Tabu-ohjelman osallistuja Mio Kivelä joutui luopumaan haaveestaan saada oma, biologinen lapsi edellisen translain sekä yhteiskunnan asenteiden vuoksi. Kivelä toivoo monimuotoisempaa keskustelua perheistä ja vanhemmuudesta, jotta kenenkään ei tarvitsisi enää päästää irti unelmastaan ulkopuolisten paineiden takia.
Mio Kivelä, 32, elää trauman ja surun kanssa, josta moni ei tiedä ja joka ei päällepäin näy.
Hän on aina haaveillut perheestä ja siitä, että hän tulisi itse vanhemmaksi. Se ei kuitenkaan ole hänelle enää biologisesti mahdollista.
Kivelä on transmies, eli mies, joka on syntymässä määritelty naiseksi. Jotta hän pystyi aikoinaan, edellisen translain aikaan korjaamaan juridisen sukupuolensa, oli hänen esitettävä todistus lisääntymiskyvyttömyydestään tai hedelmättömyydestään.
Tabu-ohjelman neljännen jakson aihe on tahattomasti lapsettomat ja Kivelä on yksi jakson viidestä osallistujasta. Hän päätyi mukaan, kun hänen kiinnostustaan osallistua ohjelmaan tiedusteltiin lapsettomien yhdistyksestä Simpukka ry:sta.
– Vähän aikaa asiaa mietin ja sitten sanoin, että voitte ilmoittaa (tuotannolle), että olen kiinnostunut. Siitä se sitten lähti pyörimään.
Kivelä on puhunut asiasta avoimesti ja paljon omilla sosiaalisen median tileillään. Nyt oli kuitenkin mietittävä sitä, ettei hänellä itsellään olisi lainkaan päätäntävaltaa sen suhteen, ketkä kaikki asiasta kuulevat ja sen näkevät.
Lue myös: Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
Toisaalta vaakakupissa painoi enemmän halu tuoda esille teemaa hänen omasta näkökulmastaan. Hänen omia ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tuntojaan asiasta.
Kun Kivelä suuntasi ohjelman kuvauksiin kartanolomalle Mikkeliin, jyskytti hänen mielessään kuitenkin mieltä kalvava ajatus siitä, ettei hän kuuluisikaan sinne, olemaan osana vertaistukiryhmää.
– Minulla oli aivan valtava huijarisyndrooma-olo, kun me menimme sinne. Taisi jaksossakin näkyä, että mainitsen sen: voinko mennä sinne, koska siellä on niitä “oikeasti” tahattomasti lapsettomia.
– Veikkaan sen taustalla olevan sen, että on päässyt sisäistämään sen ulkopuolelta tulleen narratiivin ja ajatuksen siitä, että lapsettomuuteni linkittyy transprosessiini. Ajatus siitä, että “itsepähän valitsit”, että kyse olisi omista valinnoistani ja omasta tahdostani, jolloin “en ole oikeasti tahattomasti lapseton”.
Kuvausten alettua Kivelän mieli kuitenkin muuttui. Hän tajusi olevansa yksi joukosta, ja hänen kokemuksensa lapsettomuudesta olevan yhtä arvokas – sekä traumaattinen – kuin muidenkin.
Lapsettomuus koskettaa Suomessa yhtä viidestä ihmisestä, ja sen aiheuttavia syitä on laaja kirjo. Erilaisista taustoista huolimatta Kivelä iloitsi Tabun kuvauksissa huomatessaan, että kaikkien osallistujien kokemukset kipeästä asiasta olivat samankaltaisia.
– Oli aivan ihanaa kohdata ihmisiä, jotka ymmärtävät, vaikka meidän polkumme ovat aivan erilaisia.
Yksi suurista voimavaroista läpi traumaattisen asian prosessoinnissa ja käsittelyssä on ollut huumori. Sen annettiin kukkia myös Tabu-ohjelman kuvauksissa, kuitenkin kunnioittavasti ja turvallisessa ympäristössä. Kivelä itse naureskelee ohjelmaa luotsanneen ja aiheesta stand upia tehneen Pekka Strangin pärjänneen myös hyvin haastavassa tehtävässään.
– Siellä se meidän keskinäinen huumori oli älyttömän hoitavaa ja ihanaa, se oli mahtavaa.
Lupa surra
Sen lisäksi, että edellinen translaki pakotti Kivelän luopumaan haaveestaan saada biologinen lapsi, hän kokee laajemman yhteiskunnallisen näkökulman asiaan vaikuttaneen siihen yhtä lailla.
– Jo periaatteessa se edellinen translaki ja siihen liittyvä keskustelu, että miten transihmisten vanhemmuudesta on joskus julkisuudessa puhuttu aikoinaan, on luonut sellaisen kokemuksen ja olon, että ajatus biologisesta vanhemmuudestani on jotenkin niin väärää, tuomittavaa tai kuvottavaa, että se piti pyrkiä ihan lailla kieltämään.
