Kirja-arvio: Murhien Helsinki

Pauli Jokinen: Helsingin murhahistoria. 110 tarinaa henkirikoksista. Into. 2020. 252 s.

Jotkut murhat eivät tunnu selviävän koskaan, toisten kohdalla tarkka tutkinta tuo nopean tuloksen. Joskus sattuma ja tuuri auttavat. Joskus tappajan omatunto alkaa kolkuttaa. Ja on murhatapauksia, jotka tuntuvat vain jatkuvan.

Helsinkiin perehtyneen tietokirjailija Pauli Jokisen kirjassa on mukana myös verityö Vuosaaressa lokakuulta 2003. Usea ihminen sai pitkät tuomiot Volkan Ünsalin murhasta. Vyyhtiä puretaan yhä, kuten voimme taas Jari Aarnio -uutisista lukea ja katsoa.       

Kenraali Nikolai Bobrikovin ja sisäministeri Heikki Ritavuoren kohtalot ovat mukana. Samoin ovat aikoinaan kuohuttaneet tapaukset, epämääräisen seurapiirihuijarin Minna Craucherin sekä vero-oikeuden professorin Kari Tikan murhat.   

Jokisen kirjan lukee ahmien. On helppo heittäytyä mukaan, sillä tarinat ovat ytimekkäitä, sivun kahden mittaisia, jotkut niistä kuvituksella ryyditettynä.

Väkivalta kiehtoo, koska se sekä asettaa rajoja, että luo pelkoa siitä, että kuka tahansa voi huonolla onnella joutua henkirikoksen uhriksi.  

Murhia Kaivopuistosta Vuosaareen

Jokinen kirjoittaa tapauksista jakaen Helsingin seitsemään osaan. Mukana on siten ripaus sosiaali- ja poliittistakin historiaa, yli sadan vuoden ajalta.

Vauras eteläinen Helsinki Eiroineen ja Kaivopuistoineen on ollut murhien näyttämönä, siinä missä Kallio, itäinen Helsinki, Lauttasaari, junaradan varsi tai Töölö.

On kansalaissotaa teloituksineen Töölönlahdella ja vasemmistokirjailija Maiju Lassilan selvittämättömäksi jäänyt kuolema. On jatkosodan ajan vakoojatapauksia. On poliisien murhia, kuten Steen Christensenin tappamat kaksi poliisia Tehtaankadulla 1997.

Asuin tuolloin tekopaikan lähellä, ja kuljin baarista kotiin myöhään samana murheellisena iltana, aamuyöstä herätäkseni helikopterin säksätykseen ja sen kattoja ja pihoja pyyhkivään valonheittimeen. Christenseniä etsittiin kulmilla useita päiviä. Tunnelma oli kalsea, ja vinttitilaan oli epämiellyttävää mennä.

Silmitön väkivalta aikakaudesta toiseen

Moni teoista on painunut unholaan jo siksi, että niistä on kauan aikaa. Vanhojen tapausten esiin tuominen on kiinnostavaa paitsi muistutuksena itse teoista, myös siksi, että ne tuovat esiin ihmisen väkivaltaisen käyttäytymisen kautta aikakausien.

Vaikka väkivalta Helsingissä on vuosikymmenien mittaan vähentynyt, kun joku tapetaan, jälki on karseaa, ennen ja nyt.

Kymmeniä puukoniskuja vartaloon, silmitöntä pitkäaikaista pahoinpitelyä, kuristamista, laukaus päähän, raiskaus – eikä ole vain yhtä tai kahta tapausta, joissa uhri on kohdannut monia näistä ennen menehtymistään.

Viina, huumeet, turvaton lapsuus, tekijän itse kohtaama väkivalta, aistiharhat ja muut mielenhäiriöt saavat kauheita aikaan. Joskus uhri on epäonnekseen osunut paikalle kesken ryöstökeikan, tai tekijä on luullut uhria varkaaksi.

Kännisen poliisin Etyk-surmat

Murhia tapahtuu usein kodeissa, mutta myös metsissä, kaduilla, liikkeissä, puistoissa. Kellareissa usein raiskataan nainen ennen tappamista.

Oma tapauksensa olivat ns. Etyk-surmat. 1975 Ety-kokouksen aikaan humalassa olleet poliisit ampuivat mielestään epäilyttävää venettä valopistoolilla Laajalahdella. Tapahtumat eivät tietenkään menneet niin kuin poliisit aluksi selittivät.

Poliittisia tai sellaiseksi luonnehdittavia murhia on tapahtunut myös 1900-luvun alun jälkeen.

Viranomaisille hankalin oli valvontakomission tehtävissä olleen neuvostoliittolaisen kapteeni Ivan Belovin kuolema. Joku ampui kolonnassa hevoskärryissä istuneen Belovin hengiltä marraskuussa 1944 Lauttasaaressa.

Moskova syytti murhasta Suomea. Tapausta selvittämään valjastettiin ”kaikki kynnelle kykenevät” poliisit. Valvontakomissio kuitenkin kielsi asiasta uutisoinnin. Tapaus jäänee ratkaisemattomaksi.

Kuka myrkytti suurlähettilään?

Toinen tapaus on vuodelta 1985. Jopa Irakin varapresidenttinä toiminut kenraali Saleh Mahdi Amash saatettiin myrkyttää Helsingissä hänen ollessaan suurlähettiläs. Tekotapaa ei saatu selville, koska ruumiinavauksen tekeminen kiellettiin.  

Jokinen on myös listannut muun muassa sarjamurhaajia ja joukkomurhia Suomessa. Jos joukkomurhan määräksi lasketaan kaksi tai enemmän, kuten kirja tekee, yksi ihmisiä järkyttänyt teko vuodelta 2001 uupuu, nuorukaisten kylmäverisesti toteuttama Heinon pariskunnan tappaminen.

Nopeaa joskaan ei kevyttä lukemista.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja