Kirja-arvio: Ole mieluummin viisas

David Robson: Älykkyysloukku. Miksi teemme tyhmiä virheitä ja miten tehdä parempia päätöksiä. (Suom. Kaisa Koskela). Tuuma. 2021. 360 s.

Ettekö te tiedä kuka minä olen. Asenne näyttää sopivan monen älyynsä kuin vuoreen luottavan suhtautumiseen ulkomaailmaan, oli kyse omasta alasta tai ihan mistä vain – ja itseensä.

Vähemmän arroganttikin lähestymistapa voi kävelyttää ajatteluunsa, ammattitaitoonsa ja mielikuvituksensa laiskuuteen nojaavan tai muuten fakki-idiootin fiksunkin ihmisen ansaan tai sen lähelle oman älynsä soveltamisessa.

Useisiin anglosaksisiin tiedotusvälineisiin kirjoittava David Robson tuo esiin, miksi hyvin älykkäät ihmiset saattavat olla jopa normiälyllisiä sokeampia tunnistamaan ja tunnustamaan ajattelunsa vinoumat ja harhapolut.

Älykkyysloukun luukku voi napsahtaa salakavalasti kiinni

Doyle listaa lukuisia esimerkkejä, kuten Sherlock Holmesin luojan kirjailija Arthur Conan Doylen, joka väänsi ”ajattelunsa” vaikka millaiselle mutkalle perustellakseen uskonsa spiritismin.

Tai kun sormenjälkiasiantuntija Kenneth Moses vuosikymmenien kokemuksellaan (ja siitä huolimatta) oli saattaa väärän miehen syylliseksi terrori-iskuihin Madridissa. Tapaukseen liittyen tutkinnassa myös haluttiin nähdä asioita, joissa ei lopulta ollut mitään järkeä.

Meidän kaikkien harkintakykyä uhkaavat sellaiset kriittistä ja kyseenalaistavaa ajattelua torjuvat asiat kuten dysrationalia, oman asiantuntemuksen tuoma ”ansaittu” dogmatismi, älyllinen ylimielisyys, usko älyn luonteenomaisuuteen, motivoitu päättely eli omien ennakkoajatusten vahvistaminen, tai vaikkapa toiminnallinen tyhmyys, eli oman ajattelun ja sen perustelujen kyseenalaistamattomuus.

Robson on listannut useita muitakin sudenkuoppia, joten vaara vaanii koko ajan. Hän myös esittää keinoja ainakin yrittää ravistella ja kyseenalaistaa oman älyn jämähtämistä, laiskuutta tai sen ihannointia.  Tai miten taistella esimerkiksi somesoopaa ja erilaisia salaliittoteorioita vastaan.

Ajatuksellinen sokeutuminen ja jääräpäinen jämähtäminen toteutuu erinomaisesti myös isoimmissa yhteisöissä. Kirja tuo esiin muun muassa Nokian epäonnistumisen älykännykkäkilpailussa, ja avaruussukkula Columbian turman.   

Kirjassa pohja-aineistoa on runsaasti anglosaksisesta maailmasta. Tätä kulttuurista loukkua Robson pyrkii välttämään kasvatukseen liittyvällä esimerkillä Aasiasta.

Japanilaisen luokkahuoneen edessä lapselta vaaditaan paljon, tavalla joka voi meistä tuntua nöyryyttävältä, mutta sikäläisessä yhteisöllisessä kulttuurissa koko luokkahuone tukee henkisesti kyseistä lasta. Kyseinen tapaus kirjan mukaan on esimerkki kannustavuudesta muun muassa sitkeyteen, nöyryyteen ja avoimuuteen hyvän päättelyn oppimisessa, ja muistin kehittämisessä.

(Toisaalta aasialaisissa yhteiskunnissa on hierarkisuutta ja turhaa pomojen kunnioittamista. Monet eurooppalaiset jalkapallovalmentajat ovat törmänneet Aasiassa valmentaessaan siihen, että pelaajat nyökyttelevät kiltisti, eivätkä haasta valmentajan näkemyksiä, toisin kuin Euroopassa. Tämä ei auta oppimaan ryhmänä uutta.)   

Silkän älyyn luottamisen sijaan kannattaa yrittää olla viisas

Uteliaisuus, nöyryys uudelle ja omien ajatteluperusteiden pohtimiselle, tunteiden hyväksyminen olennaiseksi osaksi älyllisyyttä, sinnikkyys, tarkkaavaisuus, epävarmuuden sietäminen ja hyväksyminen. Tässä joitakin tekijöitä loukun välttämiseksi.

Robsonin kirjassa on paljon ajatuksia kutkuttavaa, joista yllä olen tuonut esiin vain osan. Älykkyys ja sen pohdinta on monitieteellistä.

Kysymys on, miten saada tämän päivän conandoylet, kennethmosesit ja nokianjohdot lukemaan näitä kirjoja, ja myöntämään edes osa oman ajattelun häkkiytymisestä. Kyse kun on myös sosiaalisesta statuksesta, joka ei helposti taivu oikeanlaiseen nöyryyteen.

Lue myös:

    Uusimmat