– Jotenkin, kun siihen on kasvanut ja sitä on kuunnellut, niin sen ikävä kyllä päätyi sitten sisäistämään, ettei se voi olla itselle mahdollista.
Lue myös: Henri muistaa opettajan karun teon, joka sai hänet tajuamaan erilaisuutensa: "Muut lapset lähtivät välitunnilla leikkimään pihalle"
Kivelä eli pitkään ajatellen, ettei hänellä olisi edes lupaa surra menetystään. Miten hän voisi surra ja kaivata jotain, mitä ei koskaan ollutkaan?
Käänteentekevä hetki muutti kaiken muutama vuosi sitten, kun Kivelä päätti avata sydämensä ja kirjoittaa kirjeen omille, syntymättömille lapsilleen.
Näen ja tunnen teidät. Minulle olette totta. Olette minun. Olette kauniit. Olette arvokkaat. Minä välitän teistä. Välitän niin valtavasti. Sen halusin kertoa, että isi rakastaa teitä kaikkia. On aina rakastanut ja tulee aina rakastamaan. Aina.
Ja halusin kertoa, että olen pahoillani. Olen pahoillani, että asiat menivät näin. Tiedän, ettei se ole minun syyni, mutta suren silti. Olen silti pahoillani. Niin vanhemmat kai tekevät. Surevat vääryyksiä, joita heidän lapsensa kohtaavat, vaikkeivat olisikaan niitä voineet estää. Sen halusin vain kertoa, että isi on todella pahoillaan tästä kaikesta.
Näin Kivelä puhuttelee omia, syntymättömiä lapsiaan kirjeessään, joka löytyy kokonaisuudessaan hänen omalta Instagram-sivultaan. Kivelä on ottanut perinteekseen julkaista kirjeen vuosittain lapsettomien lauantaina, jota vietetään äitienpäiväsunnuntaita edeltävänä lauantaina.
– Silloin aina vähintään pysähdyn sen äärelle. Ehkä sen kautta tuli se ajatus ylipäätään, että voin ajatella heitä, ja se on ihan valtava voimavara, joka kantaa. Itselläni on lupa ajatella, että he ikään kuin ovat tai olisivat voineet olla olemassa.
– Olen nykyään välillä miettinyt kuinka minusta tuntuu, että olen isä, jolla vain ei ole lapsia. Mutta minulla on olemassa he, jotka olisivat voineet olla.
Arkiset tilanteet saavat surun pintaan
Se, kuinka voimakkaasti tahattoman lapsettomuuden kipu on läsnä elämässä, vaihtelee. Monissa elämän arkisissa hetkissä se tulee kuitenkin vahvasti esille: kun esimerkiksi ihmiset kertovat omien lapsiensa kuulumisista, voi rinnassa kolahtaa kaiho.
Tabu-ohjelman jaksossa tahattomasti lapsettomat osallistujat samaistuivat kaikki erityisesti yhteen asiaan. Siihen, kuinka yleensä uusiin ihmisiin tutustuessa se, onko keskustelukumppanilla lapsia vai ei, on yksi ensimmäisistä asioista, joka kaivetaan toisesta esille. Tahtoi hän sitä itse tai ei.
– Siitä puhuimme sielläkin, kuinka nopeasti ihmiset yleensä kysyvät, että onko sinulla lapsia ja kuinka monta lasta, milloinkas teille tulee lapsia ja kaikkea muuta.
Kivelä miettii edelleen omalla tahollaan hyvää tapaa vastata tällaisissa tilanteissa. Hän ymmärtää, etteivät ihmiset tarkoita lähtökohtaisesti tiedusteluillaan mitään pahaa eivätkä välttämättä tajua, että saattavat kysyä kipeästä aiheesta.
– Yksi tuttuni joskus kertoi vastaavansa, että ei ole (lapsia), mutta se ei ole omasta tahdostani. Ei ole, vaikka joskus toivoisin olevan.
– Hän sanoi, että ihmiset menevät joskus vaikeaksi siitä, mutta hän ajattelee haluavansa tehdä sillä näkyväksi, että se on myös semmoinen teema, johon voi liittyä kipua.
Lue myös: Tuomaksen niska katkesi vakavassa onnettomuudessa – ambulanssihelikopterin kyydissä kysyi lääkäriltä kysymyksen, jonka vastaus määritti hänen elämänsä jatkon
Itse Kivelä toivoisikin, että jos toiselta haluaa kysyä, millainen perhe tai lähipiiri toisella ihmisellä on, kysymys esitettäisiin mahdollisimman tilaa antavasti.
