Riitta Korhonen, Helen Partti, Riitta Saarinen, Liisa Takala: Tiedenaisia. Suomalaisia tutkimuksen ytimessä. Docendo. 2019. 130 s.
Eva-Mari, Eija, Minna, Tuija, Minna, Marja, Reetta, Kaisa, Maria, Leena, Pirjo, Päivi, Minna, Joy, Johanna.
15 etunimeä, joista löytyy suomalaista huippututkimusta. Toki heillä kaikilla on sukunimetkin, mutta kirjan kirjoittajat puhuttelevat naisia tieteen- ja tutkimusalojensa etujoukoissa helposti lähestyttävästi ja pönöttämättä.
Näistä(kin) 15 etunimestä on tullut vähintään jotain, koska heitä on kotona kannustettu – lähes kaikkia.
Puhutaan paljon sukupolvieroista. Toki ne vaikuttavat. Tyttö akateemiselle uralle? Mieluummin emäntäkouluun tai sihteeriksi.
Tämän asenteen sai sen sai tuta Eva-Mari Aro (s 1950). Nyt hän on kasvibiologian professori. Lapsuus oli toista. Perheen poikia kannustettiin.
Koulun rehtorina toiminut isä uhkasi erottaa tyttärensä määräaikaisesti tämän käytöksen takia. Eva-Mari halusi elää ja kasvaa ulos naisen perinteisestä roolista, häntä kutsuttiin ”kiukkuiseksi plikaksi”.
– Olin aina vihainen lapsuudestani! (Huutomerkki kertoo, että jäljet ovat syvät.)
Hän kertoo myös kokeneensa uransa aikana lähes lamauttavaakin sovinismia akateemisissa ympyröissä. Periksiantamattomuus on nyt vienyt hänet tutkimaan niin sanottua sinistä biotaloutta, veteen liittyvää liiketoimintaa.
Kirjaa lukiessa kuitenkin pohjavirtana on, että vanhemmat ovat kannustaneet tyttäriään, eivätkä vain 1970- ja 80-luvulla syntyneitä. Kotoa on saatu tuulta siipien alle ja tuettu uteliaita mieliä ja itsetuntoa. Viisaita äitejä, isiä ja sukulaisia.
Mutta toisaalta. Viimeistään nuoremmat polvet onneksi ovat kasvaneet kodeissaan tuulta siipien antavassa kasvatusilmapiirissä. Ei ole rajattu miesten ja naisten aloja.