Kirja-arvio: Vitriinissä hiiltynyt pääkallon kappale - oliko kyseessä Hitlerin pääkallo?

Hitlerin viimeiset päivät bunkkerissa Berliinissä ja siellä tapahtunut itsemurha 1945 ovat varsin hyvin dokumentoituja tapahtumia eikä tämäkään kirja tuo sinällään kovin paljon uutta tietoa tapahtumiin. Kirjan merkittävintä antia on neuvostoarkistoihin aikoinaan kätkettyjen Hitlerin väitettyjen ruumiinosien (hampaiden ja kallonpalan) tutkiminen.

Mielenkiintoisia ovat myös kuvailut siitä, kuinka Stalin yritti pimittää tietonsa Hitlerin ruumiin löytämisestä länsivalloilta heti sodan päätyttyä. Käynnissä oli tuolloin varsinainen disinformaation, valeuutisten ja sumutuksen taidonnäyte ihan samaan tyyliin kuin mitä Venäjä nykypäivänäkin tekee.

Kirjassa valotetaan myös hyvin, kuinka useat Neuvostoliiton tiedustelupalvelut kilpailivat siitä, mikä organisaatio sai parhaiten tietoa Hitlerin viimeisistä päivistä ja ruumiista.

Käytettiinkö asetta vai myrkkyä?

Yksi kirjan peruskysymyksistä on se, tappoiko Hitler itsensä aseella vai myrkyllä vai molemmilla. Asia oli neuvostoliittolaisille tärkeä, sillä he katsoivat, että kunnon sotilas ampuu itsensä ja vain pelkurit käyttävät myrkkyä. Siksi ajatus siitä, että Hitler olisi tappanut itsensä vain myrkyllä, kiehtoi etenkin Stalinia.

Tiedot myrkyn ja aseen tai molempien käytöstä vaihtelivat sen mukaan, mitä kukin bunkkerissa ollut kertoi kuulusteluissa. Lopullista totuutta ei tämäkään kirja löydä. 

Kirjan tekijät pääsevät useisiin Neuvostoliiton arkistoihin tutustumaan asiaa koskeviin dokumentteihin ja oletettuun Hitlerin hammaskalustoon sekä oletettuun kallonkappaleeseen.

Selvitykset ja tutkimukset kuvataan melkeinpä dekkarimaisesti. Kun samaan kirjaan sisällytetään tiedot Hitlerin bunkkerin viimeisistä päivistä ja etenkin viimeisien päivien jälkeisistä tapahtumista, pitää kirja lukijan hyvin otteessaan. On itse asiassa yllättävää, että varsin "tylsät" kuolemansyytutkimukset on saatu kuvattua näin salamyhkäisen kiinnostavasti.

Kirjan merkittävin todistus on se, että Neuvostoliiton arkistoissa on todellakin oikeat Hitlerin hampaat - tai siis ainakin tämän kirjan näkemyksen ja tutkimuksen mukaan. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että Hitler todellakin kuoli bunkkerissa eikä esimerkiksi "kuolemanenkeli" Josef Mengelen tavoin Etelä-Amerikassa.

Hampaita ja pääkallon palaa tutki ranskalainen oikeuslääkäri-antropologi Philippe Charlier, joka on tutkinut muun muassa monien kuninkaiden jäännöksiä.

Stalin ei kertonut Hitlerin kuolleen

Vaikka Stalin ja Neuvostoliiton vakoiluorganisaatiot tiesivät Hitlerin kuolleen, lännessä ihmeteltiin, miksi Hitlerin kuolemasta ei ole valokuvia eikä ruumistakaan ole tietoa. Vasta kun Moskova vapautti viimeiset saksalaiset sotavangit vuonna 1955, mysteeri alkoi lopullisesti selvitä.

Vapautettujen vankien joukossa oli niitä, jotka olivat olleet bunkkerissa Hitlerin itsemurhan aikoihin. Länsi-Saksa julistikin oikeudenkäynnin jälkeen Hitlerin kuolleeksi. Tämä tapahtui vuonna 1956, jonka jälkeen muun muassa Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI lopetti Hitlerin etsinnät.

Hitlerin väitettyjä ruumiinpaloja esiteltiin Moskovassa ensimmäisen kerran vasta vuonna 2000, kun Venäjällä järjestettiin näyttely Natsi-Saksasta saavutetun voiton 55-vuotispäivän kunniaksi. Le Monde -lehti kuvaili vitriinissä ollutta Hitlerin pääkalloksi väitettyä palaa näin: "Punaisella sametilla verhoillun huoneen keskellä lasivitriinissä on hiiltynyt pääkallon kappale, jossa on luodinreikä". Pääkallonpalan kuulumista Hitlerille ei ole kuitenkaan pystytty varmistamaan.

Tieto arkistoista löytyneestä pääkallon palasta oli julkaistu venäläisessä Izvestia-lehdessä jo vuonna 1993.

Hitler vaihtoi hautaa monta kertaa

Hitler oli Neuvostoliitolle kieltämättä tärkeä "esine" mutta jostain syystä hänen pahaksi palaneita jäänteitään ei koskaan tuotu Neuvostoliittoon.

Kirja kertoo dokumentein, kuinka Hitler vaimonsa Eva Braunin kanssa löydettiin bunkkerin vierestä kranaattikuopasta ja oikeuslääketieteellisen tutkimuksen ja tunnistuksen jälkeen haudattiin aluksi Berliiniin Buchin kaupunginosa lähelle. Sittemmin vastavakoiluosasto Smersh kaivoi ruumit ylös ja vei ne Finowin kaupunkiin, joka sijaitsee 60 kilometriä Berliinistä pohjoiseen. Jonkin ajan jälkeen ruumiit haudattiin uudelleen Rathenowin kaupungin lähelle.

Huolimatta löydöstä ja tuolloisista tutkimuksista Stalin väitti maailmalle, että Hitler oli varmasti elossa ja että hän on livistänyt pakoon. Vaikka maailmalta löytyvät todisteet puhuvat muuta, Stalin väittää vielä Potsdamin konferenssissa heinä-elokuussa 1945, että Hitler on varmaankin Argentiinassa.

Ajatus lienee ollut, että sumutus aiheuttaa ongelmia läntisissä tiedustelupalveluissa. Tosin brittien selvitys tapahtumasta valmistui jo marraskuussa 1945 ja siinä todettiin, että Hitler oli tehnyt itsemurhan todennäköisesti ampumalla, ei myrkyttämällä.

Hitler ei saanut pysyä Rathenovin haudassaan, sillä hänet siirrettiin pian Magdeburgiin. Neuvostovakoilua johtanut Juri Andropov päätti lopulta vuonna 1970, että ruumiit hävitetään lopullisesti. Ruumiit kaivettiin ylös salaisessa "Arkistoksi" nimetyssä operaatiossa tuolloisessa Itä-Saksassa.

Hitler ja Braun poltettiin roviolla joutomaalla lähellä Schönebeckin kaupunkia. Tuhkat heitettiin KGB:n raportin mukaan Bilderjokeen. Tosin kirjassa on suom.huom, jonka mukaan tuhkat ripoltetiin todellisuudessa Ehlejoen tulvauomaan Biederitzjärven lähellä. Suomenkielisen wikipedian mukaan tuhkat ripoltetiin Elbeen, englanninikielisen mukaan Biederitz-jokeen, joka on Elben sivujoki.