Näyttelijä Satu Silvo vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Näyttelijä Satu Silvo julkaisi elämäkerran Satu Silvon yhdeksän elämää, jossa hän avaa kattavasti ja laajasti läpi niin uran kuin yksityiselämänkin käänteitä. Silvo vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa keskustelamassa tuoreesta teoksestaan.
Kirjassaan Silvo muun muassa paljastaa, että hänellä on ollut yliluonnollisia kykyjä jo nuoresta saakka. Silvo uskoo, että hänellä on olut henkisyyden tarve jo lapsesta asti.
– Sellaista näkemistä, kokemista ja aistimista. Siitä on todella paljon kysymys. Jo pienenä sanoin, että olen ollut noita entisessä elämässä, Silvo naurahtaa.
Näyttelijä toteaa, että iän myötä se on muuttanut muotoaan toisenlaiseksi henkiseksi näkemiseksi ja kokee sen kasvuksi omassa elämässään.
– Tilan antamiseksi ja tilan ottamiseksi myös mielen tasolla. Se on ollut sellaista matkan tekoa.
Silvo toteaa, että herkkyys on ihana asia näyttelijäntyössä ja toisaalta taas esimerkiksi elämän vastoinkäymisissä asiat tuntuvat todella suurilta ja kauheilta.
