Kirja-arvio: Maailma tupakkayhtiöiden vallassa

RJP-tupakkayhtiön johtaja hämmästyi nähdessään yhtiönsä mainoksissa esiintyvän “Winston-miehen” eli näyttelijä David Goerlitzin tupakoimassa. “Vieläkö poltat tuota kamaa?” hän oli kysynyt omalta mainoskasvoltaan ja opastanut miestä: “Emme polta tuota paskaa, me vain myymme sitä. Varaamme oikeuden tupakoida nuorille, köyhille, mustille ja tyhmille.”

Professori Heikki Hiilamon kirjoittama kirja tupakkateollisuuden toimintatavoista vuosikymmenten aikana on on huimaa luettavaa. Kirja kuvaa tupakkateollisuuden ilmiömäistä kykyä manipuloida tiedettä, mediaa ja yleistä mielipidettä.

Rahaa on käytetty avokätisesti, jotta lainsäädäntö ja erilaiset säädökset saataisiin teollisuuden etujen mukaisiksi. Käytännössä kyse on ollut tapakanpolttoa rajoittavien lainsäädäntömuutoksien hidastamisesta.

Tupakkayhtiöiden rahaa on käytetty runsaasti myös Suomessa ja muissa Pohjoismaissa koska tupakkateollisuus on pelännyt muiden kehittyneiden maiden seuraavan edistyksellisiä Pohjoismaiden tupakkasäädöksiä.

Harkimo tupakkayhtiöiden mainosmannekiinina

Yksi kirjassa kuvattu tupakkayhtiöiden kannalta huono esimerkki oli Suomen ensimmäinen tupakkalaki vuodelta 1977. Philip Morris -tupakkayhtiö kuvasi lakia "yhdeksi kaikkein rajoittavimmista länsimaissa”.

Lakiin sisältyi muun muassa tupakan mainoskielto, jota yhtiöt ryhtyivät kiertämään tuomalla markkinoille savukemerkkien nimillä varustettuja vapaa-ajan vaatteita ja kenkiä.

Olipa Hjallis Harkimon maailmanympäripurjehduksen veneen nimi Belmont. Philip Morrisin Suomen johtajan mukaan purjehduskilpailun aikana oli tärkeintä “maksimoida mediajulkisuus takaamalla jatkuva tieto- ja kuvavirta sekä järjestämällä toimittajille matkoja pysähdyssatamiin”. Käytännössä mainosrajoituksia rikottiin tällä tavoin estoitta.

Tupakkateollisuuden todelliset ongelmat julkisuuden kanssa alkoivat jo 50-luvun alkupuolella, kun Time-lehti kertoi hiirikokeista, jotka todistivat tupakoinnin olevan yhteydessä syöpään. Tästä noussutta paniikkia varten amerikkalaiset tupakkayhtiöt kokoontuivat hätäkokoukseen ja perustivat yhteisen tutkimusyksikön selvittämään terveysvaaroja.

Tupakkateollisuus teettätti itselleen edullisia tutkimuksia

Todellisuudessa tupakkayhtiöiden tutkimushankkeiden tarkoitus oli hämmentää ja hämätä tieteellistä kenttää niin, että tupakkateollisuudelle epäedulliset tutkimustulokset asettuisivat huonoon valoon tai vähintäänkin epäilyksen alaisiksi. Rahaa jaettiin ympäri maailmaa tutkijoille, jotka tekivät tupakkateollisuuden kannalta “hyviä tutkimuksia”. Käytännössä kyse oli valtavasta ihmisten sumuttamisesta.

Vaikka kirjassa ei tätä sanotakaan, tupakkateollisuuden toimista tulee nopeasti mieleen esimerkiksi Yhdysvallat “vaihtoehtoisine totuuksineen” tai vaikkapa Venäjä, jonka tarkoitus on levittää mahdollisimman monta näkemystä erilaisista sille epädullisista tapahtumista, jolloin ihmiset hämmentyvät lukuisten erilaisten teorioiden sekamelskaan (esimerkkinä vaikkapa malesialaiskoneen alasampuminen).

Maailmanlaajuisesti suuri tupakkateollisuuden yhteishanke oli passiivisen tupakoinnin vähättely. Tupakkayhtiöt rupesivat 80-luvulla sponsoroimaan tutkimuksia, jotka käsittelivät sisäilman laatuongelmia. Puhuttiin “sairaiden rakennusten syndroomasta” ja annettiin ymmärtää, etteivät yksittäiset saastuttajat kuten tupakansavu olleet huonon sisäilman syy vaan kehno ilmastointi. Siis huono tuuletus oli ongelma, ei tupakansavu ja sen aiheuttama passiivinen tupakanpoltto.

Lasse Lehtinen vertasi tupakanvastustajia juutalaisvihaan

Tupakkayhtiöt ovat olleet, sanoisiko nerokkaita viestinnän hallitsijoita. Yhtiöillä oli Pohjoismaissakin oma “toimittajaohjelma”, jolla yritettiin löytää ja hyödyntää tupakkateollisuudelle myönteisiä toimittajia, joita sitten lahjottiin avokätisesti matkoin ja kestityksin.

Tupakoitsijoiden yhdistykset olivat puolestaan täysin teollisuuden rahoittamia - Suomessakin toimi “Huomaavaiset tupakoitsijat”, joka pääsi lehdistössä usein kertomaan ikään kuin tupakkateollisuuden ulkopuolisia näkemyksiään.

Amerin sidosryhmäjohtaja Lasse Lehtinen kuvaili yhdistyksen lehdessä varsin erikoisesti tupakoinnin vastustajia: “Tällä temperamentilla varustetut ihmiset tarvitsevat sisäiselle kutsumukselleen rajatun kohteen. Näin ovat kohteiksi joutuneet vuorollaan juutalaiset, ryssät, amerikkalaiset, neekerit, homot, synnintekijät, autot, ydinvoima, nyttemmin tupakoitsijat ja tupakan tehtailijat.”

Kirjassa kerrotaan myös lakimiesten ja lääkärien toimista, joista löytyy paljon kritisoitavaa. Onpa mukaan päässyt suomalainen historian professorikin, joka tupakkayhtiön rahoilla todisteli tutkimuksissaan, että suomalaiset ovat jo kymmeniä vuosia tienneet tupakoinnin vaarallisuudesta. Näitä selvityksiä käytettiin sitten tupakkaoikeudenkäynneissä kantajia vastaan.

Koko kirja perustuu amerikkalaisten tupakkaoikeudenkäyntien päätökseen, jossa tupakkateollisuus velvoitettiin julkistamaan sisäinen kirjeenvaihtonsa. Kirjassa on paljon otteita ja valokuvia noista kirjeistä, joista osa koskee myös Suomessa käytyä lobbaustoimintaa.

Kirjaa voi lukea historiateoksena mutta myös erinomaisena tapaustutkimuksena siitä, kuinka lobbaamalla ja viestintäsumutuksella musta yritetään muuttaa valkoiseksi.