisesti työskennelläkään sen kirkon alueella, Kääriäinen sanoo.
Papiksi vihkiminen evankelis-luterilaisessa kirkossa edellyttää, että hyväksyy kirkon virkanäkemyksen ja suostuu tekemään yhteistyötä kaikkien kirkon pappien kanssa, sukupuolesta riippumatta. Tämä on saanut naispappeuden vastustajat etsimään pappisvihkimystä ulkomailta.
Lue myös: Kommentti: Piispoilta kuppi nurin – naispappeutta vastustavien kirkonmiesten Inkerin-retki on vaarassa päätyä Venäjän propagandan välineeksi
Lähtökohta on, että kirkon virallisen lähetysjärjestön työntekijän tulisi pyytää pappisvihkimystä ensisijaisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakunnalta. Piispainkokous määritteli viime joulukuussa ehdot harvinaisille poikkeustapauksille eli ulkomailla toimitettaville pappisvihkimyksille. Ehdot muun muassa velvoittavat arvioimaan, ettei kumppanikirkossa toteutettavalla vihkimyksellä pyritä kiertämään kysymystä siitä, voiko nainen toimia pappina.
Mistä uusia pappeja tilalle?
Yksi näistä lähetysjärjestöistä on Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley). Järjestöllä oli suunnitelmissa saada lähetystyöntekijälleen pappisvihkimys Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelis-luterilaisessa kirkossa hoitamaan pakolaisleiriseurakuntaa Ugandassa. Tämä ei uusilla kriteereillä onnistu. Muita konkreettisia hankkeita pappisvihkimysten saamiseksi ulkomailta ei ole nyt olemassa, kertoo Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä.
– Me kunnioitamme piispainkokouksen päätöstä ja toimimme nyt näiden periaatteiden mukaisesti.
Säilä arvioi, että Sleyllä on töissä kymmenkunta työntekijää, jotka ovat saaneet pappisvihkimyksen ulkomailla.
Lue myös: Piispat saivat kirkon kapinapapeilta selvitykset Venäjän-retkestä
Ajan mittaan voi tulla ongelmaksi, saadaanko nykyisten ikääntyessä uusia papiksi vihittyjä tilalle.
– Sitten joudumme miettimään uudestaan, miten toimimme. Olemme tarvittaessa valmiita käymään piispainkokouksen kanssa keskustelua asiasta.
Ehtona vuosien työskentely
Kirkkohallituksen Kääriäisen mukaan tarve kriteerien laatimiselle syntyi Inkerin luterilaisessa kirkossa syyskuussa 2023 tehtyjen pappisvihkimysten jälkeen. Vaikutelma oli, että tarkoituksena oli ensisijaisesti kiertää Suomen kirkon linjausta naispappeudesta, ei työskennellä Inkerin kirkossa.
– Piispainkokous totesi tuolloin, että 10–15 prosentin työpanos kumppanikirkossa ja valtaosin etänä ei ole riittävä edellytys sille, että suomalainen voitaisiin vihkiä kumppanikirkossa, Kääriäinen kuvaa tilannetta.
Pietarissa vihittiin tuolloin papeiksi yhteensä viisi Sleyn, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston työntekijää. Nämä järjestöt kuten myös Inkerin kirkko eivät hyväksy naispappeutta.
Lue myös: Piispainkokous kertoo päätöksestään tapaukseen, jonka taustalla on naispappeuteen liittyvä kiista
Uusien kriteerien mukaan vihkimyksen tulee tapahtua kirkossa, joka on Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkko tai jolla on ehtoollisyhteys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Papiksi vihittävän pitää lisäksi asua ja työskennellä päätoimisesti työalueella kumppanikirkon palveluksessa vähintään vuoden ennen papiksi vihkimistä ja vähintään kahden vuoden ajan sen jälkeen.
Esitys piispainkokoukselle valmisteltiin kirkon lähetystyön toimikunnassa, ja työn aikana kuultiin myös lähetysjärjestöjä.
