Kirja: Jussi Lammen tytär kirjoitti jäähyväiskirjeet kaksi kuukautta ennen kuolemaansa: "Uskon, että vuosien koulukiusaaminen johti Mandin tahtoon riistää oma henkensä"

Jussi Lampi muistelee tyttärensä Mandin kuolemaa uutuuskirjassa.

Näyttelijä Jussi Lampi muistelee edesmennyttä tytärtään Mandia Anne Juutilaisen kirjoittamassa kirjassa Lähtösi jälkeen – Kertomuksia surusta ja selviytymisestä (Docendo).

Mandi menehtyi 19-vuotiaana oman käden kautta kauppakeskuksen wc-tiloissa 25. helmikuuta vuonna 2008. Lampi kertoo kirjassa, että se on hänelle aina vuoden pahin päivä. Lampi seuraa joka vuosi tiiviisti kelloaan ja elää vuosien takaiset asiat uudelleen.

– Mandin itsemurhaa tutkineet poliisit ovat pystyneet muodostamaan päivän kulusta melko selkeän aikajanan. Hänen liikkeensä tallentuivat valvontanauhoille, mutta en halunnut nähdä niitä. Se tuntuisi liian raskaalta, Lampi kertoo kirjassa.

Isällä ja tyttärellä oli läheiset välit, eikä kirjan mukaan ollut sellaista asiaa, mistä he ei eivät olisi voineet jutella.

– Sanoin aina, että hän voisi luottaa apuuni, vaikka eteen tulisi mikä tahansa ongelma. Hän tiesi minun olevan tosissani. Uskoakseni aiemmin niin tapahtuikin. Paitsi nyt viimeisellä kerralla.

Mandi oli julkisuudessa lapsuudestaan asti. Tämä kuva on vuodelta 2005.

Lampi erosi Mandin ja tämän isoveljen Mitjan äidistä, kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Viikonloppuisänä Lampi vei lapsiaan hampurilaisille ja elokuviin tai otti mukaan esityksiinsä. Kun Mandi kasvoi teini-ikään, Lampi kävi usein tyttärensä kanssa syömässä ja kahvilla.

Talvella vuonna 2008 Mandi alkoi ottaa etäisyyttä isäänsä, ja hän usein perui tai siirsi tapaamisen. Isä ja tytär tapasivat viimeisen kerran helmikuussa vuonna 2008. Tapaamisessa oli mukana myös Lammen kollega ja ystävä Timo Rautiainen.

– Kun Mantsa lähti jatkamaan matkaansa, jäimme Timon kanssa istumaan kaksin. Juttelimme siitä, kuinka hienoa oli, että nuori nainen tiesi niin vahvasti, mitä elämältään halusi.

– En aavistanut, että se oli viimeinen kerta, kun tapasimme. Ne olivat meidän jäähyväisemme.

Läheiset tekivät katoamisilmoituksen

Pari päivää tapaamisen jälkeen Lampi yritti tavoitella tytärtään, mutta Mandi ei vastannut isän tai muiden läheisten puheluihin. Läheiset tekivät Mandista katoamisilmoituksen, kun tämä oli ollut kateissa 48 tuntia.

Lampi ajatteli Mandin lähteneen reissuun, sillä puhelin paikannettiin viimeisen kerran lentoaseman läheisyydestä Vantaan Backaksesta. Lopulta Mandi löydettiin kauppakeskuksen wc-tiloista itsemurhan tehneenä.

Lampi ei uskonut asiaa todeksi.

– Alkuun tunsin voimakasta vihaa Mandia kohtaan. Muistan huutaneeni: ”Saatanan kusipää mitä teit ja jätit meidät tänne!”

Lampi kävi tunnistamassa Mandin isoveljen Mitjan kanssa tyttärensä ruumiin.

– Hetki oli musertava, kun näin hänet makaamassa edessäni. Mielessäni pyöri kysymyksiä: mitä helvettiä on tapahtunut? Miksi olet siinä? Miksi et pomppaa ylös ja sano, että lähdetään isi hömppäämään?

– Vaikka oman lapsen ruumiin näkeminen oli raskas kokemus, se konkretisoi hänen kuolemansa lopullisuuden. Myös patologin paperi ja selvitys siitä, ettei tapaukseen liittynyt alkoholia tai huumeita, tuntui helpottavalta.

Ei antanut selitystä teolleen

Lampi kertoo kirjassa, että Mandi jätti kaikille läheisilleen kirjeet. Hän ei antanut kuitenkaan selitystä teolleen, vaan hyvästeli kaikki.

– Niistä kävi ilmi, että hän oli miettinyt lähtöään pitkään – kirjeet oli kirjoitettu jo kahta kuukautta aiemmin. Hän oli valinnut tekopaikakseen kauppakeskuksen, jotta meistä kenenkään ei tarvitsisi löytää häntä.

Suosio johti koulukiusaamiseen

Mandi oli julkisuudessa lapsesta lähtien, sillä hän julkaisi yhdeksänvuotiaana Pieni maailma -esikoislevyn sekä oli mukana koulukiusaamisen vastaisessa kampanjassa ja lauloi tunnuskappaleen Miks kaikki kiusaa. Suosion myötä Mandi joutui itse koulukiusatuksi.

Kirjassa kerrotaan, että kiusaaminen oli fyysistä ja henkistä, se jatkui ala-asteelta yläasteelle. Lopulta koulukiusaaminen laukaisi nuoressa tytössä syömishäiriön ja bulimian. Kiusaaminen ei loppunut, vaikka Mandi vaihtoi kaksi kertaa koulua.

– Uskon, että vuosien koulukiusaaminen johti Mandin tahtoon riistää oma henkensä. Se vaikutti vahvasti hänen itsetuntoonsa. Vaikka hänellä oli erinomaiset eväät esiintyjäksi, hän lakkasi luottamasta itseensä. Pienenä tyttönä hän uskoi, että voisi tehdä isona mitä vaan. Hänen luottamuksensa omiin kykyihinsä murennettiin noiden vuosien aikana.

Lue myös:

    Uusimmat