Kirja-arvio: Mistä ammentaa rohkeutta?

Rohkeutta ei ole kävellä heikoilla jäillä varoituksista huolimatta, tai asettaa itseään hengenvaaraan vain näyttääkseen kavereilleen ja koko maailman some-yleisölle, miten kova tyyppi on. Se on tyhmänrohkeutta.

Rohkeus on vaikeaa, eikä siitä ole ylitarjontaa.

Aristoteles määrittelee rohkeuden poliittiseksi hyveeksi, joka on uhkarohkeuden ja pelkuruuden keskivälillä, ja siihen kuuluu myös pelko. Rohkea ihminen toimii pelostaan huolimatta.

Rohkeutta voi olla myös moraalinen kyky sietää pelkoja ja vastoinkäymisiä, tai valtarakenteiden vastustaminen, tai totuudenmukaisesti puhuminen vaikka asettaisi itsensä jopa hengenvaaraan. Rohkeus voi olla myös kollektiivista toimintaa.

Rohkeutta on niin avoimuus kuin myötätunto

2019 Tieteen päiville ilmestynyt ”Kaikki”-sarjan kirja rohkeudesta pohtii monipuolisesti sitä mitä rohkeus on, ja missä ja miten sitä toteutetaan. Ei ole elämänalaa, missä rohkeus on hyväksi, tai jopa välttämätöntä.

Systemaattisen teologian professori Risto Saarisen mukaan rohkeus on paitsi aristotelinen hyve, myös avoimuutta, haavoittuvuutta ja virheiden myöntämistä.

Kirkkososiologian professorille Anne Birgitta Pessille rohkeutta on myötätunnon osoittaminen. ”Se on dynaaminen, rohkeutta vaativa ja rohkeutta vahvistava elämänvoima.”

Kirjassa tulee esiin perinteisiä rohkeuden esimerkkejä, kuten napa-alueiden löytöretkeilijät, tai suomalaisten arkeologien Perussa 1989 tapahtunut itsensä neuvottelu pois tilanteesta, jossa heidät katsottiin uhrattavaksi hengiltä toimittuaan epähuomiossa epäkunnioittavasti maaäitiä kohtaan.

Rohkeus tutkia epämuodikasta ja olla hiljaa

Akateemisessa ympäristössä rohkeutta on ilmoittaa kollegan tiedevilpistä (ilman että siihen liittyy esimerkiksi kostomotiivia), tutkia epämuodikasta alaa ilman odotuksia välittömästä läpimurrosta tai varmuudesta siitä, että tutkimus tuottaa mitään tulosta – mikäli tällaiseen projektiin on edes saanut tutkimusrahaa.

Rohkeutta voi myös olla haastaa kielen muotitermejä eri elämänaloilla, tai puhua tutkijana terrorismista.

Jatkuvassa julkisuushälyssä ja -kilpailussa rohkeutta on myös olla hiljaa ja vetäytyä tekemään omaa tai ryhmän tutkimusta.

Suomalaisen tiedeakatemian pääsihteeri, professori Pekka Aula kysyy aiheellisesti, tietääkö lukija, kuka on Veikko Salomaa. Ainoat salomaat jotka tämän kirjoittaja tietää, ovat kuplettilaulaja Hiski Salomaa ja nuoruusvuosiltani autoliike Salomaa.

Veikko Salomaaa on olemassa, vaikka hän ei ole sosiaalisessa mediassa. THL:n sydän- ja verisuonitauteihin erikoistunut tutkimusprofessori oli Aulan mukaan vuosina 2016 ja 2017 yksi maailman viitatuimmista tutkijoista.

Nainen ja köyhä työelämässä

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Maarit Lehtonen on joutunut selittämään kerta toisensa jälkeen, että myös nainen tietää ja osaa ydinvoimasta. Hän on väitellyt ydinvoimapolitiikasta, häntä on tytötelty ja päälle on puhuttu taajaan. Häneltä on vaatinut monenlaista rohkeutta ottaa tilansa alansa asiantuntijayhteisössä.

Mutta rohkeus ei ole vain akateemisessa maailmassa vaadittava ominaisuus. Rohkeutta vaatii olla ja elää myös siellä, mikä ei näy, tai mitä ei ehkä haluta nähdä.

Mikko Lehtonen, yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa, kirjoittaa rohkeudesta, jota työssäkäyvä köyhä tarvitsee joka päivä.

Köyhyyden määrittely ja siitä kärsivien määrä ei ole täysin yksiselitteistä, mutta Lehtoselle työtätekeviä köyhiä on reilut 440 000. Heihin kuuluvat vastentahtoisesti määrä- ja osa-aikaiset, vastentahtoisesti yksinyrittäjät, sekä työvoimapalveluissa olevat ihmiset.

Ei ole yllättävää, että köyhä tuntee usein häpeää köyhyydestään, joka koettelee minäkuvaa ja erottaa siitä, mitä esimerkiksi työkaverit voivat tehdä. Köyhä on aina suhteessa toisiin ihmisiin.

Köyhyys myös väsyttää, kun on hakemusrumbaa, tai joutuu lainaamaan tai pyytämään rahaa vanhemmiltaan.

Toisaalta Lehtonen tutkimuksissaan on myös nähnyt, että köyhä yrittää selviytyä, periksiantamattomuus on näkyvä piirre. Hän pitää köyhiä ”vastentahtoisesti arjen sankareina”.

Rohkeus olla edes julkisessa tilassa

Rohkeutta nähdään myös muun muassa rikoksen uhrin selviämisessä, turvapaikanhakijoissa, ja maahanmuuttajissa, jotka ovat samaan aikaan näkymättömiä ja erittäin näkyviä, kuten Tampereen yliopiston Tapri-instituutin tutkijatohtori Eeva Puumala määrittelee. Pelkkä julkisessa tilassa oleminen voi vaatia rohkeutta.

Suomessa koskettelu ei ole perinteinen hyve. Se on tutkimuksessa unohdetuin aistimme, ja samalla politisoitunein aistimme, kuten #metoo-kampanja osoittaa, toteaa kulttuuriantropologian dosentti Itä-Suomen yliopistossa, Tiina Kinnunen.

Hän kirjoittaa, että kosketus voi tehdä äärimmäistä hyvää, mutta meidän vain on rikastutettava ymmärrystä vivahteista ja tilanteissa, joissa kosketusta voidaan käyttää niin asiakassuhdeammateissa kuin arjessa.