Kirjailija Amity Gaige: Suuri osa amerikkalaisista ei lue kaunokirjallisuuden klassikoita

Jo lapsena kirjailijaksi ryhtyneen AmityGaigen uusin teos, , julkaistaan 18 maassa. Yllätyssuosiosta huolimatta kahden lapsen äiti ei tunne olevansa julkkis.

– Joskus, kun olen valokuvauksissa, tunnen oloni hieman julkkikseksi. Mutta kun menen kotiin, tiskaan ja vaihdan vaippoja, maksan laskuja, yritän tehdä illallista… Silloin en tunne olevani lainkaan julkkis, Gaige nauraa.

Suosittuna kirjailijana olemisessa on se etu, että kansan kadulla tunnistamat kirjailijat voi laskea yhden käden sormilla. Gaigen mukaan joku tunnistaa hänet lähinnä alan juhlissa.

– Valitettavasti suurin osa amerikkalaisista ei lue tunnettua kaunokirjallisuutta. Lukijoita on pieni, tiivis ryhmä, mutta kyseessä on pieni osuus koko väestöstä. Luulen, että Euroopassa asiat ovat toisin. Se on upeaa. Monet amerikkalaiset kirjailijat tulevat Eurooppaan, koska kirjallisuus ja kulttuuri tuntuvat tärkeiltä täällä. Amerikassa ei aina tunnu samalta, Gaige kuvailee.

Luentaa Saksan malliin

Rannalla voi kyllä bongata kesälomaansa viettävän amerikkalaisen kirja kädessään, mutta kyse on usein romanttisesta kirjasta tai trilleristä.

Amerikkalaisten lukutottumuksissa on kuitenkin yksi olennainen ero suomalaisiin verrattuna: he eivät ehkä lue kaunokirjallisuuden merkkiteoksia, mutta he käyvät luennoissa, joissa kirjailija itse lukee teostaan ja vastailee sitten lukijoiden kysymyksiin.

– Amerikassa on paljon luentoja. Ihmiset haluavat kokoontua yhteen ja viettää puoli tuntia hiljaisuudessa, kuunnella tarinaa. Rakastan käydä muiden luennoissa, Gaige tunnustaa.

Hän on päässyt yleisön eteen myös itse. Erityisesti Saksan luentamalli viehättää.

– Luin kymmenen minuutta, sitten näyttelijä tuli lukemaan saksaksi käännetystä kirjasta. Se oli ihanaa, koska minun ei tarvinnut tehdä sitä. Yleisö reagoi paljon, he nauroivat, Gaige kuvaa.

– Hän näytteli kirjan todella hyvin. Nyt, kun olen kerran tehnyt luennan noin, toivoisin, että näyttelijä voisi aina lukea kirjaa minun puolestani. (Uusimmassa teoksessa) päärooli on miehen, ja minusta kuulostaa hieman hassulta, kun luen sitä itse.

Miksi pahiskin on sympaattinen?

Luennan jälkeen yleisö esittää kysymyksiä kirjailijalle. Schroder julkaistiin noin vuosi sitten, ja Gaige on ehtinyt keskustella siitä useaan otteeseen.

– Moni amerikkalainen haluaa tietää, miksi olen tehnyt päähenkilöstä sympaattisen, vaikka hän tekee monia todella ajattelemattomia asioita. Tähän on vaikea vastata ja koko kysymys tekee minut vihaiseksi. On kuin ihmiset olettaisivat, että olet joko hyvä tai paha ihminen, eikä välissä ole minkäänlaista harmaata aluetta. Jos uskoisin noin, en kirjoittaisi. Mistä silloin kirjoittaisin? Hyvistä vai pahoista? Gaige kuvaa.

– Mielestäni jokainen on jossakin hyvän ja pahan välillä, lähempänä hyvää. Osa amerikkalaislukijoista on turhautunut, koska he tuntevat sympatiaa Schroderia kohtaan ja samalla uskovat, etteivät saisi tuntea niin. Schroderhan on pahis.

Moni jenkkilukija kuitenkin samaistuu kirjan hahmoihin, sillä heillä on maahanmuuttajia myös omassa suvussaan.

– He voivat samaistua maahanmuuttajan tuskaan, siihen, että aloittaa tyhjästä Amerikassa ja työskentelee päästäkseen eteenpäin. Lukijat puhuvat siitä, ja vanhemmuudesta, avioerosta… Kirjassa on paljon ongelmallisia asioita, joita en tietoisesti valinnut siihen. Siinä on paljon puhumista.

Gaigelle on kerrottu muun muassa vanhempien menettämisestä ja ongelmista avioliitossa tai vanhemmuudessa. Eräs kertomus on jäänyt mieleen.

– Kun olin kirjakerhossa, nainen vieressäni kertoi, että hänen isänsä oli ollut kuin kirjani Schroder. Isä oli jo kuollut, mutta nainen toivoi, että tämä olisi jättänyt hänelle kirjani kaltaisen dokumentin tekemisistään ja niiden syistä, Gaige sanoo.

– Kertomus laittoi teoksen kontekstiin: tätähän kirjan Eric Schroder yrittää tehdä. Hän yrittää sanoa, hei, mokasin, mutta ajattelin sinua, ja minulla oli syyni. Naisen tarina kosketti minua.

Lue myös:

Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi