Matti Vuento: Myrkkyjen maailma. Nuolimyrkystä sariiniin. Gaudeamus. 2017. 400 s.
Perintöpulveri. Myrkyllä voi olla monta nimeä.
Arsenikki on tuttu, ehkä perintöön kiinni pääsemistäkin nopeuttava, myrkky. Tämä veteen huomaamattomaksi liukeneva aine muistuu hyvin mieleen Cary Grantin tähdittämästä Frank Capran elokuvasta Arsenikkia ja vanhoja pitsejä.
Arsenikki on toiminut kuolettavana myrkkynä tosielämässäkin. Matti Vuento, biokemian emeritusprofessori, kertoo kirjassaan saksalaisesta Gesche Gottfriedistä, joka 1800-luvun alkupuolella myrkytti perheensä ja kaksi aviomiestään. Tekojen motiivia ei tiedetä.
Alkuaine arseeniin liittyviä yhdisteitä käyttivät myös venetsialaiset. ”Italia oli keskiajalla myrkyttämisen luvattu maa”, Vuento toteaa. Venetsiaa vuosisatoja hallinnut Kymmenen neuvosto käytti menetelmää ”viranomaiskeinona”, kun piti päästä eroon hankalista ihmisistä.
Vuento kertoo kirjassaan myrkyistä ja niiden käytöstä historian saatossa tähän päivään asti.
Sodista henkilökohtaisiin kostoihin
Myrkkyjä on käytetty – ja käytetään yhä kansainvälisistä sopimuksista huolimatta – sotimisessa nuolimyrkyistä taistelukaasuihin, mutta myös ideologisten päämäärien toteuttamisvälineenä (natsien kaasukammiot), ja poliittisena vaientamiskeinona ja pelotteena (muistamme hyvin poloniumilla tapetun Aleksandr Litvinenkon tapauksen vuodelta 2006 Lontoossa).