Liisa Rinteen esikoisromaani kertoo adoptiosta. Adoptio on vahva aihe, joka koskettaa paitsi adoptoitua, myös hänen vanhempiaan.
"Minun elämässäni aika jakautuu kahtia. On ennen ja jälkeen
aika. Hetki, kun astuin autotalliin ja löysin paperit.
Sinä päivänä lakkasin kutsumasta Ailaa äidiksi."
Liisa Rinteen esikoisromaani, Odotus, kertoo nimensä mukaisesti odotuksesta. Teoksessa odotetaan paitsi lasta, myös tietoa omasta, biologisesta vanhemmasta. Teos on 1960-1970-luvulle sijoittuva romaani adoptiosta.
Rinne lähestyi teemaa monesta näkökulmasta.
– Asioilla on yleensä monta puolta. Itse olen sellainen toisaalta-toisaalta -ihminen, Rinne kuvaa.
Adoptio on vahva aihe, joka koskettaa paitsi adoptoitua, myös hänen vanhempiaan – sekä biologisia, että adoption kautta saatuja.
– On kiinnostavaa katsoa ja mietitä sitä, millaisia ajatuksia se herättää kussakin osapuolessa, Rinne sanoo.
– Jokainen adoptiolapsi joutuu varmasti käsittelemään hylätyksi tulemisen tunnetta ja kokemusta jossakin elämänsä vaiheessa.
"Suurella käsialalla, tuomioistuimen päätöksellä, Silja Mäkinen. Kuka toi on?
Mitä se täällä tekee?
Viha juoksi edelleni, paiskoi esineitä mennessään,
sitten aika hotkaisi minut.
Adoptio on aiheena Rinteelle myös omakohtainen.
– Itselläni on adoptiotausta. Romaani ei ole omaelämäkerrallinen. Olen aika tietoisesti etäännyttänyt sitä ja tehnyt päähenkilöstä erilaisen kuin itse olen, Rinne kuvaa.
