Ioan Grillo. Huumesota. Latinalaisen Amerikan rikollisjärjestöjen parissa. Gummerus. 2017. 412 s. (suom. Heidi Tihveräinen ja Lauri Sallamo)
Huumekauppiaat saattavat olla toimittajan kanssa jutusteltaessa mukavia heppuja, ja he perustelevat väkivaltaista toimintaansa yhteiskunnallisilla epäkohdilla. Mutta he ovat myös kylmäverisiä tappajia ja joukkomurhaajia.
Brittitoimittaja Ioan Grilllo on tehnyt paljon jalkatyötä Huumesota-kirjaansa varten, Rio de Janeirosta Jamaikalle, El Salvadorista ja Hondurasista Meksikoon. Kustakin maasta hän on valinnut yhden rikollisjärjestön, ja peilaa niiden kautta maiden ja alueen lähihistoriaa ja sosiaalista todellisuutta.
Hän on tavannut järjestöjä johtavia tai niissä muuten vaikuttavia niin isoja kuin pikkurikollisia ja monia muita ihmisiä, joita huumekauppa ja sen mukana kulkeva väkivalta on surullisella tavalla koskettanut.
Huumesota on masentava, järkyttäväkin reportaasikirja. Se ei kuitenkaan kerro vain yksittäisiä henkilökohtaisia tarinoita. Grillo tuo esiin huumeiden ja väkivallan taustalla vaikuttavat köyhyyden, historiallisen epäoikeudenmukaisuuden, rasismin, korruption ja politiikan yhteydet. Hän myös kuvaa rikollisjärjestöjen toiminnallisia rakenteita.
Omankäden oikeuslaitoksia
Jos järjestöt eivät ole valtioita valtiossa, ne ovat kaupunkeja kaupungeissa, omankäden oikeuslaitoksiaan, julmia ja jumalienkaltaisia järjestyksenpitäjiä alueillaan, joihin julkisella vallalla ei ole pääsyä tai edes halua vaikuttaa. Vankiloissa rikolliset toimivat lähes kuin omissa läänityksissään.
Grillo kutsuu suuria huumepomoja ”superpahiksiksi”. He ovat suosittuja omiensa keskuudessa, ja populaarikulttuuri ylistää heitä, videopeleistä meksikolaisiin narco-balladeihin. Pomot ovat idoleita, mutta nuoria houkuttelee järjestöihin epätoivo, tunne kuulumisesta heidät hyväksyvään yhteisöön, ja rahan tuoma valta ja materia, ja aseiden tuoma valta päättää elämästä ja kuolemasta.