Kirkko setvii naispappeuteen ja Venäjään liittyvää kiistaa

Piispainkokouksen mukaan lähetysjärjestöt Sley ja Sekl ovat syyllistyneet sopimusrikkomukseen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on päättänyt käynnistää kuulemismenettelyn naispappeuskysymykseen liittyvässä sopimusrikkomustapauksessa. Kuulemismenettely koskee Suomen Luterilaista Evankeliumiyhdistystä (Sley) ja Suomen Evankelisluterilaista Kansanlähetystä (Sekl).

Kuulemisen taustalla on syyskuun alussa Inkerin kirkossa Venäjällä tapahtunut pappisvihkimys, joka piispainkokouksen mukaan rikkoo evankelis-luterilaisen kirkon ja sen lähetysjärjestöjen sopimaa toimintaperiaatetta, jonka mukaan sopimusjärjestöt eivät saa aiheuttaa toiminnallaan haittaa yhteistyössä.

Inkerin kirkossa vihittiin syyskuun alussa papeiksi viisi suomalaisjärjestöjen työntekijää. Kyse oli Seklin ja Sleyn sekä monenlaista kristillistä toimintaa järjestävän Suomen Raamattuopiston (SRO) työntekijöistä. Järjestöt ovat tunnettuja kriittisestä suhtautumisestaan naispappeuteen.

Venäjällä toimiva Inkerin kirkko on 1600-luvulla syntynyt luterilainen kirkko, jonka kanssa Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on yhteistyösopimus.

– Vihkimys on herättänyt arvostelua Inkerin kirkon sisällä ja Suomessa. Se on vaikeuttanut Suomen ja Inkerin kirkon välisiä suhteita johto- ja seurakuntatasolla. Monet seurakunnat Suomessa harkitsevat aiempaa kriittisemmin Inkerin kirkon seurakuntien tukemista, ja Inkerin kirkon seurakunnat ovat huolissaan vihkimyksen kielteisistä vaikutuksista Suomesta saatavaan tukeen, kirkko kertoo tiedotteessaan.

Erillisvihkimykset hiertävät

Inkerin kirkon pappisvihkimykset ovat hiertäneet Inkerin kirkon ja Suomen evankelis-luterilainen kirkon suhteita jo pitkään. Ongelman ytimessä ovat Inkerin kirkossa järjestetyt niin sanotut erillisvihkimykset, joissa papeiksi vihitään miehiä, jotka eivät halua tulla pappisvihkimykseen yhtä aikaa naisten kanssa.

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi syyskuussa STT:lle, että kirkkojen välistä kumppanuussopimusta aiotaan päivittää, koska vuosikausia esillä olleeseen ongelmaan ei ole löytynyt ratkaisua.

Syyskuun alussa Inkerin kirkossa järjestetyssä pappisvihkimyksessä kiinnitti huomiota myös sen ajoitus. Samana päivänä Mikkelin hiippakunnassa vihittiin piispaksi Mari Parkkinen.

Lähetysjärjestö voi menettää asemansa

Sleyn ja Seklin tulee antaa selvitys piispainkokoukselle marraskuun loppuun mennessä. Kirjallisen kuulemisen lisäksi järjestetään suullinen kuuleminen.

Kuulemisen jälkeen piispainkokous arvioi saamansa selvitykset. Jos sopijajärjestön menettely ei ole merkitykseltään sellainen, että piispainkokouksella on välitön tarve esittää kirkolliskokoukselle, että sopijajärjestö menettää asemansa kirkon lähetysjärjestönä, piispainkokous varaa sopijajärjestölle kohtuullisen ajan korjata sopimuksen vastainen menettelynsä.

Jos piispainkokous tämän jälkeen toteaa, että korjausta ei ole tehty, se voi esittää kirkolliskokoukselle, että sopijajärjestö menettää asemansa kirkon lähetysjärjestönä.

Lue myös:

    Uusimmat