Mainos

Kirjailija Liisa Rinne: Jokainen adoptiolapsi joutuu käsittelemään hylätyksi tulemisen tunnetta

Liisa Rinteen esikoisromaani kertoo adoptiosta. Adoptio on vahva aihe, joka koskettaa paitsi adoptoitua, myös hänen vanhempiaan.

"Minun elämässäni aika jakautuu kahtia. On ennen ja jälkeen
aika. Hetki, kun astuin autotalliin ja löysin paperit.

Sinä päivänä lakkasin kutsumasta Ailaa äidiksi."

Liisa Rinteen esikoisromaani, Odotus, kertoo nimensä mukaisesti odotuksesta. Teoksessa odotetaan paitsi lasta, myös tietoa omasta, biologisesta vanhemmasta. Teos on 1960-1970-luvulle sijoittuva romaani adoptiosta.

Rinne lähestyi teemaa monesta näkökulmasta.

– Asioilla on yleensä monta puolta. Itse olen sellainen toisaalta-toisaalta -ihminen, Rinne kuvaa.

Adoptio on vahva aihe, joka koskettaa paitsi adoptoitua, myös hänen vanhempiaan – sekä biologisia, että adoption kautta saatuja.

– On kiinnostavaa katsoa ja mietitä sitä, millaisia ajatuksia se herättää kussakin osapuolessa, Rinne sanoo.

– Jokainen adoptiolapsi joutuu varmasti käsittelemään hylätyksi tulemisen tunnetta ja kokemusta jossakin elämänsä vaiheessa.

"Suurella käsialalla, tuomioistuimen päätöksellä, Silja Mäkinen. Kuka toi on?
Mitä se täällä tekee? 

Viha juoksi edelleni, paiskoi esineitä mennessään,
sitten aika hotkaisi minut.

Adoptio on aiheena Rinteelle myös omakohtainen.

– Itselläni on adoptiotausta. Romaani ei ole omaelämäkerrallinen. Olen aika tietoisesti etäännyttänyt sitä ja tehnyt päähenkilöstä erilaisen kuin itse olen, Rinne kuvaa.

– Olen itse lapsesta asti tiennyt, että minut on adoptoitu. Se on kulkenut rinnallani koko ajan. Siinä vaiheessa viimeistään, kun itse on saanut lapsia, se konkretisoituu toisella tavalla. Sen tajuaa ja miettii, että on aika iso asia, jos tämä lapsi pitäisi nyt antaa pois. Tuntuu, että kaikki tavalla tai toisella joutuvat sen kohtaamaan. Suuressa osassa lopputulema on hyvä ja ihminen pystyy toki päätöksen kanssa elämään, mutta jollakin tavalla se täytyy kohdata.

Rinteen mukaan adoptoidun tunteita ymmärtää parhaiten toinen adoptoitu. Vertainen ymmärtää lapsen pohdintoja esimerkiksi siitä, miksei hän kelvannut vanhemmalleen.

– Miksen kelpaa toiselle ihmiselle? Miksi se antaa minut pois? Tapa, jolla tunnemme, on aika naiivi, kun tunteet sanallistaa. Kyllähän järjellä pystyy ymmärtämään sen, että on ollut sellaiset elinolot ja näin on vain ollut parempi. Mutta silti, varsinkin lapsen näkökulmasta miettii: miksi, sen olisi pitänyt pystyä huolehtimaan minusta.

"Joskus kauan sitten sinä annoit minulle nimeksi Silja.
Sitä ei saa koskaan pyyhityksi pois."

Adoptiosta pitäisi Rinteen mielestä kertoa lapselle avoimesti. Teini-ikä on naisen mielestä ”ehdottomasti liian myöhäinen” aika kertoa.

– Jos tietää menneisyydestään jotakin alusta lähtien, sitä oppii suhteuttamaan omaan elämäänsä.

Vaikeita tunteita kokevat myös lapsesta luopuvat vanhemmat. Lapsen antaminen adoptioon on aina vaikea päätös – muttei kuitenkaan maailmanloppu.

– Elämä jatkuu kuitenkin, vaikka joutuu tekemään vaikean päätöksen. Eikä se aina murene kokonaan, vaan rakentuu toisella tavalla.


Kursivoidut kohdat ovat sitaatteja Liisa Rinteen teoksesta Odotus.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.