– Voi kysyä, että onko elämässäsi tärkeitä ihmisiä. Sillä tilaa antavuudella, eikä oleteta, että ihmisillä on lapsia. Eikä oleteta, jos heillä ei ole lapsia, että niitä olisi tulossa. Mutta ei myöskään oleteta, että jos heillä ei ole lapsia, he eivät myöskään haluaisi lapsia.
Lisäksi ihmisten olisi myös tärkeää tiedostaa se, että perheitä voi olla monenlaisia, eikä kaikilla lapsilla välttämättä ole vanhempaansa biologista linkkiä.
– Kaikki lapset eivät ole tulleet perheisiin sillä tavalla, mitä ensimmäiseksi ajatellaan.
Monipuolisempaa keskustelua vanhemmuudesta
Kivelä on alkanut hiljalleen löytää mielenrauhan sen suhteen, ettei hänestä tule koskaan biologista vanhempaa. Hän on sen sijaan tehnyt tilaa ajatukselle, että voisi olla toisella tavalla tärkeä aikuinen ja ihminen joidenkin lasten elämässä. Lisäksi hän on miettinyt muita vaihtoehtoisia tapoja vanhemmuudelle.
– Vaikka sijaisvanhemmuus tai tukiperheenä oleminen ovat sellaisia asioita, jotka ovat viime aikoina hirveästi kiinnostaneet ja puhutelleet. Voisi olla joko sijaisvanhempana sen matkaa jonkun ihmisen ja lapsen vanhempana tai elämässä aikuisena, kun hän sitä tarvitsee, tai sitten sellaisena tilapäisenä silloin tällöin tukiperheen muodossa.
Joutuessaan luopumaan haaveestaan saada biologinen lapsi Kivelä yllättyi huomatessaan, kuinka vaikeaa se oli käsittää, käsitellä ja hyväksyä.
– En ole ikinä ajatellut, että biologinen linkki lapsen ja vanhemman välillä olisi se, joka määrittelisi olennaisen. Minulle on aina ollut jotenkin hyvin selvää, että vanhemmuus on sitä rinnalla olemista ja elämistä. Jotain muuta, kuin se verisuku.
Toisaalta Kivelän mielestä oli jopa helpottavaa, että asia tuntui niin vaikealta: se pakotti hänet pohtimaan ja käymään asian läpi perinpohjin.
– Olen miettinyt, mikä vanhemmuuteni kaipuun ytimessä on. Ja minulla se on se, että minulla on valtavasti rakkautta, jota haluaisin voida osoittaa tuleville sukupolville ja mahdollistaa heille sellaista turvallista ja mahdollisimman hyvää ympäristöä, mitä ajattelee, että voisi olla hyväksi.
Lue myös: Kalle, 54, tuntee kehonsa rappeutuvan ja tietää kuolevansa – osa tutuista kuulee pysäyttävän diagnoosin televisiosta
Translain muutos tuli voimaan huhtikuussa 2023, ja tuolloin luovuttiin vaatimuksesta hedelmättömyyden tai lisääntymiskyvyttömyyden todistamisesta juridisen sukupuolenkorjausprosessin yhteydessä.
Monin tavoin transihmisten asioissa on tultu eteenpäin, mutta paljon on vielä tehtävänä. Kivelän mukaan yhä on paljon näkökulmia, joita olisi hyvä huomioida entistä paremmin translainkin näkökulmasta.
Lisäksi hän alleviivaa ja painottaa sitä, kuinka tarpeellista koko yhteiskunnassa olisi hahmottaa ja käydä keskustelua siitä, kuinka monenlaisia ja monella tavalla syntyneitä perheitä voi olla. Kivelä nostaa esimerkiksi Ylen keväällä julkaiseman dokumenttisarjan Yksin isäksi, joka kertoo itsellisesti isäksi tulleen transmies Nooa Sammalkävyn polusta itse synnyttämiensä kaksosten vanhemmaksi.
Kivelän mukaan sitä mukaa, mitä enemmän ja monimuotoisemmin esitettäisiin erilaisia tapoja vanhemmaksi tulemiselle, alkaisivat myös useammat ihmiset pohtia, voisiko asia olla mahdollinen myös heidän kohdallaan.
– Eikä niin, että olenko valmis kohtaamaan ne kaikki ikävät ennakkoluulot tai ajatukset mitä se herättää, vaan niin, että se olisi polku muiden joukossa.
– Toivon, että päivä päivältä sekä hetki hetkeltä jokainen transihminen ja –nuori voisi kokea, että vanhemmuus voisi olla myös heidän polkunsa, jos he sitä haluavat. Siellä nimittäin on valtava määrä upeita vanhempia varmasti, jotka olisivat voineet olla vanhempia tai voivat vielä tulla olemaan, jos niin haluavat.