Sleyn Säilän mukaan kriteerit olivat pitkälti odotetunlaiset.
– Toki me näemme jo näistä ehdoista, että missä voi olla mahdollista toimittaa pappisvihkimys jollekin lähetystyöntekijälle. Silloin olemme tietenkin yhteyksissä Kirkon lähetystyön keskukseen ja sitä kautta myös piispoihin ja piispainkokoukseen.
Hän ei pidä mahdottomana, että naispappeutta vastustavakin voisi vielä saada pappisvihkimyksen ulkomailla, mutta asia on viime kädessä piispojen päätettävissä.
– Sitä ei suoraan mainita ehdoksi, että mikä virkakäsitys ulkomailla papiksi vihittävällä pitää olla.
Ulkomailla pappisvihkimyksen saanut suomalainen on tämän ulkomaisen kirkon pappi. Jos kumppanikirkossa pappisvihkimyksen saanut haluaakin palata Suomeen ja toimia täällä pappina, on hänen haettava täältä pappisoikeutta.
Pappisvihkimyksiä jo 1990-luvulta lähtien
Suomalaisten pappisvihkimyksillä Inkerin kirkossa on vuosikymmenien historia. Kääriäisen mukaan pappisvihkimykset itärajan takana alkoivat 1990-luvun alkupuolella, kun seurakuntatoiminta alkoi vilkastua ja kasvaa neuvostoajan kurimuksen jälkeen.
Inkerin kirkko piti tuolloin parempana, että pappispulaan vastataan vihkimällä suomalaisia papeiksi ja pappisdiakoneiksi, kuin että suomalaispappeja olisi vain satunnaisesti vieraillut siellä. Tuolloin vihityt myös tyypillisesti jäivät työskentelemään näihin seurakuntiin Venäjällä, usein suomen kielellä.
– Nämä pappisvihkimykset olivat aivan eriluonteisia kuin että käväistään Pietarissa ja saadaan pappisvihkimys ja pikkuisen hoidetaan hommia siellä, mutta asutaan kuitenkin Suomessa, Kääriäinen vertaa.
Hän arvioi, että Inkerin kirkossa on koko aikana vihitty kuutisenkymmentä suomalaista pappia ja pappisdiakonia.
Kääriäisen mukaan Inkerin kirkon kanssa on keskusteltu useita kertoja ja myös vuoden 2023 pappisvihkimysten jälkeen. Kirkkoa on informoitu myös piispainkokouksen tuoreesta päätöksestä.
Kirkkojen ja seurakuntien yhteistyö itärajan yli on nyt joka tapauksessa pitkälti jäissä, alkuun koronarajoitusten ja nyttemmin Venäjän Ukrainaan kohdistaman laajan hyökkäyssodan takia.
Lähetysjärjestö ja herätysliike
Mitä seurauksia lähetysjärjestöille sitten voisi tulla, jos ne eivät noudata näitä ehtoja? Kääriäisen mukaan kyse olisi sopimusrikkomuksesta ja siitä, voiko järjestö edelleen toimia kirkon virallisena lähetysjärjestönä. Tämän aseman vieminen tietäisi ainakin rahallisia menetyksiä. Viralliset lähetysjärjestöt saavat rahaa seurakunnilta ja kolehtituloista.
Esimerkiksi Sley on samaan aikaan myös herätysliike. Sitä ei voida edes teoriassa erottaa kirkosta, koska se ei ole osa kirkon organisaatiota. Sleyn kaltaiset herätysliikkeet ovat itsenäisiä järjestöjä ja vaikuttavat kirkon sisällä ensisijaisesti siten, että niiden jäsenet ovat seurakunnissa aktiivisia ja tulevat usein valituiksi myös kirkon päättäviin elimiin.
Suomessa ensimmäiset naispapit vihittiin vuonna 1988. Vuonna 2006 piispainkokous kielsi työvuorojen järjestelyt niin, että naispappeutta vastustavat papit välttyisivät yhteistyöltä naispappien kanssa.